Kainuun maakuntahallituksen kokous 31.5.2024

Maakuntahallituksen kokouksen 31.5.2024 esityslistan voit lukea täältä.

Kainuun maakuntahallitus piti toukokuun toisen kokouksensa perjantaina 31.5.2024. Matkailupainotteisessa kokouksessa käsiteltiin myös mm. Kainuun edunajamisen ajankohtaisuuksia kuten Pohjoisen ja Itäisen Suomen ohjelmia, valtion aluehallinnon uudistusta ja valtioneuvoston kannanottoa Euroopan unionin tulevaan monivuotiseen rahoituskehykseen. Maakuntahallitukselle esiteltiin myös Kainuun maakuntaohjelman etenemisen seurantaa (uuden maakuntaohjelman valmistelu aloitetaan tänä syksynä), sekä Kainuun liiton oman strategian valmistelun tilanne. Kainuun liiton strategia terävöittää liiton viranhaltijoiden ja luottamushenkilöidenkin työtä. Strategia määrittelee ne toimenpiteet ja painopisteet, joita vuosittain maakuntaohjelman toteutuksessa priorisoidaan. Maakuntahallitus päätti lisäksi Kainuun hyvinvointialan yhteistyöryhmän perustamisesta.

Osaajia Kainuuseen -koordinaatiohanke (OKKO)

Kajaanin ammattikorkeakoulu haki Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen (AKKE) -rahoitusta uudelle Osaajia Kainuuseen -koordinaatiohankkeelle (OKKO). OKKO-hanke keskittyy osaavan työvoiman riittävyyden turvaamiseen maakunnassa. Hankkeen toimenpiteillä mm. kehittämishankkeiden yhteistyö tiivistyy. Hankkeessa on kuusi työpakettia, jotka keskittyvät mm. harvaan asuttujen alueiden hyvinvoinnin ja terveydenhoidon toimintamallin uudistamiseen, kansainvälisten opiskelijoiden ja osaajien työurien tukemiseen Kainuussa ja opiskelija- ja yrityspoolin rakentamiseen alueelle.

Hankkeen suunniteltu toteutusaika on 1.9.2024-31.10.2025 ja kokonaiskustannusarvio 106 691 euroa. AKKE rahoitusta hankkeelle haettiin 85 353 euroa.

Maakuntahallitus puolsi hankkeen rahoittamista.

Päätökset lyhyesti

  • Kainuun edunajaminen: Käydyn keskustelun jälkeen merkittiin tiedoksi.
  • Talousraportti 04/2024: Käydyn keskustelun jälkeen hyväksyttiin esityslistan mukaisesti.
  • Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen maakunnallinen yhteistyö Kainuussa: Käydyn keskustelun jälkeen hyväksyttiin esityslistan mukaisesti lisäyksellä, että myös Kainuun Liikuntaa pyydetään nimeämään edustaja yhteistyöryhmään. Lisäksi maakuntahallitus totesi, että Kainuun hyvinvointialue nimeää yhden edustajan ja Kainuun Pelastuslaitos yhden edustajan.
  • Kainuun matkailustrategiatyön käynnistäminen: Käydyn keskustelun jälkeen merkittiin tiedoksi.
  • Matkailun Arctic Lakeland -yhteistyön kehittäminen: Käydyn keskustelun jälkeen merkittiin tiedoksi.
  • Osaajia Kainuuseen -koordinaatiohanke (OKKO): Käydyn keskustelun jälkeen hyväksyttiin esityslistan mukaisesti.
  • Kainuun maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelman seuranta: Käydyn keskustelun jälkeen merkittiin tiedoksi.
  • Kainuun liiton strategian valmistelu: Käydyn keskustelun jälkeen merkittiin tiedoksi.
  • Tompurin määräaikainen vuokraaminen: Käydyn keskustelun jälkeen hyväksyttiin esityslistan mukaisesti.
  • Kainuun liiton viraston suljettuna olo kesällä 2024: Käydyn keskustelun jälkeen hyväksyttiin esityslistan mukaisesti.
  • Viranhaltijapäätökset: Hyväksyttiin esityslistan mukaisesti.
  • Kainuun liiton lausunnot ajalla 06.05.-22.05.2024: Merkittiin tiedoksi.
  • Muut asiat: Käydyn keskustelun jälkeen merkittiin tiedoksi.

Lisätietoja 

maakuntahallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen
+358 45 317 9050 
sakari.seppanen@vuokatti.net