EMRIE-hankkeen työ kohti resurssitehokasta kaivostoimintaa vauhdissa

Kaivosalan kiertotalouteen ja resurssitehokkuuteen liittyvän EMRIE-hankkeen ensimmäinen kuuden kuukauden jakso on tullut päätökseen. Hankepartnerit ovat järjestäytyneet ja yhteistyö on saatu hyvään vauhtiin. Kainuun liitto koordinoi yhden hankkeen pääprosessin suunnittelua ja toteutusta.

EMRIE-hankkeen partnerikonsortio on laaja-alainen, ja siihen kuuluu Kainuun liiton lisäksi partnereita Portugalista, Espanjasta, Puolasta, Ruotsista, Ukrainasta ja Kreikasta. Pääpartnerina hankkeessa toimii portugalilainen Commission for Regional Development and Coordination of Alentejo. Etelä- ja Keski-Portugalissa sijaitseva laaja Alentejon alue tunnetaan ennen kaikkea marmoriteollisuudestaan ja osittain myös metallien louhinnasta.

Hankkeen aloitustapaaminen (kick-off) järjestettiin toukokuussa 2025 juuri Castro Verdessä, Portugalissa, missä partnerit pääsivät tapaaman kasvokkain ja sopimaan monista tärkeistä käytännön asioista. Lisäksi osallistujat pääsivät tutustumaan paikalliseen kaivoskohteeseen ja sen jatkokäyttöön matkailussa. Aloituskokouksen jälkeen partnerialueilla on lähdetty etenemään hankesuunnitelman mukaisessa järjestyksessä, muun muassa koostamaan tärkeitä nykytila-analyyseja ja suunnittelemaan yhteistyötä alan tärkeiden sidosryhmien kanssa.

Kainuun Liitto koordinoi oppimisprosessia

Kainuun liitto toimii hankkeen ainoana suomalaispartnerina, edustaen ja kooten yhteen useampia suomalaisia toimijoita ja niiden asiantuntemusta. Näitä hyväksytyssä hankesuunnitelmassa nimettyjä sidosryhmiä ovat esimerkiksi Lapin, Pohjois-Pohjanmaan. Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitot. Kaivosalan laajaa näkemystä ryhmään tuo Mining Finland, joka on voittoa tavoittelematon, suomalaista kaivosalaa ja teknologiaa edistävä yhdistys. Sidosryhmätiimiä täydentävät kukin omalla vankalla erityisosaamisellaan myös geologian tutkimuskeskus (GTK), Oulun yliopisto, Business Joensuu (Outokumpu Mining Hub), kainuulainen CEMIS (Centre for Measurement and Information Systems) ja Kemin Digipoliksen kiertotalouskeskus.

Samalla Kainuun liitto vastaa myös koko hankkeen niin kutsutun oppimismatkan (Learning Journey) koordinoinnista. Se on tärkeä osa hankkeen toteuttamista ja toteutetaan kokemusten vaihdon kautta. Sen tuloksien avulla on tavoitteena vahvistaa partnerialueiden alueellista hallintoa, edistää rajat ylittävää yhteistyötä ja rakentaa paikallisten ekosysteemien kapasiteettia.

Asettamalla vastuullisen resurssienhallinnan ja osallistavan sidosryhmätyön lähestymistapansa keskiöön EMRIE antaa alueille mahdollisuuden toteuttaa vihreämpää, kestävämpää ja innovaatiovetoista kehitystä.

Oppimismatkassa keskeisiä työvaiheita ovat:

  • Hyvien käytäntöjen tunnistaminen ja jakaminen
  • Vertaistarkastelut ja SWOT-analyysit
  • Opintovierailut ja henkilöstövaihdot
  • Sidosryhmätyö ja kapasiteetin rakentaminen

Ensimmäisen toimintakauden tuloksena partnerit ovat jo valmistelleet alueelliset lähtötilanneanalyysit. Näitä tietopaketteja käytetään myöhemmin hankkeen aikana hyödyksi mm. valittaessa siirrettävissä olevia hyviä käytäntöjä ja käynnistettäessä sidosryhmätyöhön pohjautuvia oppimisprosesseja.

Talven 2025 aikana luvassa konkreettisia tuloksia ja CRMA-analyysi

Hankkeen toisella, kuusi kuukautta kestävällä toteuttamiskaudella alueellisista analyyseista siirrytään konkreettiseen alueidenväliseen vertailuun ja ratkaisujen tunnistamiseen, pyrkien lopulta kullakin partnerialueella kohti strategisesti merkittäviä tuloksia. Työn keskiössä on alueellisten profiilien viimeistely ja alueellisen tiedon jalostaminen. Nämä profiilit toimivat perustana hyvien käytäntöjen löytämiselle.

Tavoitteena on yhteistyössä alueellisten sidosryhmien kanssa tunnistaa vähintään kaksi paikallisesti tehokasta ja muille partnerialueille siirrettävissä olevaa ratkaisua kiertotalouden ja resurssitehokkuuden edistämiseksi erityisesti kaivosalalla.

Tunnistetut hyvät käytännöt käyvät läpi CRMA-analyysin. CRMA on lyhenne sanoista Critical Raw Materials Act, joka on asetus EU:n kriittisistä raaka-aineista. Tämän analyysin tavoitteena on antaa hankekumppaneille strateginen työkalu arvioida alueensa käytäntöjä ja varmistaa niiden olevan linjassa Euroopan tason resurssikestävyystavoitteiden kanssa. Turvattu ja kestävä raaka-aineiden saanti eurooppalaisen teollisuuden ja yhteiskunnan käyttöön on hyvin tärkeä asia EU:n agendalla ja tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia, erityisesti niillä alueilla, joilla mineraalivaroja esiintyy.

Toisen toteuttamiskauden partneritapaaminen, jossa osallistujat pääsevät jälleen keskustelemaan kasvokkain ja tutustumaan alan paikalliseen toimintaympäristöön, järjestetään Espanjan Andalusiassa.

EMRIE-hankkeen sidosryhmiltä arvokasta palautetta – Kaivosalan lähtötasoanalyysi käynnissä!

EMRIE-hankkeessa on järjestetty kaksi aktiivista sidosryhmäkokousta, joissa on pureuduttu hankkeen etenemiseen, yhteisten tavoitteiden asettamiseen ja Learning Journey -oppimisprosessin yksityiskohtiin.

Sidosryhmien kattavan palautteen ansiosta Kainuun liitto on nyt edistynyt kaivosalan alustavan lähtötasoanalyysin valmistelussa. Tämä tärkeä työ auttaa meitä ymmärtämään alueen nykytilaa ja varmistaa, että tulevat toimenpiteemme ovat mahdollisimman vaikuttavia ja kohdennettuja.