Lumi supertietokone Kajaanissa, vierailijoita tutustumassa.

Kainuun liitto: Kainuusta on tullut datatalouden piilaakso

Kainuun liitto iloitsee julkistetusta, Googlen Kajaaniin sijoittuvasta investoinnista. Liiton johdon mukaan tämän vuoden kolme yksityistä, kansainvälistä investointia datakeskuksiin sekä maan hallituksen päätökset sijoittaa mahdollinen uusi eurooppalainen supertietokone sekä kansallinen Roihu-supertietokone Kajaaniin osoittavat, että Kainuusta on tullut datatalouden piilaakso.

  • Kainuun kiinnostavuus suurteholaskennan ja datakeskustoiminnan kansainvälisissä piireissä on kasvanut nopeasti todella merkittäväksi. Tämä on jo tuottanut ja tuottaa jatkossakin merkittävää osaamista esimerkiksi tulevaisuudessa tärkeän tekoälyn hyödynnettävyyden osalta. Kainuun osaajat ovat tehneet maakunnasta yhden digitaalisen siirtymän kärkitoimijoista, ja olemme siirtyneet kansallisesta sarjasta suoraan kansainväliselle tasolle, iloitsee kansanedustaja, maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mikko Polvinen.

Kainuu on satsannut edunajamisessaan ja maakunnan kehittämistyössä paljon paitsi osaamisen kehittämiseen myös esimerkiksi sähkön riittävyyteen. Lisäksi Kainuun liitto on merkittävällä tavalla tukenut taloudellisesti datakeskuskeskittymän ja suurteholaskennan ekosysteemin kehittymistä.

  • Kainuusta on tulossa tiedon kotipesä. Digitaalisen tiedon määrä ja sen käsittelyn tarve kasvaa rajusti maailmanlaajuisesti. Tähän liittyvät uudet liiketoiminnan mahdollisuudet avautuvat nopeasti, esimerkkinä tekoäly. Kainuu on pitkäjänteisen työn tuloksena nyt erinomaisesti mukana tässä kehityksessä. Ennakoimme jo alkuvuonna julkistettujen datakeskusinvestointien yhteydessä, että kiinnostus meitä kohtaan alueena jatkaa tällä toimialalla kasvuaan. Nyt julkistettu jätti-investointi osoittaa, että olemme myönteisessä kierteessä, toteaa maakuntahallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen tyytyväisenä.

Kainuun liiton johto muistuttaa, että investointien jälkeen on edelleen oltava kehittämisotteella liikkeellä. Suurteholaskennan kapasiteettia ja Kainuussa olevaa dataa ja sen analysoinnin osaamista on pystyttävä hyödyntämään aluetalouden edun maksimoimiseksi.

  • Kainuun liiton päätöksillä EU:n aluekehitysrahoitusta on kohdennettu sellaiseen kehitystyöhön, joka voi hyödyntää esimerkiksi datakeskuksissa syntyvää hukkalämpöä sekä esimerkiksi suurteholaskennan maakunnassa olevaa kapasiteettia erilaisen datan analysointiin. Olemme erittäin tyytyväisiä tästä myönteisestä investointiuutisesta, joka edelleen vahvistaa maakunnan näkymiä muuten vaikeassa talouden suhdanteessa. On historiallista, että pelkästään datakeskustoimialalle on tämän vuoden aikana Kainuussa julkistettu miljarditason investoinnit, Kainuun maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen riemuitsee.

 

Lisätietoja:

Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mikko Polvinen
+358 40 751 0297 mikko.polvinen@eduskunta.fi

Maakuntahallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen
+358 45 317 9050 sakari.seppanen@vuokatti.net