Kuinka nostaisit esiin Kainuun kulttuurikohteita uudella tavalla? Kainuun liitolla on nyt haettavana kaikkiaan 25 000 euroa pienille kokeiluille. Noin...
New North – Transport, Logistics and Security of Supply
Rahoittaja: Interreg Aurora
Hankkeen budjetti: 1 621 060 €
Toteuttamisaika: 1.9.2023-31.8.2026
Hankkeen tavoite
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa alueiden välistä rajat ylittävää yhteistyötä ja luoda pohjaa jatkuvalle yhteistyölle ja järjestelmälliselle kehitystyölle sujuvan, turvallisen, toimivan ja kestävän kehityksen varmistamiseksi rajat ylittävien kuljetusketjujen toiminnan ja saavutettavuuden osalta. Nykyinen geopoliittinen tilanne ja pohjoisten alueiden nopeasti kehittyvä teollisuus vaikuttavat logistiikan ja kuljetuskäytävien kehittämistarpeeseen. Samaan aikaan vihreä siirtymä sekä valtioiden ja EU:n sitoutuminen haastaviin hiilineutraaliustavoitteisiin edellyttävät kestäviä ja energiatehokkaita multimodaalisia kuljetusratkaisuja.
Toimitusvarmuudesta on tullut erittäin tärkeä aihe, ja logistiikka on siinä keskeinen tekijä. Saavutettavuus on osa alueiden elinvoimaisuutta. Tavaraliikenteen lisäksi alueen elinvoimaisuus ja elinkeinorakenteiden kehittyminen edellyttävät monipuolisia ja toimivia liikkumisratkaisuja henkilöliikenteessä. Uusien teknologioiden kuten sähköisen ilmailun kautta on potentiaalia löytää ratkaisuja tulevaisuuden liikkuvuustarpeisiin sekä alueiden välillä, kansallisesti että kansainvälisesti ja lisäksi täyttää matkustajaliikenteen hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamisen vaatimukset. Ajantasaisen tiedon kokoaminen ja tulevaisuuden ennusteiden laatiminen koskien tulevaisuuden liikennetarpeita ja niiden kehityssuuntia ovat siksi tärkeä asia sujuvien rajat ylittävien kuljetusketjujen toimintaedellytysten edistämisen sekä infrastruktuurin ja palvelutarjonnan pullonkaulojen poistamisen kannalta.
Hankepartnerit
Lapin liitto
Kainuun liitto
Merenkurkun neuvosto
Norrbottenin lääninhallitus
Västerbottenin lääninhallitus
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Pohjois-Pohjanmaan liitto
Tromssan ja Finnmarkin lääninhallitus
746 910 €
114 597 €
114 918 €
169 249 €
169 249 €
191 513 €
114 624 €
Eri rahoituspäätöksellä
Vihreä liikennekäytävä
Kainuun liitto toteuttaa hankkeen työpakettia 4 ”Vihreä liikennekäytävä” yhdessä Pohjois-Karjalan maakuntaliiton kanssa. Työpaketti 4 keskittyy hankealueen rataverkon tavaraliikenteeseen.
Selvitykset:
Current Status of Changes in Railway Freight Transport, loppuraportti 22.10.2024
Current Status of Changes in Railway Freight Transport, esittelyaineisto 22.10.2024
Hankkeidemme ajankohtaisia kuulumisia
Ennakkotieto: Kainuun kulttuurikohteet uusin silmin – Cherryn kokeiluhaku avataan pian!
Kuinka nostaisit esiin Kainuun kulttuurikohteita uudella tavalla? Kainuun liitolla on tulossa haettavaksi kaikkiaan 25 000 euroa pienille kokeiluille. Noin...
Tilaamalla Kainuun kulttuurin uutiskirjeen saat ajankohtaista tietoa maakunnan kulttuuritoiminnan kehittämisestä
Oletko kiinnostunut kuulemaan Kainuun kulttuuritoiminnan ajankohtaisista asioista kuten koulutuksista, rahoituslähteistä ja verkostoitumistilaisuuksista? Tilaamalla Kainuun kulttuurin uutiskirjeen, saat ajankohtaista tietoa...
Kuntien välistä yhteistyötä kulttuurituotannoissa kehitetään Sotkamossa 27.-28.3.
Tervetuloa mukaan kehittämään kuntien välistä yhteistyötä kulttuurituotannoissa! 27.–28.3. Sotkamon Vuokatissa Rytilahden majalla järjestettävän kaksipäiväisen tapaamisen tavoitteena on työstää hyviä...
Kalevala 190: Juhlavuoden kunniaksi Kainuussa koetaan tapahtumaketju ja uusi pelikokemus
Kalevala elää tässä ajassa, vaikka kansalliseepoksemme on päässyt jo 190 vuoden ikään. Tiesitkö, että Kalevala on syntynyt Kainuussa? Kalevala-viikko...
Innostusta moderneista museoista ja käsityöperinteen hyödyntämisestä Latvian Jelgavasta
Itärajalla on noustu tuhkasta ennenkin. Vuorovaikutteiset kartat näyttämässä vuosisatojen muutoksia ja pommitusten jälkiä kaupungissa. Kansallisen identiteetin voima ja sitkeä...
Yhteyshenkilöt

