Kainuusta monipaikkaisuuden edelläkävijämaakunta?  

Ihmisten monipaikkaisuus on erityisesti tänä vuonna vahvistunut trendi. Kainuussa selvitetään nyt monipaikkaisuuden ja paikkariippumattoman työn potentiaalia.

Koronavuonna Suomessa yli miljoona ihmistä on tehnyt työnsä muualla kuin varsinaisella työpaikallaan. Tämä vuosi on osoittanut, että etätyötä on mahdollista tehdä laajasti eri tehtävissä.

Asuntotarjonta ja palveluiden toimivuus on potentiaalisille monipaikkaisille asukkaille tärkeää. Nuoriin, erityisesti naisiin kohdistuvalla elinvoimapolitiikalla voidaan lisätä paikkariippumatonta työtä. Monipaikkaisuus ja etätyö vähentävät myös useiden perheiden sijaintipaikkapäätöksiin vaikuttavaa kahden työpaikan dilemmaa, eli nyt perheen toisen vanhemman työllistyessä alueelle voi toinen työpaikka olla etänä.

Kainuussa selvitetään nyt monipaikkaisuuden ja paikkariippumattoman työn potentiaalia. Selvityksen kohteena on tarkemmin neljä erilaista henkilöryhmää. Ensinnäkin kiinnostuksen kohteena ovat ne yli 50-vuotiaat kainuulaislähtöiset henkilöt, joilla on iäkkäitä vanhempia Kainuussa sekä lapsiperheet, joiden isovanhemmat asuvat Kainuussa. Toiseksi näkemyksiä kerätään niiltä perheiltä, joilla toisen työpaikka on jo Kainuussa. Kolmanneksi kartoitetaan näkemyksiä vapaa-ajan asukkailta ja tapahtumakävijöiltä, jotka viettävät vapaa-aikaansa Kainuussa joko tilapäisesti tai pysyvämmin. Neljänneksi kerätään korkeakouluopintonsa muualla päättävien kainuulaislähtöisten nuorten aikuisten mietteitä.

Potentiaalia kartoitetaan parhaillaan kyselyllä osoitteessa bit.ly/kainuu2021. Kyselyyn voivat vastata kaikki halukkaat. Vastanneiden kesken arvotaan 2 hengen 2 yön viikonloppumajoitus Hotelli Kalevalaan Kuhmossa. Kyselyyn vastaaminen onnistuu nopeimmillaan noin 5 minuutissa. Kysely sulkeutuu tammikuun puolivälissä. Kyselyn kautta kerätään näkemyksiä toimivista käytännöistä ja kehittämistarpeista, jotta monipaikkainen ja paikkariippumaton työ voisi yleistyä Kainuussa.

Työn tavoitteena on vahvistaa Kainuun tunnettuutta, näkyvyyttä ja vetovoimaa eri kohderyhmien näkökulmasta sekä valmistautua paikkariippumattoman työn yleistymiseen Suomessa ja olla etulinjassa tekemässä Kainuusta paikkariippumattoman- ja monipaikkaisen työntekijän edelläkävijämaakuntaa sekä huomioida eri kohderyhmien tarpeet asuinpaikkaa valitessa.

Selvitystyön tekee aluekehityksen konsulttitoimisto MDI ja tietojen keräämisessä auttaa Innolink. Selvitys valmistuu maaliskuuksi 2021. Kyselyn lisäksi tammikuussa järjestetään ryhmäkeskusteluja, sekä kerätään tietoja sekä tilastoista että tehdyistä tutkimuksista.

Kyselyyn pääsee vastaamaan täältä: https://bit.ly/kainuu2021

Lisätietoja:

tytti.maatta@kuhmo.fi, 044 725 5220

minna.komulainen@kainuu.fi, 044 410 0726

janne.antikainen@mdi.fi, 040 764 1829