Kainuun Venäjä-yhteistyön tila ja suunta selville!

Kainuun Venäjä-strategian toimintasuunnitelma vuodelle 2022 alkaa hahmottua.  Juuri käynnistyneellä toimijakartoituksella pyritään aivan ensiksi luomaan käsitystä olemassa ja suunnitteilla olevista yhteistyökuvioista ja näin tehostamaan viestintää ja yhteistoimintaa. Alkuvuodesta toteutetaan myös Kainuun Venäjä-yhteistyön barometrikysely, jonka avulla on tarkoitus alkaa seurata yhteistyön tilannetta pidemmällä tähtäimellä. Lue tarkemmin alta!

Toimenpiteet mallinnetaan vuosikellon avulla

Kainuun Venäjä-strategiaryhmän vuoden 2022 ensimmäinen kokous pidettiin 19.1.2022. Kokouksessaan ryhmä hyväksyi vuosittaisen toimenpidesuunnitelman muodoksi Kainuun liitossa valmistellun vuosikellomallin, johon Venäjä-strategian mukaiset toimenpiteet merkitään sekä kellopohjalle että kuukausittaisiin toimenpidelistauksiin, jolloin ne on helppo hahmottaa. Mahdollisia toimenpiteitä on nostettu pöydälle paljon erilaisia, ja yhteistyötä voidaan tehdä monella saralla, mutta yhteiseen vuosikelloon merkitään yhteistyön kehittämisen kannalta tärkeimmät. Toimenpiteisiin sisällytetään virallisten kokousten lisäksi esimerkiksi viestinnällistä yhteistyötä ja erilaisia tapahtumia, joita voidaan yhteistyössä hyödyntää.

Venäjä-strategiaryhmän kokouksessa keskusteltiin ryhmän jäsenten toivomuksista asiakirjan jatkovalmisteluksi. Esille nostettiin esimerkiksi toivomuksia yhteistyöhankkeiden esittelyistä ja Venäjä-yhteistyöhön liittyvien asiantuntijavierailujen järjestämisestä. Esimerkiksi aiemmin muutaman kerran ryhmälle tilannekatsauksen antaneen Petroskoin konsuli Johannes Puukin nimi nostettiin kokouksessa esille, ja virtuaalivierailu onkin jo suunnitteilla keväälle 2022. Samoin Norjan Kirkkoniemeen, kansainvälisen Barents-sihteeristön palvelukseen määräaikaiseen pestiin Kainuun liitosta siirtyneen Katja Sukuvaaran pitämää tilannekatsausta ja Barentsin alueen uuden rahoitusinstrumentin esittelyä suunnitellaan samalle ajankohdalle. Mahdollisien teemaluennoitsijoiden nimiä pyöritellään myös jo aktiivisesti mielessä, luennoista tiedotetaan myöhemmin.

Yhteisymmärryksessä kokousväki oli myös sen suhteen, että työvoimapulasta kärsivässä Kainuussa tulee panostaa yhä enemmän myös venäjänkielisen työvoiman ja opiskelijoiden rekrytointiin, samoin kuin kaksisuuntaiseen integraatioon eli kaksisuuntaisen sopeutumisen prosessiin, johon kuuluvat yhtä lailla sekä maahan muuttavat henkilöt  että Kainuun asukkaat. Hyvinä esimerkkeinä jo tehtävästä työstä nostettiin esille Kajaanin kaupungin kansainvälisten palveluiden käynnissä olevat hankkeet, joiden jatkoa suunnitellaan parhaillaan. Esimerkiksi kausityöntekijöiden  Kainuuseen jäämistä edesauttavan KAUSI-hankkeen tuloksista on saatu jo kuulla mediasta, kuten Ylen uutisista. Kokouksessa kuultiin lyhyesti myös Kainuun ammattiopiston uusista suunnitelmista, jotka auttavat venäläisten opiskelijoiden Kainuuseen saamista, ja jäätiin mielenkiinnolla odottelemaan suunnitelmien täsmentymistä.

Kostamuksen Business Forumin  tapainen toiminta todettiin tärkeäksi, vaikkakin pandemian vuoksi tilaisuus on ollut pakotetulla tauolla. Venäjä-ryhmä totesi, että ennen pandemiarajoitusten helpottamista on olemassa hyvät onnistumisen edellytykset etätapahtumalle nyt, kun tekniset sovellukset on otettu haltuun puolin ja toisin. Tilaisuuteen täytyy vain suunnitella yrityksiä ja yrittäjiä kiinnostava teema ja sisältö, sekä luoda osallistujille mahdollisuuksia interaktiiviseen toimintaan. Käytössä olevat sovellukset mahdollistavat hyvin esimerkiksi rinnakkaiset työskentelysessiot tai kahdenväliset, tulkatut neuvottelut konkreettisista yhteistyöaiheista.

Viisumikäytäntöjen helpottamisesta on haaveiltu jo vuosia, ja nyt tämä alkaa olla jo todellisuutta, kun Venäjä on ottanut käyttöön sähköisiä viisumeja eri rajanylityspaikoilla. Marraskuussa 2021 uutisoitiin, että myös Karjalan tasavalta valmistautuu vastaanottamaan sähköisellä viisumilla matkustavia ulkomaalaisia, ja että Kainuun vastaisella rajalla sijaitsevan Lytän rajanylityspaikka on lisätty niiden rajanylityspaikkojen listaan, joiden kautta Venäjälle voi jatkossa matkustaa e-viisumilla. Sähköisen viisumin käyttöönotto Venäjän rajoilla avaa paljon uusia mahdollisuuksia. Kainuun liitossa on venäläisten partnereiden kanssa jo avattu keskustelu asian merkityksestä matkailun näkökulmasta ja mietitään hankerahoituksen hakemista. Sen lisäksi, että nopea ja edullinen viisumi voi houkutella kainuulaisia käymään Venäjälle, Kainuuseen tulevien kansainvälisten matkailijoiden käyttäminen Venäjän puolelle voi tarjota kilpailuetua kainuulaisille matkailualan toimijoille ja lisätä Kainuun houkuttelevuutta matkakohteena.

Suunnittelu jatkuu, toimijoilta toivotaan ehdotuksia

Vuoden 2022 toiminnan suunnittelun sovittiin jatkuvan edelleen, ja suunnitelmaa sovittiin päivitettävän vuoden varrella. Venäjä-strategiaryhmän puheenjohtaja Mikko Polvisen sanoin summattuna ”tähtäämme liikkuvaan maaliin”, joten suunnitelman lukkoon lyöminen kauas vuoden päähän ei kannata. Myös tulevan vuoden 2023 toimintasuunnitelma päätettiin kuitenkin jo ottaa alustavasti luonnosteltavaksi, jotta toimintaan saataisiin ennakoivampi ote. Venäjä-yhteistyössä aktiivisten toimijoiden toivotaan oma-aloitteisesti lähettävän toimenpide-ehdotuksiaan  Kainuun liittoon, jotta ne voidaan soveltuvin osin ottaa yhteistyön suunnittelussa ja etenkin tiedottamistoiminnassa huomioon. Samoin Kainuun liitossa otetaan vastaan Venäjä-yhteistyöhön liittyviä uutisaiheita, jotta Kainuun Venäjä-yhteistyön näkyvyyttä saadaan yhdessä nostettua. Yhteistyössä on voimaa!

Lähiajan tapahtumista kannattaa kalenteriin merkitä ainakin Kolartic CBC -ohjelmasta rahoitetun Northern Axis – Barents Link (NABL) -hankkeen webinaari 15.2.2022. Pian päättymässä olevassa hankkeessa on tuotettu paljon mielenkiintoista tietoa, jota tilaisuudessa päästään jakamaan suuremmalle yleisölle. Webinaarin tarkempi ohjelma julkaistaan pian. Runolaulu-Akatemia puolestaan on hakenut Kuhmolle suomalais-ugrilaisen alueen kulttuuripääkaupungin asemaa vuodelle 2023 ja suunnitellut vuodelle runsaasti ohjelmaa, erityisesti Venäjän alueella asuvien uralilaisia kieliä puhuvien kansojen kanssa. Tämän statuksen saamiseksi on hyvät mahdollisuudet ja päätös on luvassa aivan pian. 

 

Verkostot näkyviksi ja yhteistyöhön tehoa

Ei kai ole olemassakaan yhteistyötä, johon liittyvän viestinnän määrää tai laatua ja tätä kautta yhteistyön tuloksellisuutta ei voitaisi parantaa. Näin on tilanne myös Kainuun Venäjä-yhteistyössä.

Jo strategiatyön yhteydessä vuonna 2021 nousi selkeästi esille tarve kartoittaa ja havainnollistaa kootusti, millaista yhteistyötä kainuulaisilla organisaatioilla on venäläisten kumppaneiden kanssa, tai millaista yhteistyötä heillä on suunnitteilla. Maakunnassa on useita toimijoita, joilla on vahvaa Venäjä-yhteistyötä ja hyviä verkostoja. Useat strategiatyöhön osallistuneista kuitenkin kokivat, ettei tietoa tästä yhteistyöstä ole helposti tarjolla, ja lisäämällä tietoisuutta kainuulaisesta Venäjä-yhteistyöstä sekä Kainuun sisällä että laajemman yleisön keskuudessa voitaisiin helpottaa eri organisaatioiden yhteistoimintaa ja parantaa sen tuloksellisuutta.

Strategiatyön edetessä kävi ilmeiseksi, että Venäjä-yhteistyön tiedottamisen tehostamisella voidaan vaikuttaa olennaisesti monien Venäjä-strategian tavoitteiden saavuttamiseen, ja  toisaalta tukea maakuntaohjelman tavoitteiden saavuttamista.  Sitä tarvitaan tietoisuuden ja kiinnostuksen nostattamiseksi ja osaamistason kasvattamiseksi, jotta Venäjä-yhteistyö jatkuisi Kainuussa tulevaisuudessakin aktiivisena. Yhteistyölle tarvitaan uusia tekijöitä, ja erilaisia aktivointitoimia tarvitaan joka tasolla ja sektorilla peruskouluista korkea-aseteelle, työelämään ja kolmannelle sektorille saakka.

Yksi tärkeä tekijä on myös Kainuun veto- ja pitovoima kansainväliselle työvoimalle, jota tulee paljon myös venäjänkielisistä maista. Tehokas tiedottaminen ja yhteistyö auttavat tekemään Kainuusta hyvän paikan asua myös maakunnan venäjänkieliselle väestölle, ja houkuttamaan lisääkin tulijoita.

Erilaisia näkökulmia aiheeseen ja mahdollisia toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi voisi eritellä paljonkin. Kehittämistoimet on kuitenkin syytä aloittaa selkeistä ja konkreettisista asioista. Ensimmäisenä kehittämistoimena on päätetty kartoittaa ja havainnollistaa kainuulaisen Venäjä-yhteistyön toimijakenttää julkisen kyselyn kautta. Vaikka aivan kaikki tieto ei olisikaan julkista, moni yhteistyökuvio voidaan jakaa muidenkin tietoon, ja kainuulaiseen yhteistyökokonaisuuteen sovitettuna tuoda ymmärrystä ja lisäarvoa sekä itselle että muille.

Keskiviikon 19.1.20220 kokouksessa Venäjä-strategiaryhmä käsitteli ja hyväksyi julkiseen jakoon Kainuun liiton laatiman lyhyen kyselyn, jolla kerätään tietoa  Kainuun Venäjä-strategiaryhmän käyttöön. Kyselyyn vastaaminen on kaikille avointa, ja vastaajat voivat valintansa mukaan ilmoittaa yhteiseen karttaan joko yhden tai useamman suomalais-venäläisen yhteistyökuvionsa, josta katsovat voivan olla hyötyä Kainuun Venäjä-yhteistyön kehittämiselle, tai jossa he ehkä itse kaipaisivat uutta virtaa tai yhteistyökumppaneita. Kyselyssä voi halutessaan myös antaa lisätietoja ja vapaamuotoisia kommentteja, tai toimittaa  vapaamuotoisen esittelytekstin lisättäväksi Kainuun liiton verkkosivuille suomeksi ja venäjäksi, ja näin auttamaan yhteistyökumppaneiden löytymistä valtakunnanrajan molemmin puolin.

Siirry kyselyyn tästä

Suunnitteilla oleva Venäjä-Barometri  puolestaan liittyy Venäjä-strategian mukaisen toiminnan tulosten seurantaan. Strategiaan sisältyy monenlaisia tavoitteita, eivätkä toiminnan tulokset ole yksinkertaisesti mitattavissa, vaikka käytössä onkin tilastotietoa esimerkiksi venäjän kielen opiskelusta ja venäjänkielisen väestön määrästä. Kainuun Venäjä-strategiassa vuosille 2021-2027 (sivu 27) määritellysti heti toimintasuunnitelman laatimisen jälkeen tulee myös sopia tavoitteiden seurannan keinoista, esimerkiksi säännöllisesti toteutettavan Kainuun Venäjä-barometrin kautta sekä Venäjä-strategiaryhmän ja työvaliokunnan toteuttamana itsearviointina. Barometri-kyselystä on jo olemassa luonnos, jonka toteuttamisesta Venäjä-strategiaryhmän työvaliokunta voi sopia heti kun kysely on testattu ja sen jakelutavasta päätetty yhdessä.

Lisätietoja

Seuraa Venäjä-yhteistyön uutisia sivulla Venäjäyhteistyö – Kainuun liitto tai Регион Кайнуу – Kainuun maakunta | VK.

Aluekehityspäällikön sijaisuuden ollessa parhaillaan haussa, Venäjä-yhteistyöhön liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Jussi Huotariin tai Minna Mustoseen, joiden henkilökortit löydät alta!