Komissio uudistaa koheesiopolitiikkaansa

Euroopan komissio tarkistaa EU:n koheesiopolitiikkaa, jotta voidaan tukea paremmin EU:n kilpailukykyä ja hiilestä irtautumista, puolustusta ja turvallisuutta, itäisiä raja-alueita sekä kohtuuhintaisia asuntoja, veden häiriönsietokykyä ja energiasiirtymää. Jäsenvaltioita pyydetään kohdentamaan osa vuosien 2021–2027 koheesiorahastoistaan uudelleen uusiin investointeihin meneillään olevan koheesiopolitiikan väliarvioinnin yhteydessä.

 

Aloitteen tavoitteena on tehostaa koheesiopolitiikkaa kannustamalla jäsenvaltioita ja alueita investoimaan EU:n strategisiin painopisteisiin samalla kun koheesiopolitiikassa keskitytään edelleen taloudellisten, sosiaalisten ja alueellisten erojen vähentämiseen.

Euroopan kilpailukyvyn vahvistaminen ja innovaatiokuilun umpeen kurominen

Koska yrityksillä on niiden koosta riippumatta rooli tutkimuksen, innovoinnin, tietämyksen ja teknologian siirron ohjaamisessa, komissio ehdottaa Euroopan aluekehitysrahaston tuen laajentamista suuriin yrityksiin kriittisillä aloilla, kuten puolustuksessa, strategisissa teknologioissa ja hiilestä irtautumisessa. Lisäksi komissio kannustaa jäsenvaltioita lisäämään investointeja strategisiin teknologioihin Euroopan strategisten teknologioiden kehysvälineen puitteissa Euroopan kilpailukyvyn ja innovoinnin edistämiseksi.

Puolustusteollisuuden tukeminen ja itäraja-alueiden tukeminen

Tämänpäiväinen ehdotus antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden käyttää nykyistä koheesiorahoitusta häiriönsietokykyisen infrastruktuurin rakentamiseen sotilaallisen liikkuvuuden edistämiseksi. Sillä tuetaan myös puolustusalan pienten ja suurten yritysten tuotantokapasiteettia kaikilla EU:n alueilla.

Lisäksi itäisillä raja-alueilla toteutettaviin koheesio-ohjelmiin, joihin Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan vaikuttaa suhteettomasti, sovelletaan etuuskohtelun mukaista ennakkomaksutasoa, jos ne siirtävät vähintään 15 prosenttia kokonaisvaroistaan uusiin strategisiin painopisteisiin.

Kohtuuhintaisempaa asumista

Komissio ehdottaa puheenjohtajan poliittisten suuntaviivojen mukaisesti kohtuuhintaiseen asumiseen tarkoitetun koheesiopolitiikan rahoituksen kaksinkertaistamista. Jäsenvaltiot voivat myös hankkia yksityistä ja julkista rahoitusta käyttämällä uutta rahoitusvälinettä, joka on perustettu yhdessä Euroopan investointipankin (EIP) kanssa. Välineessä yhdistetään koheesiorahoitus EIP:n ja muiden kansainvälisten rahoituslaitosten sekä kansallisten kehitys- ja liikepankkien resursseihin.

Veden häiriönsietokyvyn parantaminen

Jäsenvaltiot voivat lisätä investointeja veden sietokykyyn, myös vesi-infrastruktuurin digitalisointiin sekä kuivuuden ja aavikoitumisen vaikutusten lieventämiseen.

Energiasiirtymän tukeminen

Koheesiorahoituksella tuetaan investointeja, joilla edistetään energiayhdysjohtoja ja niihin liittyviä siirtojärjestelmiä sekä latausinfrastruktuurin käyttöönottoa. Tämä on ratkaisevan tärkeää energiasiirtymän nopeuttamiseksi ja puhtaan liikkuvuuden edistämiseksi. Ehdotuksella helpotetaan myös hiilestä irtautumista koskevien toimenpiteiden rahoittamista.

Strategisten painopisteiden mukaiset taloudelliset kannustimet

Vaikka kaikki EU:n strategisten painopisteiden puitteissa kehitetyt koheesiohankkeet ovat oikeutettuja jopa 30 prosenttiin ennakkorahoituksesta, koheesio-ohjelmille, joiden kokonaisvaroista vähintään 15 prosenttia siirretään näihin painopisteisiin, maksetaan vieläkin suurempi ennakkomaksu.

Lisäksi strategisiin painopisteisiin tehtäviin investointeihin myönnettävä EU:n rahoitus kattaa enimmillään 100 prosenttia kustannuksista kaikilla alueilla.

Seuraavat vaiheet

Euroopan parlamentti ja neuvosto keskustelevat koheesiopolitiikan lainsäädäntöön tänään tehtävistä muutoksista, joita ehdotetaan vuoden 2025 väliarvioinnin yhteydessä.

Komission tavoitteena on saattaa väliarvioinnin uudelleenkohdentaminen päätökseen jäsenvaltioiden ja alueiden kanssa vuonna 2025, jotta uusien ohjelmien täytäntöönpano voidaan aloittaa vuoden 2026 alussa. Alueilla muutoksiin liittyvää valmistelua tehdään mm. alue- ja rakennepolitiikan ohjelmien 2021-2027 välittävissä viranomaisissa vuoden 2025 kuluessa.

Taustaa

Koheesiopolitiikka on EU:n tärkein investointipolitiikka, jonka talousarvio nykyisellä ohjelmakaudella 2021–2027 on 392 miljardia euroa. Oikeudellisten sääntöjen mukaisesti tämä väliarviointi antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden arvioida koheesio-ohjelmiensa täytäntöönpanoa ja mukauttaa niitä uusiin poliittisiin painopisteisiin vuonna 2025.

Lisätietoja

Kysymyksiä ja vastauksia 

Koheesiopolitiikan tietoalusta

Euroopan strategisten teknologioiden kehysväline

Koheesio

Tiedonanto, ehdotus ja komission yksiköiden valmisteluasiakirja

Tietokooste

Lähde: Euroopan komission verkkosivut