Hanke on edennyt suunnitelmien mukaan
Kainuun liitto on yhtenä hankepartnerina Interreg Europe -rahoitteisessa ZCI-hankkeessa (Zero Carbon Infrastructure), jota toteutetaan ajalla 28.2.2023-31.5.2027. Hankkeen tavoitteena on nopeuttaa hiilidioksidipäästöttömän liikenneinfrastruktuurin kehittymistä ja tukea siirtymää kohti vähähiilisempiä liikkumisratkaisuja.
Hankkeen aktiivisin toteuttamisvaihe, jota seuraa vielä useita kuukausia kestävä seuranta- ja raportointivaihe, on päättymässä keväällä 2026. Hankkeen aikana hankekumppanit ovat suunnitelmallisesti tutustuneet toistensa tilanteeseen ja oppineet toistensa hyvistä käytännöistä, joita on tarkoitus soveltuvin osin ottaa käyttöön osana alueellista toimintaa.
Kainuussa hanke on edennyt suunnitelmien mukaisesti vaiheeseen, jossa ns. politiikkainstrumentin kehittämisvaihe on saatettu päätökseen. Työn painopiste on näin siirtynyt hankkeen välillisten tulosten sekä niihin kytkeytyvien jatkotoimien seurantaan.

Mikä on politiikkainstrumentti?
Politiikkainstrumentilla tarkoitetaan Interreg Europe –hankkeissa jotakin partnerialueella hankehakemusvaiheessa nimettyä, julkisen viranomaisen kehittämää ja käytännössä sovellettavaa politiikkaa, strategiaa tai vaikkapa lakia, jolla tähdätään alueen tilanteen parantamisen. Useissa tapauksissa siihen voi liittyä myös taloudellisia resursseja.
Usein Interreg Europe –hankkeissa politiikkainstrumenteiksi nimetään erilaisia alueiden kasvuun ja työpaikkoihin investoimista koskevia ohjelmia (Suomessa esimerkiksi maakuntaohjelma) sekä Euroopan alueellisen yhteistyön yhteistyöohjelmia. ZCI-hankkeen tavoitteena Kainuussa on ollut tuoda uutta tietoa Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelman toteutukseen Kainuussa, ja tätä kautta edesauttaa tarkempien temaattisten tavoitteiden ja vihreän siirtymän valintakriteerien määrittelyä.
Eri hankkeet edistävät samoja tavoitteita
Kainuussa ZCI-hankkeen tavoitteita on viety eteenpäin esimerkiksi alueellisen rahoitushaun kautta. Kainuun liiton syksyllä 2025 avaama EAKR-haku toimintalinjalle 3 kohdistui saavutettavuuden kehittämiseen ja pk-yritystoiminnan tukemiseen paikallista liikenneinfrastruktuuria parantamalla. Haussa painotettiin muun muassa maantie- ja logistiikkayhteyksiä, eri kulkumuotojen yhteenliitettävyyttä, elinkeinoelämää tukevia liikenneväyliä ja -palveluita, kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiä, muuta infrastruktuuria, liikenneturvallisuutta sekä hiilineutraalisuutta tukevia TKI- ja suunnittelutoimia. Lisäksi haulla haluttiin edistää erityisesti sellaisia toimenpiteitä, jotka liittyvät ZCI-hankkeessa tunnistettuihin ratkaisuihin, kuten sähköisen liikenteen, vedyn ja biokaasun infrastruktuuriin sekä liikenteen älykkäisiin ratkaisuihin ja strategiseen suunnitteluun.
Hyvänä esimerkkinä ZCI-hankkeen tavoitteisiin kytkeytyvästä valmistelusta voidaan nostaa esiin Vuokatti–Kontiomäki-rataosuuden henkilöliikennejärjestelyt -esiselvitys. Hakemuksen tavoitteena on laatia rataosuuden henkilöliikenteen avaamista tukeva esiselvitys ja siihen liittyvä hankearviointi. Hanke rakentuu käynnissä olevan rataosuuden sähköistyksen suunnittelun varaan, mikä tekee siitä luontevan jatkumon vähähiilisen liikennejärjestelmän kehittämiselle.
Esiselvityshanke tukee useita ZCI-hankkeen keskeisiä tavoitteita. Se edistää siirtymää yksityisautoilusta raideliikenteeseen, vahvistaa joukkoliikenteen roolia, parantaa eri kulkumuotojen yhteenliitettävyyttä ja tukee liikenneturvallisuutta. Suunniteltu uusi rautatieasema sijoittuisi Vuokatin matkailualueen ytimeen ja muodostaisi samalla paikallisen matkakeskuksen, johon kytkeytyisivät sekä paikallis- että maakunnallinen linja-autoliikenne. Lisäksi hankkeen arvioidaan tukevan erityisesti matkailu- ja palvelualan pk-yritysten kilpailukykyä, parantavan alueen saavutettavuutta sekä edistävän Kainuun hiilineutraaliustavoitteita.
Vuokatti–Kontiomäki-rataosuuden esiselvitys osoittaa konkreettisesti, kuinka kansainvälisessä yhteistyössä tunnistettuja tavoitteita voidaan viedä käytäntöön alueellisessa kehittämistyössä. ZCI-hankkeen kautta saatu oppi ei jää strategiselle tasolle, vaan se näkyy Kainuussa valmisteluna, joka voi pitkällä aikavälillä vahvistaa sekä kestävää liikkumista että alueen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä.