Nälkämaan laulu

Nälkämaan laulu

Kuulkaa korpeimme kuiskintaa,
jylhien järvien loiskintaa!
Meidänpä mainetta mainivat nuot
koskien ärjyt ja surkeat suot!
Meidänpä vapautta vaarat on nää!
Meidän on laulua lahtien pää!
Meille myös kevätkin keijunsa toi,
rastas ja metso täälläkin soi.

Taival lie hankala – olkoon vaan!
Luonto lie kitsas – siis kilpaillaan!
Kolkassa synkeän syntymämaan
pirttimme piilköhöt paikoillaan!
Vainojen virmat, oi vaietkaa!
Rapparit, ryöstäjät, kaijotkaa!
Miekkaa ei tarvis – tarmoa vaan
puolesta hengen ja heimon ja maan.

Nosta jo rintaasi maausko uus,
taannuta taika ja vanhoillisuus!
Maamies, muista, miss’ onnesi on,
riihesi rikkaus riippumaton!
Kainuhun kansa, ah arpasi lyö!
Missä on ryhtisi, kunnia, työ?
Meidän on uudesta luotava maa,
raukat vaan menköhöt merten taa!

Hungerlandets sång

(övers. Raija-Liisa Kianto 12.8.2005)

Lyssna till vildmarkens mäktiga sus
i ändlösa kärren och forsarnas brus!
Vågen som slår mot vår ödsliga strand
sjunger om oss, om vårt öde, vårt land.
Friheten högt uppå höjderna bor
I sjöarnas vikar vi sjungande ror.
Våren ock hit med nymferna kom.
Trasten och tjädern här sjunger sin sång.

Färden är tung – så låt den förbli!
Naturen är karg – alltså kämpar vi!
Fjärran från allt på vår fädernejord
i stugornas trygghet och värme vi bor
Ofredens plågor tas inte emot
rappare*, rövare,  bort med ert hot!
Vapen behövs ej, blott ande och hand
försvarar vårt folk och vårt fäderneland!

Låt nyvunnen tillit nu fylla vårt bröst!
Trolldom och vantro förlore sin röst.
Lantman, du minns väl var lyckan din bor:
I rian göms skatten, där friheten gror.
Kajanalands folk, nu nalkas din stund!
Var är din resning, din heder och grund?
Här vill vi leva och bygga vårt land –
blott feglingar flyr till främmande strand!

*Rappare förstår väl inte folk nuförtiden,
det är alltså fråga om de historiska ”rappasodat”,
ofred vid gränsen. Rapparna var rövarna
som i Kajanaland kom över ryska gränsen
och bl.a. brände byar och utövade våld.

Laulun historia

Nälkämaan laulu,
jota myös Kainuun marssiksi kutsutaan,
on eniten laulettuja maakuntalaulujamme.
Kajaanin maanviljelysseura tilasi sen
seuran omaksi lauluksi
Ilmari Kiannolta vuonna 1911.
Sävellystyö tilattiin Oskar Merikannolta.
Seuran sihteeri katsoi, että sanoja oli liikaa
ja sovitteli säveltäjän kanssa
säkeet nykyiseen järjestykseen.

Alkuperäiset sanat

(vuodelta 1911)

Ankara, ankara täällä on työ
pitkä on talvi ja valju on yö –
Miehiset miehet ja naiset, hei:
meillä ei vaikerrus kuulu, ei!

Taival lie hankala – olkoon vaan!
Luonto lie kitsas – siis kilpaillaan!
Kolkassa synkeän syntymämaan
pirttimme piilköhöt paikoillaan.

Wainojen virmat – oi vaietkaat!
Rapparit, ryöstäjät – kaijotkaat!
Miekkaa ei tarvis, tarmoa vaan
puolesta hengen ja heimon ja maan!

Hammasta purren ja parkumus pois!
Wierasko voimamme korvata vois?
Tänne ne sortuis’ tuskahan työn,
tuiskujen helmaan ja yrmyihin yön.

Kuulkaa korpeimme kuiskintaa,
jylhien järvien loiskintaa!
Meidänpä mainetta mainivat nuot
koskien ärjyt ja surkeat suot!

Meidänpä vapautta vaarat on nää!
Meidän on laulua lahtien pää!
Meille myös kevätkin keijunsa toi:
rastas ja metso täälläkin soi.

Meidänpä karhuja kaikuvi maa,
suksemme suihkivat tanhutten taa,
Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl’ aarteitas’ myö!

Kosta sun kolhusi, koeteltu mies!
Irroita itse sun kohtalos’ ies!
Näytä nyrkkiä maailmalle,
keksi keinosi orjuudelle (alk. orjuuttajalle)!

Nosta rintaasi uskonto uus’!
Taannuta taika ja vanhoillisuus!
Maamies: muista miss’ onnesi on,
riihesi rikkaus riippumaton!

Kainuhun kansa, ah arpasi lyö!
Missä on ryhtisi, kunnia, työ?
Meidän on uudesta luotava maa!
Raukat vain menköhöt merten taa!