Tapahtuma kantaa nimeä ”Amazing Race”, mutta samannimisen televisiosarjan kanssa sillä ei juuri yhteistä ole. Sen sijaan että tämän kierroksen osallistujat juoksisivat kohteesta toiseen  suorittaen  tehtäviä ja kisaten toisiaan vastaan,  tarkoituksena on tutustua kajaanilaisiin kohteisiin hieman eri näkökulmasta ja ehkä hämmästyäkin tuttujen paikkojen historiasta. Toki myös pieniä palkintoja on luvassa.

Tapahtuman idea

Kajaanin ydinkeskustassa on paljon historiallisia muistomerkkejä ja kohteita, joista kaikki kainuulaiset ja kajaanilaiset eivät ole tietoisia. Kisailun aikana saatat ehkä oppia jotakin uutta eurooppalaisesta Kajaanista.  Tapahtumaan tarkoituksena on kiertää karttaan merkityissä kohteissa sijaitsevilla rasteilla.

Vähintään viisi rastipistettä kiertäneet ja yhteystietonsa ilmoittaneet osallistuvat arvontaan, jossa palkintoina on 10 palkintokassia.

Kajaanin matkailuoppaita historiallisissa rooleissaan on tavoitettavissa osalla rasteja perjantaina klo 13-15 välillä ja lauantaina klo 11-13 välillä.

Raatihuoneentorin rastipisteellä on jaossa Eurooppa-aiheista materiaalia ja tarjolla kahvia, teetä ja mehua sekä pikkupurtavaa perjantaina klo 13-15 välillä ja la klo 11-13.

Sallittua ja jopa suotavaa on lähettää kuvia rasteista ja/tai infotauluista sosiaaliseen mediaan rasteilta löytyvillä aihetunnisteilla (hashtag/#)

Miten osallistun?

Tervetuloa vierailulle Kajaanin historiallisiin kohteisiin!

  • Rastit ovat avoinna (infotaulut rasteilla) läpi koko viikonlopun perjantaista 7.5. klo 12 asti maanantaiaamuun 10.5. saakka, jolloin taulut kerätään pois ja kisa suljetaan.
  • Kullakin rasteista on infotaulut, joissa esitellään rastilla olevaa kohdetta ja näkyvillä on myös rastikohtainen aihetunniste (#), jonka ilmoittamalla osoitetaan käynti rastilla.
  • Tarkoituksena on siis kerätä kultakin rastilta talteen erityinen tunnus (aihetunniste/hashtag #) ja ilmoittaa ne tapahtuman järjestäjälle.
  • Vastauslomakkeen ja ylläolevan kartan, johon rastipisteet on merkitty, voit tulostaa tästä ja niitä jaetaan myös Raatihuoneen rastipisteellä.
  • Mikäli osallistut paperilomakkeella, voit palauttaa vastauksesi mihin tahansa pisteeseen, jossa on henkilö paikalla.
  • Karttaa voi tutkia ja vastaukset lähettää myös suoraan paikan päältä älypuhelimella tai kotona tietokoneella osoitteessa https://link.webropol.com/s/amazingrace2021.

Arvonta

Arvonta suoritetaan maanantaina 10.5.-21 ja voittajille ilmoitetaan välittömästi!

Pandemiaturvallisuus

Mikäli rastilla on ruuhkaa, odotathan vuoroasi ja huolehdi turvaväleistä.

Maskin käyttö pisteillä on myös suositeltavaa voimassa olevien pandemiaohjeiden mukaisesti!

Kartta Amazing Race

Rastipisteet:

  1. Raatihuone 
  2. Herman Renforsin muistomerkki 
  3. Elias Lönnrotin muistomerkki 
  4. Kajaanin rauniolinna 
  5. Lussitupa ja Jääkärimuistomerkki
  6. Tervakanava 
  7. Heikki Savolaisen muistomerkki 
  8. Eino Leinon muistomerkki:
  9. Urho Kekkosen kotitalo  
  10. Pietari Brahen patsas, Kauppatori 
  11. Kajaanin matkakeskus 

 

ONNEA RASTIEN HAKUUN JA HYVÄÄ EUROOPPAPÄIVÄÄ!