Hankkeessa ajankohtaista

N-LiTe logo NPA

Projektin kuvaus

N-LiTe on lyhenne projektin pidemmästä nimestä Literary Tourism Immersive Technology Acceleration. N-LiTe-projektin tavoitteena on hyödyntää teknologiaa ja vauhdittaa innovaatioita työpaikkojen ja elinvoiman luomiseksi pohjoisen periferian ja arktisen (NPA) alueilla.  

Hanke tukee pienten ja keskisuurten kirjallisuusmatkailuun liittyvien yritysten toimintaa ja parantaa asiakaskokemusta edistyneiden digitaalisten välineiden ja alustojen avulla. N-LiTe pyrkii hyödyntämään immersiivisiä teknologioita, jotta yritykset ja yhteisöt tavoittaisivat uusia yleisöjä ja saisivat toteutettua ainutlaatuisia elämyksiä. N-LiTe tunnistaa myös kestävän matkailun tarpeet ja pyrkii laajentamaan matkailusesonkeja uuden digitaalisen sisällön avulla. 

Projekti on jatkoa aikaisemmalle Spot-Lit-projektille, jossa Kainuun liitto oli myös mukana.

N-LiTe:

  • Mahdollistaa kirjallisuusmatkailuun liittyvien pienten ja keskisuurten yritysten liiketoiminnan kasvattamisen ottamalla käyttöön uusia, immersiivisiä teknologioita.
  • Käyttää teknologiaa nuorten sitouttamiseen sekä uutena asiakaskuntana että sisällöntuottajina.
  • Tuottaa innovatiivisia digitaalisia tuotteita paikkapohjaisen kirjallisuuden ja kulttuurimatkailun edistämiseksi.
  • Kasvattaa kapasiteettia ja kompetenssia digitaalisuuden käyttöönotossa, lisää kilpailukykyä ja kestävyyttä luomalla yhteyksiä luoviin aloihin.
  • Tuo kirjallisuusmatkailun osaksi matkailualan kehittämistä.

Projektin tavoitteet

N-LiTe-projektin suunnitelmaan kuuluu: 

  • Tutkimus: Kartoitamme kirjallisuusmatkailun tämänhetkisen tilanteen ja digitaalisen ajan mahdollisuudet. 
  • Rakentaminen: Luomme teknologisen perustan uuden sukupolven kirjallisuusmatkailulle. 
  • Osallisuus: Tuomme yleisön tietoisuuteen N-LiTen tavoitteet ja saavutukset. 
  • Digitaalisten innovaatioiden työkalupakki: Tarjoamme verkkoalustan, joka jakaa tietoa N-LiTen teknologisista toimenpiteistä. 
  • Immersiivisten teknologioiden alusta yrityksille: Kehitämme alustan tukemaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä liittämään tuotteisiinsa tai palveluihinsa immersiivisiä teknologioita. 
  • Kestävyys: Työstämme ohjeistuksen kirjallisuusmatkailun kestävää kehitystä varten. 
  • Nuorten kirjallisuusmatkailupilotti: Huomioimme nuorten tukemisen kirjallisuusmatkailun alalla, jotta nuorten äänet ja näkökulmat sisältyisivät N-LiTen tuloksiin. 
  • Innovaatiot markkinoinnissa ja organisaatioissa: Tuemme yrityksiä tuomaan innovatiivisia markkinointi- ja organisaatiostrategioita toimintaansa, jotta yritykset pysyisivät kilpailukykyisinä kirjallisuusmatkailun alalla. 

Projektin tulokset

N-LiTe on sitoutunut tuottamaan vaikuttavia tuloksia kirjallisuusmatkailun alalla: 

  • Digitaalinen työkalupakki: Verkkoalusta, joka kokoaa yhteen projektin teknologisia oivalluksia ja opastaa yrityksiä ottamaan käyttöön innovatiivisia ratkaisuja.  
  • Yritystuki: Kirjallisuusmatkailun pienet ja keskisuuret yritykset saavat tarvittavat välineet ja tietoa immersiivisen teknologian liittämisestä toimintaansa. Tätä tukevat:  
    • Hybridimuotoiset työpajat: Yrityksiä tuetaan teknologioiden käyttöönotossa työpajasarjalla, johon voi osallistua paikan päällä tai etänä.
    • Tukimateriaalit verkossa: Yrityksiä tuetaan teknologisessa siirtymässä verkossa tarjottavien tukiaineistojen avulla. 
  • Nuorten kirjallisuusmatkailua tukeva pilotti: N-LiTe kehittää pilotteja, jotka tähtäävät etenkin nuorten tukemiseen kirjallisuusmatkailun alalla. 
  • Innovaatiot markkinoinnissa ja organisaatioissa: N-LiTe tukee yrityksiä tuomaan innovatiivisia markkinointi- ja organisaatiostrategioita toimintaansa, jotta ne pysyisivät kilpailukykyisinä kirjallisuusmatkailun alalla. 
  • Ratkaisujen laajempi käyttö: N-LiTe edistää ratkaisujen hyödyntämistä useissa yhteisöissä, jotta kehitetyt innovaatiot otettaisiin laajemmin käyttöön ja jotta niillä olisi pitkäaikainen vaikutus.  

Projektipartnerit

Western Development Commission

Kajaanin ammattikorkeakoulu (FI)

Kainuun liitto (FI)

Visit Tórshavn

Västerbotten County Council

The Nordland Museum

 

 

493 546,00 €

307 671,60 €

250 500,00 €

117 960,00 €

198 772,80 €

131 520,00 €

Hankkeen yhteyshenkilöt