Kainuun maakuntahallitus päätti marraskuun ensimmäisessä kokouksessaan esittää maakuntavaltuustolle Kainuun liiton talousarvion 2026 ja talous- ja toimintasuunnitelman 2026–2028 hyväksymistä. Maakuntavaltuustolle annettiin myös selvitys niistä toimista, joita on tehty tarkastuslautakunnan vuoden 2024 arviointikertomuksen suositusten perusteella vuonna 2025.
Kainuun edunajaminen merkittiin tiedoksi
Kainuun edunajamisen ajankohtaiskatsauksen tarkoituksena on arvioida Kainuun aluekehityksen tilannekuvaa sekä käydä keskustelua ja linjata maakunnan edunajamista koskevia asioita. Tällä kertaa esillä olivat EU:n rahoituskehys vuodesta 2028 eteenpäin. Esillä olivat myös Kainuun liikennejärjestelmäsuunnitelman kärkihankkeiden perusteella laadittu vaikuttamisaineisto, joka on käytettävissä vaikuttajatapaamisissa kansallisesti ja kansainvälisesti. Puhuttiin myös datatalouden tiekartasta ja siihen liittyvästä sähköverosta.
Kainuun liiton talousarvio 2026 ja talous- ja toimintasuunnitelma 2026–2028
Kainuun liiton vuoden 2026 toimintatuotoiksi on arvioitu 3 432 802 euroa. Pääosan toimintatuotoista muodostavat jäsenkuntien maksuosuudet (2 772 852 euroa). Toimintakulut ovat yhteensä 3 431 035 euroa. Toimintakate on näin ollen +1 767 euroa. Kainuun liitto maksaa jäsenkunnilleen perussopimuksen mukaista korkoa pääomasta talousarviovuonna 10 630 euroa, minkä jälkeen vuosikate on -8 863 euroa.
Kainuun liiton vuoden 2026 talousarvio on 8 863 euroa alijäämäinen. Muut suunnitelmakauden vuodet on kuitenkin arvioitu ylijäämäisiksi, joten suunnitelmakauden talous on kuntalain mukaisesti tasapainossa.
Lähivuosien toimintasuunnitelmassa vuoteen 2026 vaikuttavat EU-rahoituksen muutokset, valtion aluehallinnon uudistus ja Kainuun kuntien asettamat vaatimukset. Tämän vuoden lopussa valmistuvat maakuntasuunnitelma ja -ohjelma luotsaavat lähivuosien toimintaa Kainuun liitossa.
Tiedoksi merkittyjä asioita
Tiedoksi merkittiin Kainuun metsäohjelman päivittäminen, josta olivat alustamassa Kainuun metsäneuvoston puheenjohtaja Seppo Miettunen ja sihteeri Tuomo Mikkonen. Merkittiin tiedoksi myös Kainuun liiton lausunnot ajalta 20.10 – 31.10.2025 ja maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus.
Esityslista
https://kainuunliitto10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2025172
Lisätietoja antavat
Maakuntahallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen
+358 45 3179 050
sakari.seppanen@vuokatti.net