Tutustu Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 -ohjelman rahoitustilanteeseen Kainuun liiton osalta

Kainuun liitto toimii välittävänä viranomaisena EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman (Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027) toteutuksessa.  Joulukuussa 2024 on rahoituskauden puoliväli ylitetty niin ajallisesti kuin myönnetyn rahoituksen suhteenkin. Kainuun liiton rahoittamat hankkeet sijoittuvat hyvin maakuntaohjelman kärkialoille ja TKI-tutkimus ja innovointi- sekä oikeudenmukaisen siirtymän (JTF) rahoitus on kiinnostanut. Ohjelman täysimääräiseksi toteuttamiseksi tarvitaan kuitenkin hankkeita erityisesti kiertotalouden, energiatehokkuuden ja vähähiilisyyden edistämistä tukevaan toimintaan.

EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman toteutus yli puolen välin

Kainuussa toimivien ohjelman välittävien rahoittajaviranomaisten, Kainuun liiton ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen, kautta välitettäväksi saatiin ohjelmakaudella 2021–2027 yhteensä 76,5 miljoonaa euroa EAKR-, ESR+- ja JTF-rahoitusta sekä 22,1 miljoonaa euroa valtion rahoitusta, eli yhteensä 98,6 miljoonaa euroa. Tämän aluekehittämisrahoituksen hyödyntäminen edellyttää hankehakijoilta aina myös omarahoitusta, joka voi olla toteuttajaorganisaation mukaisesti kunta- tai muuta julkista rahoitusta. Usein hankkeen rahoitussuunnitelmaan sisällytetään myös yksityistä rahoitusta.

Varojen alueellinen eli maakuntakohtainen kohdentaminen sekä toimintalinjoittain, erityistavoitteittain että viranomaisittain tehdään aina seuraaviksi kahdeksi vuodeksi kerrallaan erillisissä rahoitussuunnitelmissa ja myöntövaltuuksien jaolla.

Kainuun liitolla on käytössään ohjelmakaudella noin 36 M€ EU:n ja valtion rahoitusta ohjelman hankkeisiin. Kainuun liitto rahoittaa ohjelman toimintalinjoja Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) osalta. Joulukuussa 2024 on rahoituskauden puoliväli ylitetty niin ajallisesti kuin myönnetyn rahoituksen suhteenkin.

Laajempi katsaus Kainuun liiton rahoitustilanteeseen 12.12.-24 löytyy Kainuun liiton verkkosivuilta. Samassa osoitteessa kainuunliitto.fi/rahoitus löydät paljon muutakin lisätietoja Kainuun liitosta rahoittajana.

Avaa rahoituksesta kertova raportti (PDF) tästä

Rahoituksen kohdentuminen toimialoittain ja teemoittain

Ohjelmakauden toteutuksen ylitettyä puolivälin (2024 loppu) voidaan tehdä väliyhteenvetoa rahoituksen kohdentumisesta. Kaikkiaan Kainuun liiton osarahoittamilla hankkeilla on myönnetty EU ja kansallista rahoitusta toistaiseksi 19 M€ ja hankkeiden kokonaisbudjetti on ollut yhteensä noin 25 M€. Innovaatio- ja TK-toiminnan kehittämiseen tästä on kohdistettu noin 63 % (12 M€). Oikeudenmukaisen siirtymän rahoituksen (JTF) osuus on ollut 30 % (7 M€). Toistaiseksi hiilineutraali Suomi -toimintalinjalle (TL 2) on hakemuksia tullut melko vähän (alle 5 %) ja kuntien tieliikenneinfran kehittämiseen tarkoitettu toimintalinja 3 (Saavutettavampi Suomi) on jäänyt lähes ilman hakemuksia (vain yksi hanke).

Kainuun liiton rahoittamista hankkeista suurin kysyntä on ollut toimintalinja 1:n erityistavoitteessa Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen (erityistavoite 1.1.), jossa on myönnetty rahoitusta 18 hankkeelle, yhteensä noin 8 M€. Erityistavoite 1.3, Pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn parantaminen, on myös kiinnostanut hyvin hakijoita. Toimintalinja 1 (Innovatiivinen Suomi) onkin ollut kokonaisuudessaan selvästi suosituin ohjelman toimintalinja.

Oikeudenmukaisen siirtymän rahoituksen kysyntä on ollut hyvällä tasolla ja tämä JTF-rahoitus tullaan käyttämään täysimääräisesti. Parhaillaan ollaankin valmistelemassa päätöksiä syksyn JTF-haun osalta. Tähän mennessä JTF-rahoitusta on myönnetty 15 hankkeelle yhteensä noin 6 M€ (EU ja valtion rahoitusosuus).

Hiilineutraali Suomi (toimintalinja 2) on jäänyt rahoituksen kysynnässä vähälle, vain 1,1 M€ (4 hanketta) on sidottu tällä toimintalinjalla.

Hankkeet kohdistuneet maakunnan kärkialojen kehittämiseen

Kainuun liiton rahoittamat hankkeet sijoittuvat hyvin maakuntaohjelman kärkialoille, joihin kaikkiin (biotalous, matkailu, kaivannaistoiminta, teknologiateollisuus) onkin kohdistunut hanketoimintaa. Hankkeissa painottuvat viime vuosina Kainuussa vahvistunut datatalouden ja -analytiikan rooli (CSC toimijana) mm. osana mittaus- ja tietotekniikan CEMIS-osaamiskeskusta sekä vihreän siirtymän ja uusiutuvan energiatuotannon tematiikat.

Huippu-urheilun tutkimus- ja valmennusympäristön kehittäminen Vuokatissa, datakeskusekosysteemin vahvistaminen, matkailun kehittäminen, mittausteknologian TKI -palvelut kärkialoilla ja uusiutuva energia ovatkin olleet tärkeimmät rahoituskohteet.

Tulevissa hauissa painotetaan kiertotalouden, energiatehokkuuden ja vähähiilisyyden ratkaisuja sekä kuntien liikenneinfran kehittämistä

Kainuun liitto tulee kiinnittämään erityistä huomioita tulevissa rahoitushauissa energiatehokkuutta ja kiertotaloutta edistäviin hankkeisiin toimintalinjalla kaksi (hiilineutraali Suomi). Myös kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ja ilmastonmuutokseen varautuminen ovat tämän toimintalinjan tavoitteina.

Toimintalinjalla kolme (Saavutettavampi Suomi) voidaan rahoittaa kuntien pienimuotoisia liikenneinfrastruktuurihankkeita. Tämä toimintalinja on käytössä vain Itä- ja Pohjois-Suomessa. Toistaiseksi vain yksi hanke on käynnistynyt ja kuntia aktivoidaankin toimintalinjan rahoituksen hyödyntämiseen.

Rahoitusta on ohjelmakaudella vielä jäljellä myös toimintalinjan 1 tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden vahvistamiseen sekä digitalisaation hyödyntämisen tukemiseen ja pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn tukemiseen.

Kaavio: Ohjelman indikatiivinen toteutustilanne Kainuun liiton rahoituksen osalta 12.12.2024 (toimintalinjakohtaisiin kehyksiin voi tulla myöhemmin muutoksia)

Kainuun liitto järjesti 2.12.-24 infotilaisuuden (ks. tallenne ja esitykset) ohjelman toimintalinjan 3, saavutettavampi Suomi, tulevan hankehaun vuoksi. Infossa oli mukana myös Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen edustajia. TL :n rahoitushaku avataan tammikuussa ja toimintalinjan rahoituksen hakuun toivotaan Kainuun kuntia mukaan.

Tammikuussa järjestetään infotilaisuus ohjelmien tulevista rahoitushauista Kainuun liiton ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimesta. Tilaisuudessa esitellään myös kansainvälisten EU:n Interreg -ohjelmien tilanteita. Rahoitusinfon ohjelma tulee nähtäväksi ja ennakkoilmoittautuminen käynnistyy lähipäivinä.