Spot-lit-hankkeelle jatkoa

NPA-ohjelmasta rahoitettu Spot-lit-hanke on päättymässä alkukeväästä 2022, mutta kirjallisuusmatkailun kehittäminen Kainuussa jatkuu vielä. Hankekumppaneiden äskettäin järjestettyyn Interreg NPA 2021-2027 -siltahankehakuun jättämä hakemus on nimittäin hyväksytty.

Ohjelmakauden lähestyessä loppuaan NPA ohjelmissa on ollut tapana käyttää hankkeista palautuvat varat uuteen ohjelmaan valmistautumiseen. Kun 2021-2027 toteutettavan ohjelman toimintalinjat ja erityistavoitteet olivat lähes valmiita, seurantakomitea  avasi ns. siltahaun. Siltahaussa etsittiin hankkeita, joilla tähdätään uuden Interreg Northern Periphery and Arctic 2021-2027 ohjelman nopeaan käynnistymiseen, rahoitettavien toimenpiteiden ollessa esimerkiksi esiselvityksiä, sidosryhmätoimijoiden ja niiden tarpeiden kartoituksia.

Tähän hakuun osallistuivat, menestyksekkäin tuloksin, myös pian keväällä 2022 toimintansa lopettavan Spot-lit-hankkeen partnerit. Uusi N-Lite (Literary Tourism Immersive Technology Acceleration) on hanke, jolla skaalataan ja kehitetään kirjallisuusmatkailun kykyä kasvaa tulevina vuosina NPA-alueella. Alaa pyritään tuomaan uusin tavoin kansalliseen ja kansainväliseen tietoisuuteen, jotta hankealueiden matkailupotentiaalia voitaisiin paremmin kasvattaa. Erityisesti keskitytään arvioimaan soveltuvia digitaalisia ja niihin liittyviä teknologioita mukaansatempaavien vierailijakokemuksien kehittämiseen kirjallisuusmatkailussa.

N-Lite hyödyntää Spot-Lit-hankkeessa saavutettua kirjallisuusmatkailun asiantuntemusta ja hankkeessa luotuja kumppanuuksia hankealueiden toimijoiden kanssa. Hankkeessa on työskennelty yli 20 yrityksen ja organisaation kanssa, pyrkien kehittämään tuotteita haastavana pandemia-aikana.

NPA-alueen rikas kirjallinen perintö Suomen Kalevalasta Irlannin Yeatsiin ja Heaneyyn on sekä koskettavaa että syvällistä. N-Lite-siltahanke keskittyy tutkimaan digitaalisten, immersiivisten ja CreaTec-tekniikoiden hyödyntämistä ainutlaatuisten kirjallisuusmatkailukokemusten ja -sisältöjen kehittämiseksi.

N-Lite-hankkeen kumppaneita ovat Western Development Commission (WDC) Irlannista, Irish Central Border Area Network (ICBAN) Pohjois-Irlannista, Kainuun liitto Suomesta ja liitännäispartnereita Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK); ja Tromssan ja Finnmarkin lääni (TFFK), Norjasta.

Bridging Call -projekteista  NPA-ohjelman sivuilla