Töitä.

Täällä on töitä ja yrityksille tilaa!

Kainuu on pohjoisen rautainen yhdistelmä elinvoimaa, luonnonrauhaa, huipputeknologiaa ja sujuvaa arkea. Tuo osaamisesi Kainuuseen. Monenlaisia osaajia tarvitaan, etsitpä sitten työtä tai yrityksellesi uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Tule luomaan omaa unelmaasi Kainuussa, Suomen keskipisteessä!

Tekevälle töitä

Meillä menestys rakennetaan ammattitaidolla, yrittämisellä ja yhteistyöllä. Toimialojen kasvaessa ja monipuolistuessa uusia työpaikkoja avautuu kaikkialle maakuntaan, joten valinnanvaraa riittää. Kainuusta löydät seuraavan unelmiesi työpaikan! 

Palveluala, joka kattaa muun muassa matkailun, kaupan alan ja julkiset palvelut, on Kainuun suurin työllistäjä. Sote -kuntayhtymä on maakunnan suurin yksittäinen työnantaja, joka työllistää tällä hetkellä noin 3200 henkeä.

Merkittäviä työllistäjiä ovat myös maakunnan kasvavat kärkialat, kuten matkailu, biotalous, kaivannaisala ja teknologiateollisuus. Näistä voit lukea lisätietoja ko. toimialoille omistetuilta sivuilta.

Kasvavana ja kehittyvänä maakuntana Kainuu tarjoaa hyvät työllistymismahdollisuudet kannustavassa ja modernissa ympäristössä, jossa työntekijästä pidetään huolta.

science-4745887_1920

Kainuun ammattibarometri

Ammattibarometri kertoo työ- ja elinkeinotoimistojen näkemyksen keskeisten ammattien kehitysnäkymistä Suomen eri alueilla. Toisin sanoen, sen kautta näet ammattiryhmittäin tarjolla olevien työpaikkojen ja niihin tarjolla olevien hakijoiden suhteen.

Olisiko juuri sinun osaamisellesi Kainuussa tilausta?

Tutustu Kainuun ammattibarometriin

 

Rakennus

RekryKainuu

RekryKainuuLive-hanke yhdistää työnhakijoiden ja työnantajien tarpeet, tavoitteena on auttaa heitä molempia löytämään Kainuun tarjoamat mahdollisuudet uusin keinoin.

RekryKainuu

Etätyö on uusi musta!

Hyvästi puuduttavat työmatkat ja yhdessä paikkaa nököttäminen, etätyö  ja monipaikkaisuus ovat tulleet jäädäkseen! Uuteen maailmantilanteeseen sopeutuminen on nostanut paikkariippumattoman työn uudeksi normaaliksi.

Työskentele kodin tai kesämökin rauhasta käsin silloin kun sinulle parhaiten sopii, tai käytä hyväksesi tarjolla olevia etätyöpisteitä. Ihastu etätyön mahdollisuuksiin Kainuussa!

Kainuu valokuitu

Nopea laajakaista mahdollistaa etätyöskentelyn ympäri Kainuun

Kainuussa on toteutettu valokuituverkkoa kansallisen ohjelman tuella vuodesta 2011 lähtien ja työ jatkuu edelleen. Kiinteän verkon valokuitusaatavuus oli Kainuussa vuoden 2019 lopussa 32 prosenttia alueen kotitalouksista. Kiinteän verkon laajakaistasaatavuus (Download ≥ 100 Mbit/s), mikä sisältää myös kaapeliyhteydet, oli 58 prosenttia alueen kotitalouksista. Langattomien yhteyksien täydentäessä verkkoa ympäri Kainuun tarjoutuu varsin hyvät mahdollisuudet etätyöskentelyyn.

Lue lisää Kainuun laajakaista-asioista

Kasvu Open tiedotekuva

Yhteisöllisyyttä etätyöpisteistä

Etätyö ei aina tarkoita sitä, että vetäydytään omaan rauhaan puurtamaan. Etätyötä voidaan tehdä myös jossakin muussa porukassa kuin omassa työyhteisössä. Esimerkiksi kunnat tai kyläyhteisöt voivat tarjota etätyötiloja, joita voi varata käyttöönsä erilaisin ehdoin. Alle on koottu linkkejä kainuulaisten tahojen tarjoamiin etätyötiloihin tai uutisiin sellaisten perustamisesta.

Kuhmoon valmistuu kaksi etätyötilaa (tiedote Kuhmon kaupungin sivulla)

Kokemuksia etätyöstä Suomussalmen kunnantalolla löydät Suomussalmen kunnan sivustolta. Suomussalmen kunnan tarjoamat etätyötilat valmistuvat kevään 2021 aikana ja tietoa niistä julkaistaan osoitteessa Muuttajalle – Suomussalmi.

Hotelli Kalevala etätyö

Etätyöt sujuvat erämaan rauhassakin

Wild Taigan alueen viihtyisät majoituskohteet palveluineen sekä ympäröivän erämaaluonnon rikkoutumaton rauha ja hiljaisuus luovat otolliset puitteet etätyöhön. Reipas ulkoilu lounastauolla tai päivän päätteeksi virkistää mukavasti – ja mikä parasta, ulkoilureittien perässä ei tarvitse matkata kauas, vaan ne löytyvät usein aivan majoituskohteiden läheisyydestä.

Tutustu Wild Taigan etätyösivustoon

Kainuu - luovien pärjääjien maakunta

Kainuu tarjoaa loistavan kasvualustan monenlaiselle liiketoiminnalle. Matkailu, teknologiateollisuus (metalli- ja ICT ala), kestävä kaivannaisala ja biotalous kärkinään Kainuu on ponnistanut metsien keskeltä maailmankartalle. Tehokas alueellinen yhteistyö, monipuolinen osaaminen ja tekemisen meininki kannustavat innovoimaan ja kokeilemaan uutta. Lue lisää Kainuun toimialoista ja löydä onnistumisen avaimet uuteen liiketoimintaan!

bigstock-Abstract-Photo-Of-A-Pile-Of-Na-84288386-3

Metsien maakunta

Kainuu on metsävaltainen maakunta, joka on aina elänyt puusta. Paperiteollisuuden loputtua Kainuussa on pelkän raaka-aineen tuottamisesta siirrytty vähitellen puun jatkojalostamiseen valmiiksi tuotteiksi. Kuhmossa toimiva Woodpolis tekee puualan tuotekehitystä ja on toimintansa aikana toteuttanut useita puunrakennuskohteita kymmenien yritysten kanssa. Kuhmo Oy edustaa Kainuussa sahateollisuutta, joka tarjoaa asiakkailleen  myös ensiasteen jalosteita, kuten mitallistettuja tuotteita, urapuita, lattia- ja terassilautoja, seinäpaneelia sekä sydänvapaita tuotteita. Sivutuotteena syntyvä sahanpuru jalostetaan briketiksi, joka on monikäyttöinen kiinteä polttoaine.

Woodpolis

Kuhmo Oy

Julma-Ölkky, Hossan kansallispuisto, Suomussalmi

Vastakohtien matkailumaakunta

Matkailun merkitys Kainuun taloudelle on Suomen kolmanneksi suurin, Lapin ja Ahvenanmaan jälkeen. Kainuu tarjoaakin ympärivuotisen, monipuolisen kohteen, jonka viehätys rakentuu vastakohdille. Talven lumikinokset ja revontulet vaihtuvat kesäksi pehmeisiin hiekkarantoihin ja leppeään yöttömään yöhön. Erämaiden jylhistä vaaramaisemista hypätään hetkessä korkeakulttuurin pariin tai kansainvälisesti vetovoimaisten tapahtumien sykkeeseen. Kainuun matkailu on rakentunut kotimaisten matkailijoiden varaan, mutta ovet ovat hiljalleen auenneet myös kansainvälisille markkinoille.

Lue lisää Kainuun matkailusta!

Elinkeinot

Tukea ja kasvua Renforsin Rannasta

Renforsin Ranta on Kajaanissa sijaitseva yritysalue, joka on perustettu UPM:n Kajaanin tehtaan entisiin tiloihin.  Alueella toimii kymmeniä yrityksiä, mm. CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoima tieteen tietotekniikan keskus. Se tarjoaa korkeakouluille, tutkimuslaitoksille ja yrityksille tietoteknistä tukea ja resursseja: mallinnus-, laskenta- ja tietopalveluja. Tutkijat voivat käyttää Suomen laajinta tieteellisten ohjelmistojen ja tieteen tietokantojen valikoimaa sekä Suomen tehokkaimpia supertietokoneita Funet-tietoliikenneyhteyksien kautta. Renforsin Ranta on moderni ja kehittyvä osaamisen keskittymä, joka tarjoaa kannustavan kasvualustan yrityksille.

Renforsin Ranta

paper-3213924_1920

Mittausosaamisen kumppani

CEMIS (Centre for Measurement and Information Systems) on Oulun ja Jyväskylän yliopistojen, Kajaanin ammattikorkeakoulun, Mittatekniikan keskus MIKES:in ja VTT:n yhteinen mittaus- ja tietojärjestelmiin erikoistunut sopimuspohjainen tutkimus- ja koulutuskeskus. CEMISin toiminta pohjautuu jo yli 40 vuoden kokemukseen mittaustekniikan  liiketoiminnasta ja yli 20 vuoden kokemukseen mittaustekniikkaan liittyvästä tutkimustoiminnasta. Toiminta kohdistuu cleantech-sektorille, kuten biotalous- ja kaivannaisalalle sekä liikunnan, hyvinvoinnin ja terveydenhuollon tarpeisiin.  CEMIS myös kehittää uutta liiketoimintaa kansainvälisille markkinoille.  Keskus pystyy tarjoamaan niin opiskelijoille kuin tutkijoille ja asiantuntijoille innostavan koulutusympäristön ja kansainvälisen työskentely-ympäristön.

CEMIS

Business - investoi Kainuuseen

Kainuu kutsuu sinut mukaan menestystarinaan! Siihen avaimia ovat yhteistyö ja aluetalouden kestävä kasvu. Yritysinvestoinnit erityisesti kärkialoille ovat tärkeitä kasvun turvaamiseksi. Tutustu yhteistyömahdollisuuksiin!

stob_kuvituskuva

Yrittäjäksi Kainuuseen?

Yritysbarometristä käy ilmi, että moni Kainuun pk-yrityksistä on vaihtamassa omistajaa seuraavien viiden vuoden aikana.  Määrä on prosentuaalisesti Suomen suurimpia ja toiminnalleen jatkajaa tarvitsee merkittävä määrä työpaikkoja ja lähipalveluita. Voit lukea lisää aiheesta Kainuun yrittäjien sivuilta.

Kainuun Yrittäjät

Excavator loading dumper truck on mining site

Sijoita kestävään kasvuun – Investoi Kainuuseen

Kainuussa toivotetaan uudet yhteistyökumppanit lämpimästi tervetulleeksi. Maakuntasuunnitelman ja maakuntaohjelman yhdistävään Kainuu-ohjelmaan tutustumalla pääset jyvälle Kainuun elinkeinojen, palvelujen ja aluerakenteen kehityksestä. Tutustu myös sijoittajille tarkoitettuun Invest in Kainuu -sivustoon ja löydä resursseillesi kannattava kohde.

Tutustu elinkeinoihin ja aluekehitykseen

Sijoita Kainuuseen!

Elokuvien jäljillä

Kuvaa elämäsi paras AV-tuotanto Kainuussa! Viime vuosina Kainuu on profiloitunut vahvasti kuvauskohteena, jossa yhdistyvät ainutlaatuiset lokaatiot, mutkaton yhteistyö ja kattava palvelutarjonta. Herätä visiosi eloon Kainuussa!

Kainuun kätevä sijainti Suomen puolivälissä tekee siitä helposti saavutettavan ja kätevän kohteen niin pienille kuin suurille tuotannoille. Vaihtelevat vuodenajat ja monipuoliset lokaatiot tarjoavat laajat mahdollisuudet erilaisten visioiden toteuttamiselle. Kainuusta löytyy tuotantojen tueksi korkeatasoista AV-tuotantojen ymmärrystä sekä jokaiselle tuotannolle sopivat majoitus-, catering- ja paikallisopaspalvelut. Kainuu tarjoaa mielellään tukensa maakunnassa toteutettaville tuotannoille, johtavathan tuotannot positiivisiin vaikutuksiin paitsi aluetalouden kannalta, myös lisäämällä maakunnan tunnettavuutta Suomessa ja maailmalla.

Ota ensimmäinen askel ottamalla yhteyttä aluekoordinaattori Marko Karvoseen joko sähköpostilla marko.karvonen@kao.fi tai soita +358 44 089 5033.

Puuttuuko tuotannoltasi avustajia? Kainuussa toimii erittäin aktiivinen elokuva-avustajien yhteisö, johon saat yhteyden Facebook-ryhmän kautta: Kainuun elokuva-avustajat

Ohjaaja Aku Louhimies, kuva Markus Kontiainen

(kuva Markus Kontiainen)

kajawood_etusivu_2

Kainuun sydämeen, Sotkamon Vuokattiin, nousee suunnitelmien mukaan lähivuosina yksi Euroopan merkittävimmistä elokuvatuotantojen keskittymistä. Lokakuussa 2020 allekirjoitetut sopimukset ovat varmistaneet useiden kansainvälisten elokuvatuotantojen tuomisen alueelle studioiden valmistuttua. Sopimusten myötä kumppanit ovat sitoutuneet tuomaan uutta teknologiaa ja omaa erityisosaamistaan studioiden kehittämiseksi.

Lue lisää Kajawoodista