Jäätyneet puolukanoksat

Kainuun maakunnallisen nuorisovaltuuston uusi kausi käynnistymässä

Kainuun maakunnallisen nuorisovaltuuston jäsenet tuleviksi kahdeksi vuodeksi on nimetty ja toiminta käynnistymässä. Ensimmäinen kokous järjestetään tutustumisviikonlopun päätteeksi lauantaina 30.10.2021. Mukaan on kutsuttu myös varajäsenet ja muita kuntien nuorisovaltuutettuja, joten luvassa on suorastaan verkostoitumisen superviikonloppu!

Uusi MaNu järjestäytyy 30.10.2021

Kainuun maakunnallisen nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous toimikaudelle 2021–2022 pidetään lauantaina 30.10.2021 klo 12.30 alkaen Kainuun Opistolla, maakunnallisen nuorisovaltuuston tutustumisviikonlopun päätteeksi. Kokoukseen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä.

Aloituskokoukseen  on kutsuttu MaNun varsinaisten ja varajäsenten lisäksi myös muut kuntien nuorisovaltuutetut, joten lokakuun viimeisen viikonlopun voidaan enteillä olevan Kainuun nuorisovaltuustotoiminnan superviikonloppu, joka tarjoaa nuorille paljon mahdollisuuksia verkostoitua, vaihtaa ajatuksia ja tehdä kauaskantoisia suunnitelmia.

Myös kummivaltuutettujen kanssa nuoret pääsevät viikonlopun aikana tutustumaan, mikä on tärkeää tulevan yhteistyön kannalta. Kummivaltuutettujen tehtävänä on pitää säännöllisesti yhteyttä nuorisovaltuustoon ja mahdollisuuksien mukaan osallistua nuorisovaltuuston kokouksiin ja sen järjestämiin tapahtumiin.

Kokouskutsut ja -aineistot on lähetetty suoraan sekä nimetyille jäsenille, kummeille että kuntien nuorisovastaaville ja NuVa-ohjaajille. Kokouksen asioina ovat mm. maakunnallisen nuorisovaltuuston järjestäytyminen, toimintasääntö ja budjetti ja nuorisovaltuuston työryhmät ja edustajien nimeäminen eri maakunnallisiin valmisteluryhmiin. Tärkeä käsiteltävä kysymys on myös lausunnon antaminen Kainuu-ohjelman luonnoksesta, sillä valmistuessaan ohjelma linjaa kaikkea Kainuun kehittämistä ja vaikuttaa myös nuorten elämään.

Lisää MaNun toiminnasta

Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto MaNu on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorten maakunnallinen vaikuttajaryhmä. MaNu on Kainuun maakuntahallituksen nimeämä ja toimii yhteistyössä Kainuun soten ja Kainuun kuntien kanssa.

Lisää toiminnasta voit lukea MaNun sivuilta, missä ylläpidetään myös listaa sen jäsenistä ja kummivaltuutetuista sekä julkaistaan kokousten pöytäkirjat.

MaNun sivulle pääset tästä