Itä-Suomen maakuntaliittojen vaakunat

Kannanotto: Itäisen Suomen elinvoimaa tarvitaan vahvistamaan koko maan yhtenäisyyttä

– Valtion tulee ottaa nykyistä vahvempi ja päättäväisempi ote niissä asioissa, joissa sillä on ratkaiseva rooli itäisen Suomen kysymyksissä. Tärkeimpiä toimenpiteitä ovat panostukset investointien vauhdittamiseen, puhtaaseen energiaan ja kantaverkkoon sekä parempaan saavutettavuuteen erityisesti raideliikenteen osalta, todettiin kaikkien aikojen ensimmäisessä Itäisen Suomen huippukokouksessa Joensuussa.

Esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön varaamasta 400 miljoonan euron vihreiden investointien määrärahasta tulee osoittaa 75 miljoonaa euroa korvamerkittynä itäisen Suomen hankkeisiin.

– Esitämme myös 100 miljoonan euron pilottihanketta, joka antaisi Finnveralle mahdollisuuden tukea itäisen Suomen yrityksiä suorilla lainoilla ja korkeammalla riskillä. Muun muassa nämä toimet vauhdittaisivat itäisessä Suomessa vireillä olevia, yhteensä 19 miljardin arvoisia investointihankkeita, jotka sisältävät energia-, aurinko-, tuulivoima-, vety-, akkuklusteri-, datakeskus- sekä biotalousinvestointeja.

Riittävän sähkönsiirtokapasiteetin varmistamiseksi kantaverkkoa (400 kV) tulee laajentaa välille Joroinen (Huutokoski) –Kontiolahti ja välille Lappi–Pohjois-Pohjanmaa (Koillismaa)–Kainuu–Pohjois-Karjala–Etelä-Karjala.

Raideliikenteen toimintavarmuus on erittäin tärkeää paitsi itäisen Suomen myös koko maan kilpailukyvylle ja huoltovarmuudelle. Karjalan radalle (sisältäen Joensuu–Kontiomäki-yhteys) ja Savon radalle kohdistuvat parantamis- ja kehittämistoimenpiteet tulee käynnistää aikailematta. Samalla tulee arvioida poikittaisratojen parantamis-, kehittämis- ja sähköistämistarpeet ja itäisen Suomen kytkeytyminen länteen ja Suomenlahdelle HaminaKotka satamaan.

Suurimman ulkomaalaisen matkailijaryhmän menettänyt matkailusektori tarvitsee uudistuakseen myös investointeja, laadukkaita palveluja ja uusia markkinoita.

– Olemme sitoutuneita pääministeri Petteri Orpon käynnistämään Itäisen Suomen ohjelman valmisteluun, jonka tavoitteena on vauhdittaa alueemme taloudellista kasvua, elinvoimaa, investointeja, osaamista ja työvoiman saatavuutta.

– Hallitus on selkeästi tunnistanut Itä-Suomen laajempana strategisena kysymyksenä. Meillä on ratkaiseva rooli koko Suomen huoltovarmuudelle ja omavaraisuudelle. Maamme itärajan tilanne ja raja-alueen kehitys ovat erittäin tärkeitä myös Euroopan unionille ja Natolle. Nyt on korkea aika muistaa, että yhtenäisyys ja tasapuolinen aluepolitiikka ovat Suomen vahvuus muuttuvassa maailmassa.

Liitteessä tiivistelmä Itäisen Suomen ohjelman toimenpide-esityksistä.

Itäisen Suomen ohjelmaa käsiteltiin kaikkien aikojen ensimmäisessä Itä-Suomen huippukokouksessa Joensuussa 13.–14.8.2024. Paikalla oli lähes sata päättäjää ja virkamiestä kaikista kuudesta maakunnasta.

ITÄISEN SUOMEN MAAKUNNAT

Markus Hirvonen
maakuntajohtaja, Pohjois-Karjala,
Itä-Suomen neuvottelukunnan puheenjohtajamaakunta 2024

Satu Sikanen
maakuntajohtaja, Etelä-Karjala

Pentti Mäkinen
maakuntajohtaja, Etelä-Savo

Riikka Pirkkalainen
maakuntajohtaja, Kainuu

Jaakko Mikkola,
maakuntajohtaja, Kymenlaakso

Tytti Määttä
maakuntajohtaja, Pohjois-Savo