Interreg Europe -rahoitteisen ZCI-projektin tavoitteena on nopeuttaa hiilidioksidipäästöttömän liikenneinfrastruktuurin kehittymistä ja näin edesauttaa vihreämmän Euroopan luomista. Kainuuseen haetaan oppia muilta partnerialueilta ja suunnitellaan mm. rahoitushakuja, joiden kautta liikenteen vihreää siirtymää maakunnassa edistetään mahdollisimman tehokkaasti.
Uusi projektipäällikkö esittäytyy
ZCI-hankkeessa on marraskuun loppupuolella aloittanut uutena projektipäällikkönä puolankalainen paluumuuttaja Teemu Kyllönen. Teemu tulee EU-hankemaailman ulkopuolelta, mutta on ratkaisukeskeisenä ihmisenä ja innokkaana verkostoitujana “hypännyt suoraan sen syvään päätyyn”. Uusi ura projektipäällikkönä onkin lähtenyt mukavasti vauhtiin. Energia, luonto ja vihreä siirtymä ovat Teemun sydäntä lähellä, joten työ liikenteen vihreän siirtymän tematiikan parissa tuntuu myös omalta.
Koulutus Teemulla on fysiikan ja matematiikan saralta, joista hänellä on sekä opettajan että tutkijan pätevyys. Näihin teemoihin liittyvät myös hänen ensimmäiset työkokemuksensa, mutta sittemmin ura on vienyt Teemua moneen suuntaan, start-up-yrityksiin ja kasvattamaan kansainvälistä matkailuyritystä. Voidaan siis sanoa, että hän on tottunut vetämään erilaisia projekteja, myös investointiprojekteja. EU-hankebyrokratia ei toistaiseksi häntä olekaan säikyttänyt, vaan hän on sukeltanut siihen suorastaan tutkijan tehokkuudella.
Parinkymmenen Oulussa ja Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen muutto takaisin kotiseudulle tuli ajankohtaiseksi noin vuosi sitten. Puolangalle Teemu muutti takaisin vaimonsa Michalan ja kahden pikkusensa kanssa, aloittaen yrittäjinä kansainvälisessä koulutusmatkailuyrityksessä Arctic Nestissä. Yrityksen toiminta jatkuu edelleen komeissa vaaramaisemissa, Metlan entisessä kiinteistössä. Teemun päätyön ollessa nyt ZCI-hankkeessa, organisoidaan Arctic Nestin pyörittäminen toistaiseksi uudella tavalla.
Sidosryhmäyhteistyötä, joka Interreg Europe -hankkeissa on tärkeä asia, Teemu tekee mielellään myös kasvokkain, ja hän on innokas tutustumaan hankkeen sidosryhmien toimintaan ja toiveisiin paikan päällä. Teemu onkin jo toteuttanut ja sopinut muutamia vierailuja, jotka ovat antaneet hänelle lisäpotkua lähteä kehittämään hankkeen toimintaa Kainuussa.
Mikäli olet kiinnostunut yhteistyöstä, ole rohkeasti Teemuun yhteydessä!
Sidosryhmäkokouksessa 11.12. tilannekatsaus
Aktiivinen sidosryhmäyhteistyö on tärkeä osa Interreg Europe-hankkeiden toimintaa. ZCI-hankesuunnitelman mukaisesti Kainuussakin on pidetty alueellisia kokouksia, joihin on kutsuttu mukaan hankkeen tavoitteiden ja toimenpiteiden kannalta tarkoituksenmukaisia sidosryhmiä. Muutama sidosryhmän edustaja on myös osallistunut hankkeen kansainvälisiin kokouksiin ja tutustumiskäynneille.
ZCI-hankkeen sidosryhmiä kokoontui jälleen keskiviikkona 11.12. hybridikokoukseen keskustelemaan hankkeen etenemisestä. Tähän saakka hankkeessa on mm. arvioitu alueellisia oppimistarpeita ja laadittu niiden perusteella alueelliset toimintasuunnitelmat, toteutettu 4 tietojenvaihtoon ja oppimiseen tarkoitettua Master Class -tapaamista ja aloitettu kunkin alueen hyviin käytäntöihin tutustumista.
Kokousväki kuuli myös mielenkiintoisen esittelyn Puolangan kunnan uudesta biokaasuhankkeesta, joka tukee esimerkillisellä tavalla liikenteen vihreää siirtymää Kainuussa. Puolangan kunnan tytäryhtiö Honkainfra Oy on saanut 5 599 522 euroa tukea biokaasulaitoksen rakentamiseen. Valmisteluja on syksyn ajan, Työ- ja elinkeinoministeriön rahoituspäätöksen jälkeen tehty tiiviissä tahdissa. Sopimukset sekä investointien että raaka-ainetoimitusten osalta ovat valmisteilla ja prosessin on tarkoitus edetä nopeasti. Tukiehtojen mukaan laitoksen tulee olla valmis viimeistään kesäkuussa 2026
Suunnitelmia keväälle 2025
Hankkeen toimintasuunnitelman mukaisia tutustumis- ja oppimiskäyntejä on mahdollista tehdä vielä syksyyn 2025 saakka. Kainuun sidosryhmien kanssa aletaan nyt suunnitella keväälle 2025 vierailuja, joista saadaan kainuulaisten toimijoiden tarpeita vastaavia oppeja ja mahdollisimman paljon lisäarvoa liikenteen vihreän siirtymän tukemiseen Kainuussa.
Hankkeen aikana toisilta partnereilta opitut asiat on tarkoitus viedä soveltuvin osin täytäntöön kullakin partnerialueista ja näin parantaa alueellisia käytäntöjä. Kainuussa on tarkoitus suunnata Kainuun liiton hallinnoimia EAKR-varoja hankkeen vähähiiliseen liikenteeseen liittyvien tavoitteiden saavuttamista tukevalla tavalla. Tämä toteutetaan järjestämällä hankehakuja, joissa sovelletaan hankkeessa saatuja oppeja.
Lisätietoja hankkeesta
ZCI – Zero Carbon Infrastructure | Interreg Europe