Talouskasvua, tuottavuutta ja työpaikkoja on nyt pienissä maakunnissa – Kainuu merkittävässä noususuhdanteessa

OP:n ekonomistit ovat julkaisseet maakuntakohtaiset talousennusteet. Maakuntien talouksien ennustetaan elpyvän laskusuhdanteesta, mutta kasvu käynnistyy hitaasti. Monessa hitaasti kasvavassa maakunnassa talousnäkymiä kirkastavat vahvat työmarkkinat ja nopeasti kasvava työn tuottavuus. Talous ja tuottavuus kasvaa sekä töitä riittää nyt väestöltään pienemmissä maakunnissa! Kainuu oli merkittävässä noususuhdanteessa vuonna 2024.

Talouskasvu lähtee alueen vahvuuksista

Suurin osa maakunnista oli laskusuhdanteessa vuonna 2024 koko maan kehityksen mukaisesti. Syvin laskusuhdanne oli Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Kaikki maakunnat eivät olleet laskusuhdanteessa, vaan OP:n arvion mukaan merkittävässä noususuhdanteessa olivat Ahvenanmaa, pohjanmaan maakunnat ja Kainuu. OP ryhmän johtavan ekonomisti Tomi Kortelan mukaan suhdanteiden vaihtelu kertoo siitä, että paikalliset tekijät vaikuttavat maakunnan talouskehitykseen. Kainuun talouskasvu on ollut poikkeuksellisen vahvaa vuodesta 2015 saakka kärkitoimialojen vetämänä.

Työpaikat löytyvät nyt maakunnista

Maakuntien talouskehityksessä näkyy alueellisten työmarkkinoiden muutos. Viime vuonna monessa väkiluvultaan pienessä maakunnassa työttömyys oli matalampaa kuin väkiluvultaan suurissa, kun aiemmin tilanne on ollut päinvastoin. Kainuussa työttömyys on vähentynyt, mutta väestönkasvumaakunnissa työttömyys on kasvanut reilusti (Uusimaa, Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa). Työttömyyttä on enemmän kaupungeissa ja työvoimapulaa maaseutumaisissa maakunnissa ja erityisesti Pohjois-Suomessa. Osassa Itä-Suomea työttömyys on sen sijaan jäänyt korkealle tasolle. OP:n ennusteessa todetaan, että töitä löytyy nyt paremmin pienistä maakunnista kuin isoista.

Työttömyys alkaa olemaan ongelma väestöltään kasvavissa maakunnissa. Voidaankin kysyä, onko pelkkien väestötilastotarkastelujen ja Raja railona aukeaa Suomen sisällä (HS pääkirjoitus 8.6.) tyylisten kirjoitusten ja muiden vastakkaisasettelujen aika ohi ja asioita syytä tarkastella toisista näkökulmista? Merkittävässä noususuhdanteessa vuonna 2024 oli väestöltään pienet maakunnat: Ahvenanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Kainuu sekä hieman väestöltään suurempi Pohjanmaa. Pienemmässä nousussa olivat myös Satakunta, Etelä-Karjala, Keski-Suomi, Lappi ja Pirkanmaa.

Suhdanteet maakunnittain 2024

Työn tuottavuus on kasvanut nopeiten pienissä maakunnissa – Kainuuta ennustetaan kärkeen

Työn tuottavuuden trendikasvu on ollut nopeinta Lapissa, Kymenlaaksossa ja Kainuussa vuosina 2013-2023. Työn tuottavuuden kasvu on ollut nopeaa monissa hitaan talouskasvun maakunnissa. Kainuu tekee tässäkin poikkeuksen; Kainuun talous on kasvanut kaikista voimakkaimmin viimeiset 10 vuotta, vaikkakin myös supistuva väestönkehitys vaikuttaa taustalla tehostaen tuottavuutta. Kainuun toimialarakenne on muuttunut ja on muuttumassa yhä korkeamman tuottavuuden tasolle.

Vuosina 2025-2030 työn tuottavuuden trendin kasvuvauhdin ennustetaan olevan korkein Kainuussa. Työpanos vähenee, koska työikäinen väestö vähenee. Kainuussa on jo nyt tuottavampia työpaikkoja, talous on tehostunut ja yritystoiminta hyvää ja tervettä.

Työn tuottavuuden trendin kasvuvauhti 2025-2023

Tulevaisuudessa kasvu jatkuu ja työllisten määrä pysyy korkealla

OP:n ennusteen mukaan talouden vuosikasvu Kainuussa 2025-2026 olisi pienessä laskussa, mutta investointien odotetaan kasvavan. Pitkällä aikavälillä 2025-2030 Kainuun BKT:n trendi olisi kasvussa, mikä hyvin todennäköisesti toteutuukin yli 14 miljardin investointiodotusten puitteissa. Työikäinen väestö supistuu edelleen Kainuussa merkittävästi nykyisillä ennusteilla, mutta työllisten määrä supistuu vain vähän. Työttömyys tulee pysymään alhaisena ja osallisuusaste nousee.