Kainuun liitto on pyytänyt tarjouksia Kainuun aluerakenne 2040 -selvityksestä. Määräaikaan mennessä saapuneet kysymykset tarjouspyynnöstä ja niitä koskevat vastaukset löytyvät alta:

1) Onko työpajojen tarkoitus siis kerätä sanalliset kuvaukset jo valmiista kartoista?

Työpajojen tarkoitus on kerätä osallisten palautetta Kainuun tavoitteellisen aluerakenteen 2040 valmisteluun. Lopputuote eli valmis Kainuun aluerakenne 2040 koostuu karttakuvista ja niitä koskevista sanallisista kuvauksista. Karttakuvat voivat sisältää yleispiirteisen kartta-aineiston lisäksi esimerkiksi graafeja. Valmista aineistoa (mm. karttoja) on mahdollista hyödyntää valmistelutyössä. 

2) Miten karttoihin tuleva tieto valikoidaan? Toivotaanko toteuttajalta syventymistä aiheeseen ja ehdotusta? 

Karttoihin tuleva tieto valikoidaan osallistumisen avulla sekä tiiviin vuoropuhelun kautta tilaajan kanssa hyödyntäen lähtökohta-aineistoa. Lähtökohta-aineistoon kuuluu mm. voimassa olevan Kainuu-ohjelman tavoitteellinen aluerakennekuva 2035.  Konsulttityön pääpaino on tuottaa selkeät ja visuaalisesti havainnolliset karttakuvat sekä niitä koskevat sanalliset kuvaukset osallistamisen avulla.

On hyvä myös huomata, että varsinainen lopputuote eli Kainuun aluerakenne 2040 karttakuva on tausta-aineiston tietojen sekä tässä työssä laadittujen erillisten teemakarttojen perusteella koostettu selkeä ja havainnollinen yksi karttakuva. Tätä aluerakennekuvaa tullaan käyttämään mm. Kainuu-ohjelmassa Kainuun aluerakenteen kuvaamisessa vuodelle 2040. Yksittäiset teemakartat ovat osa laadittavaa aluerakenneselvitystä.

On toivottavaa, että toteuttaja syventyy aiheeseen. 

3) Täytyykö jokaiseen teemakarttaan saada mukaan yhdistettyä tietoa useammasta listatusta aineistosta? Voiko tarvittaessa tehdä useamman erillisen kuvan, jos asia on selkeämmin esitettävissä niin? 

Teemakarttoihin tulee yhdistää tietoja tarpeen ja ohjausryhmän kokouksissa sovitun mukaisesti. Teemakarttojen tiedon määrään vaikuttaa myös se, että niiden selkeys ja havainnollisuus varmistetaan. Kyllä, voi tehdä tarvittaessa useamman kuvan, jos asia on selkeämmin esitettävissä niin. 

4) Onko lähtöaineistossa olleet kartat saatavissa erillisinä kuvatiedostoina? Onko niitä saatavissa muokattavassa vektoritiedostomuodossa (pdf/ai/eps/svg), vai rasterikuvina (jpg/png/psd), jolloin ne pitää piirtää uudestaan). Onko tietoa muussa, kuin kuvamuodossa?

Lähtöaineiston tiedostomuodot vaihtelevat. Osa kartoista on saatavissa vektoritiedostomuodossa, osa rasterikuvina ja osa kartoista voi löytyä myös esimerkiksi paikkatietomuodossa (.lyr). 

5) Tarkoittaako määräraha 24 000 e (alv 0 %) sitä, että alvia ei tarvitse sisällyttää tuohon summaan vaan hinta on 24 000 e + alv 24%?

Kyllä.

6) Kuinka monta referenssiä haluatte nimettävän, eli miten referenssit pisteytetään? Pitääkö projektihenkilöstön olla toteuttanut referenssityöt?

Tarjouksen jättäjä voi arvioida, kuinka monta referenssiä nimeää tarjouksessa. Tarjousten arvioinnissa pisteytetään konsulttityön henkilöstön referenssit sisältäen mahdollisen alihankinnan. Tässä työssä käytettävän projektihenkilöstön tulee olla toteuttanut referenssityöt. 

7) Miten vertailette käytettäviä menetelmiä, eli mitä tarkoittaa tarkalleen graafisten menetelmien arviointi? Millaista kuvausta haette työmenetelmistä?

Haemme tarjoajaa, jonka työohjelma ja käytettävät menetelmät ovat laadukkaita ja toteutettavia. Tarjouksessa on hyvä kuvata, miten tarjoaja varmistaa, että lopputuote eli Kainuun aluerakenne 2040 selvitys tulee olemaan laadukas, selkeä ja visuaalisesti havainnollinen kokonaisuus.

8) Tarjouspyynnössä mainitaan vähintään yksi etätyöpaja sidosryhmille, sisältäen pienryhmätyöskentelyn teemoittain. Keitä nämä etätyöpajaan kutsuttavat sidosryhmät ovat? Kuinka suuresta joukosta sidosryhmiä on kyse? 

Etätyöpajaan kutsuttavat sidosryhmät ovat mm. viranomaisten, yritysten, järjestöjen ja tutkimuslaitosten edustajia. Työpajassa on arviolta enintään noin 40-60 osallistujaa.

9) Kuinka syvällistä osaamista projektitiimiltä odotetaan tarjouspyynnössä mainituista teemoista? 

Kainuun aluerakenne 2040 selvityksen valmistelu toteutetaan osallistumisen avulla sekä tiiviissä vuoropuhelussa tilaajan kanssa hyödyntäen lähtökohta-aineistoa. Konsulttityön pääpaino on tuottaa selkeät ja visuaalisesti havainnolliset karttakuvat sekä niitä koskevat sanalliset kuvaukset osallistamisen avulla. Työn menestykselliselle toteuttamiselle on hyödyksi, mikäli projektihenkilöstöllä on aiempaa kokemusta ohjelmallisesta aluekehittämisestä ja yleispiirteisestä alueidenkäytön suunnittelusta.

10) Mitä erityisesti arvostatte tarjoajassa?

Tarjouspyynnössä esitetään tarjousten valintaperusteet, joiden pohjalta tarjoukset pisteytetään. Laadun osalta arvioitavat tekijät ovat:

  • Työohjelman ja käytettävien menetelmien (sis. graafisten karttojen) laatu ja toteutettavuus 30 %
  • Lähestymistavan vastaavuus tilaajan tarpeisiin 25 %
  • Henkilöstön referenssit sisältäen mahdollisen alihankinnan 25 %