
Kainuun maakuntakaavoituksen seurantaraportti 2026 on valmistunut Kainuun liiton ja Ramboll Finland Oy:n yhteistyönä. Raportti kokoaa tilannekuvan maakuntakaavojen toteutumisesta, ajantasaisuudesta ja alustavista tarkistamistarpeista.
Kainuun maakuntakaavoituksen seurantaraportissa on monipuolisesti tietoa maakunnan tilannekuvasta, maakuntakaavan toteutuneisuuden ja ajantasaisuuden arvioinnista sekä muista tulevaisuudessa maakuntakaavoituksessa huomioitavista asioista kuten lainsäädäntöuudistuksista. Seurantaraportin mukaan Kainuun maakuntakaavoitus on toteutunut useiden kaavamerkintöjen osalta. Toimintaympäristön muutokset ovat tuoneet myös uusia tarkastelutarpeita huomioitavaksi maakuntakaavassa. Ne liittyvät esimerkiksi aluerakenteeseen, kulttuuriympäristöihin ja elinkeinoelämän maankäytön kysymyksiin. Maakuntakaavoituksen seuraavissa vaiheissa seurantaraportissa tunnistetut alustavat maakuntakaavan tarkistamisen teemat ja tarpeet tarkentuvat.
Kainuun toimintaympäristö on yhtä aikaa lupaava ja haastava. Seurantaraportti nostaa esille sen, että tulevaisuudessa Kainuu tarvitsee ennakoivaa, tiedolla johdettua ja joustavaa maankäytön suunnittelua, joka tunnistaa elinkeinoelämän, asutuksen, ympäristön ja turvallisuuden tarpeet samanaikaisesti. Tällainen lähestymistapa mahdollistaa kestävät investoinnit ja vahvistaa Kainuun elinvoimaa ja turvallisuutta pitkälle tulevaisuuteen.