Tule Kainuusta muuttaneiden nuorten naisten raatiin!

Oletko muuttanut pois Kainuusta? Etsimme Kainuu-taustaisia nuoria naisia mukaan Naisnäkökulmaa Kainuu-raatiin, anna hetki aikaasi Kainuun kehittämiselle!

Kainuun liitto ja Kajaanin kaupunki ovat juuri käynnistäneet hankkeen, jonka tavoitteena on tuoda nuorten naisten näkökulmaa vahvemmin osaksi elinvoimapolitiikkaa ja aluekehitystä. Kokeilussa luodaan uusi elinvoimapolitiikan toimintamalli Kainuun kuntien käyttöön, jossa nuorten naisten toiveet ja tarpeet otetaan paremmin mukaan päätöksentekoon.

Järjestämme joulukuun ja alkuvuoden 2021 aikana raateja, joissa ideoidaan uusia kokeiluja ja toimenpiteitä elinvoimapolitiikan tueksi. Etsimme Kainuusta esimerkiksi pk-seudulle, Ouluun tai muihin suurimpiin kaupunkeihin muuttaneita Kainuu-taustaisia nuoria naisia, joita kiinnostaisi tuoda ideoitaan yhteiseen pöytään ja vaikuttaa synnyinseutunsa tekemiseen entistä paremmaksi paikaksi kaikille sukupuolille.

Kokeiluhankkeen taustalla on havainto siitä, että aluekehitykseen liitetään oletus sukupuolineutraaliudesta, vaikka sen avainkysymykset ovat äärimmäisen sukupuolittuneita. Varsinkin maaseutumaisilla alueilla naiset lähtevät hanakammin esimerkiksi opiskelujen perässä isompiin kaupunkeihin. Nyt mietitään muun muassa, mikä saisi naiset palaamaan ja toisaalta, miten kainuulainen elinvoimapolitiikka ja päätöksenteko saisivat paremmin huomioitua nuoret naiset. Tervetuloa mukaan!

Jos olet 20–35-vuotias nainen, taustasi on Kainuussa, mutta asut pk-seudulla tai muissa isommissa kaupungeissa ja olet kiinnostunut lähtemään mukaan raatiin, niin ilmoittaudu mukaan!

Raati kokoontuu 3.12. Klo 17.30–19.00 Zoomissa etänä. Osallistumisohjeet ja linkki lähetetään ilmoittautuneille. Ilmoittauduthan ke 2.12 mennessä TÄSTÄ: https://q.surveypal.com/KainuuRaati

Lisätietoja aleksi.koivisto@mdi.fi
puh. 040 686 2604