Kainuussa vallitsee yhteisymmärrys kansainvälisten hoitajien rekrytoinnista

Työ- ja Elinkeinoministeriön (TEM) Kainuun Liiton kautta rahoittamassa KAMK_SOKA -hankkeen ylimääräisessä ohjausryhmän kokouksessa 20.3. on käsitelty sambialaisten ja ylipäätään kansainvälisten hoitajien rekrytointia Kainuuseen. Ohjausryhmän jäsenet toteavat yksimielisesti, että Kainuussa puhalletaan yhteen hiileen ja järjestetään asioita yhteistyössä. Riitelylle ei ole sijaa yhteisen, tärkeän asian hoitamisessa: hoitajapulan ratkaisemisessa tarvitaan kaikki keinot ja toimijat. Hankkeessa on kyetty käynnistämään kainuulaisen ekosysteemin rakentaminen, jossa jokaisella toimijalla on oma paikkansa. Julkilausumana halutaan todeta, että ohjausryhmässä tai toimijoiden kesken ei ole nähtävissä kärjistymää, jota voisi luulla joistakin mediassa olleista kirjoituksista päätellen olevan.

Kainuussa toimimme kansainvälisessä rekrytoinnissa vastuullisesti. Vastuullisen rekrytoinnin tärkeänä osana on suomalaisista työntekijöistä ja työpaikkojen resilienssistä huolehtiminen. Kansainvälisiä hoitajia rekrytoidaan suunnitelmallisesti samalla muistaen, että ulkomailta tulevia hoitajia ei tule ottaa kerralla määräänsä enempää, jotta suomalaiset työntekijät ja työpaikat eivät joudu liian suuren haasteen eteen. On tärkeää, että huolehdimme tulijoiden lähtömaavalmennuksen, kielikoulutuksen, asettautumispalveluiden lisäksi myös suomalaisten työntekijöiden ja työpaikkojen sisäisestä valmennuksesta ja tuesta vastaanottaa kansainvälisiä kollegoja. Kainuussa tavoitellaan sitä, että hoitajat muuttavat perheineen siten, että puoliso voi myös työllistyä Suomessa. Tämä asettaa edelleen vaatimuksia lähtömaan prosessille ja sen järjestelyille myös Kainuussa.

Ohjausryhmä päätti, että hanketta jatketaan projektisuunnitelman mukaisesti. Sambiassa kieli- ja kulttuuriopinnot käynnistetään seuraavalle ryhmälle yhteisen suunnitelman ja aikataulun pohjalta. Opinnot läpäisseille tarjotaan mahdollisuutta työllistyä Suomeen ja Kainuuseen. Työnantajina mukana jatkavat sekä hyvinvointialueen että yksityiset toimijat. Myös Kainuun hyvinvointialue on valmis ottamaan sambialaisia hoitajia työpaikkojen vastaanottokyvyn puitteissa. Kainuun hyvinvointialue ei ole irtautunut KAMK_SOKA –hankkeesta, vaikka näin on saattanut jostain kirjoittelusta päätellä.

Ohjausryhmä myös totesi, että vaikka hankkeen primääri tavoite on saada hoitajia Kainuuseen, hankkeella on myös valtakunnallinen dimensio uuden toimintamallin rakentamisessa. Kainuu on paljon edellä muita alueita Suomessa, ja Kainuussa tehtyjä innovaatioita ja kontaktiverkostoa voidaan jakaa ja monistaa esimerkiksi hyvinvointialueiden YTA-alueella. Seuraava ryhmä käynnistyy Sambiassa syksyllä 2023 ja hoitajat saapuvat keväällä 2024.

Vaikka hanke on ollut käynnissä vasta 10 kuukautta, paljon on jo opittu. Hankkeen yhtenä tuloksena on se, että KAMK on lähtenyt käynnistämään sairaanhoitajasta sairaanhoitajaksi täydennysopinnot, jolla päästään ratkaisemaan kansainvälisten hoitajien ns. de-skilling -ilmiötä Kainuussa mutta myös kansallisesti.

Sairaanhoitajista, lähihoitajista ja hoiva-avustajista on huutava pula Kainuussa. Tilanne on vain pahenemassa, kun väestön ikääntyessä ja pitkäaikaissairauksien lisääntyessä hoidon tarve lisääntyy. Samaan aikaan avoimien paikkojen hakijamäärät ovat romahtaneet. Lisäksi myös hoitajia eläköityy lähivuosina paljon. Kainuu ei ole yksin ongelman kanssa: Suomeen tarvitaan tällä vuosikymmenellä parikymmentä tuhatta uutta hoitajaa. Kansainvälinen rekrytointi ei ratkaise koko tätä haastetta, mutta tarjoaa yhden työkalun tilanteeseen. Kainuu tarvitsee jatkossa useita ryhmiä ulkomaisia ammattilaisia, joita varten rakennetaan yhteistyössä toimiva, vastuullinen ja laadukas prosessi.

Lisätietoja antavat:

Jukka Lindberg
Hyvinvointialuejohtaja, Kainuun hyvinvointialue
jukka.lindberg@kainuu.fi
Puh. 040 5950 631

Jukka S. Piirainen
Kansainvälisten palveluiden johtaja, Kajaanin kaupunki
jukka.piirainen@kajaani.fi
Puh. 044 7101 440

Matti Sarén
Rehtori, KAMK
matti.saren@kamk.fi
Puh. 044 7101 600