Kainuun tulevaisuusrahasto
Kainuun tulevaisuusrahaston tarkoituksena on edistää maakunnan henkistä ja taloudellista vaurastumista sekä yhteistyön kehittymistä tukemalla maakunnallisesti merkittäviä, eri osapuolten yhteistyöhön perustuvia hankkeita. Voimassa olevat säännöt on käsitelty maakuntahallituksessa 10.2.2025, voimassa 21.2.2025 alkaen.
Kainuun tulevaisuusrahaston säännöt
Voit ladata alla olevat säännöt pdf-dokumenttina tästä!
1 § Rahaston tarkoitus
Kainuun tulevaisuusrahaston tarkoituksena on edistää maakunnan henkistä ja taloudellista vaurastumista sekä yhteistyön kehittymistä tukemalla maakunnallisesti merkittäviä, eri osapuolten yhteistyöhön perustuvia hankkeita. Tuettavien hankkeiden valintaperusteissa sovelletaan Kainuun maakuntaohjelmaa ja sen toimeenpanosuunnitelmaa. Hakijana voi olla yksikin kunta, mutta tuettaviksi valittavien hankkeiden vaikutusten on ulotuttava yhtä kuntaa laajemmalle alueelle ja niiden on edistettävä maakunnallisten tavoitteiden saavuttamista. Tulevaisuusrahastosta AV-hankkeille myönnettävän tuen tarkoituksena on lisätä maakunnan tunnettuutta sekä kehittää alueen audiovisuaalisen toiminnan osaamista
ja infrastruktuuria.
2 § Tuen kohteet
Kainuun tulevaisuusrahastosta voidaan myöntää hanketukea:
- maakunnallisesti merkittävien, alueen elinkeinotoimintaa tai kuntien välistä elinkeinopoliittista yhteistyötä, kokeiluja ja muiden maakuntaohjelman kehittämistavoitteita edistävien hankkeiden toteutukseen
- alueellisesti merkittäviin selvityksiin
- hankkeiden valmistelukustannuksiin ja omarahoitusosuuksiin
- hakijana voi olla vain yksikin kunta, kunhan hankkeen toimet ja tulokset hyödyttävät yhtä kuntaa laajemmin
Kainuun tulevaisuusrahastosta voidaan myöntää tukea audiovisuaalisiin tuotantoihin:
- hakijana voi olla Kainuun ulkopuolinen taho
- tukea voi saada myös Kainuun ulkopuolella toteutettaviin, Kainuun aluemarkkinointia tukeviin tuotantoihin
HANKKEIDEN TUKI
3 § Tulevaisuusrahaston hakemusasiakirjat ja tukiperusteet
Tuen saaminen edellyttää alueellisten talous- ja työllisyysvaikutusten seurantaa ja raportointia. Hakijan tulee hakuvaiheessa arvioida mahdollisimman yksityiskohtaisesti hankkeessa tai tuotannossa syntyvät ns. alueelliset kustannukset ja työllisyysvaikutukset.
Alueellisiksi kustannuksiksi hyväksytään:
- palkkakulut työnantajakuluineen työntekijälle, joka on verovelvollinen jossain Kainuun kunnassa
- tavaroiden ja palveluiden ostot yrityksen tai muun verotettavan yhteisön Kainuussa sijaitsevasta toimipaikasta tai yksityiseltä elinkeinonharjoittajalta, joka on verovelvollinen jossain Kainuun kunnassa.
Arvio alueellisista kustannuksista ja työllisyysvaikutuksista esitetään hakemuksen liitteenä erillisellä lomakkeella. Hakijan tulee voida osoittaa, että alueelliset kustannukset ja työllisyysvaikutukset syntyvät nimenomaan hankkeen myötä eivätkä kuulu hakijan tavanomaisen toiminnan alaan. Alueelliset kustannukset ja työllisyysvaikutukset todennetaan ja hyväksytään loppuraportoinnin ja maksatuksen yhteydessä.
Tulevaisuusrahastosta tukea saavat hankkeet ja tuotannot sitoutuvat seuraaviin viestinnällisiin velvoitteisiin:
- Kainuu (https://kainuunliitto.fi/kainuu-brandikasikirja/) brändin käyttö tukea saaneisiin hankkeisiin ja tuotantoihin liittyvässä viestinnässä
- Kainuu-logon käyttö
- maininta Kainuun tulevaisuusrahaston tuesta
- Kainuun sosiaalisen median tunnisteet mm. #Kainuu
- loppuraportti, joka tiivistää tukea saaneen hankkeen tai tuotannon teeman, toteutuksen eri vaiheet ja lopputuloksen ja jota Kainuun liitto voi hyödyntää mm. maakuntamarkkinoinnissa ja aluekehitystyössä.
Tukea saavien hankkeiden ja tuotantojen kanssa tullaan myös pitämään aloituskokous yhdessä maakunnan liiton kanssa. Kokouksessa käydään läpi mm. viestinnän pelisäännöt ja maksatukseen liittyvät käytännöt.
4 § Tuen myöntäminen hankkeille
Rahastosta voidaan myöntää tukea jatkuvasti ilman erillistä hakuaikaa kaikille maakunnallisille toimijoille projektiluonteiseen kehittämistyöhön. Mikäli rahastosta on kuluvan kalenterivuoden aikana myönnetty jo enemmän kuin 20 % rahaston pääomasta, on maakuntahallituksella oikeus sulkea rahaston käyttö vuoden loppuun saakka. Hanketukea ei myönnetä yksityishenkilöille. Hanketuen hakemiseen käytetään erillistä hakulomaketta. Hakemuksesta vastaa ja sen allekirjoittaa henkilö, jolla on organisaationsa nimenkirjoitusoikeus tai joka muutoin vastaa hankkeen
toteuttamisesta.
Tuen hakijan on esitettävä hankkeestaan suunnitelma, josta käy selville vähintään:
- tavoitteet ja merkitys
- tehtävät ja toteutustapa
- aikataulu
- organisointi ja vastuuhenkilö
- yksilöity kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma
- muu hankkeelle haettu ja saatu tuki (ja mahdolliset tehdyt päätökset)
Hakemuksia otetaan vastaan jatkuvana hakuna. Hakemukset käsitellään Kainuun liiton hanketiimissä. Rahaston myöntämä tuki kehittämishankkeille on enintään 50 % hankkeen kokonaiskustannuksista.
Maakuntajohtaja päättää tuesta Kainuun liiton hankintasäännön mukaisesti 30 000 euron summaan saakka ja sitä suuremmista summista päättää maakuntahallitus.
Maakunnallisesti merkittävissä erityistapauksissa tuki hankkeelle voi olla enemmän kuin 50 %. Tällöin maakuntajohtajan harkinnasta tukipäätös viedään maakuntahallituksen päätettäväksi. Talkootyötä ei hyväksytä hankkeen omarahoitusosuudeksi. Tuen myöntöpäätöksen valmistelee ja esittelee Kainuun liiton hanketiimin puheenjohtaja.
Tuen myöntämisessä tulevaisuusrahastosta noudatetaan kulloinkin voimassa olevia EU:n valtiontukisääntöjä ja ryhmäpoikkeusasetusta. Soveltuvat säännöt ovat EU:n perussopimuksen 107 ja 108 artiklat sekä komission ryhmäpoikkeusasetus ja vähämerkityksellistä de minimis -tukea koskeva asetus.
5 § Hankkeiden maksatus
Hanketuen saajan kanssa sovitaan hankekohtaisesti maksatuksesta.
Tukea maksetaan jälkikäteen kustannusarvioon perustuvista, hakemuksen jättämisen jälkeen hankkeen toimenpiteistä syntyneistä nettokustannuksista. Edellytyksenä maksamiselle on, että hankkeen toteuttaja esittää laskun liitteenä hankkeen tulokset ja kirjanpitoon perustuvan selvityksen hankkeen toteutuneista kustannuksista. Viimeinen maksatushakemus on tehtävä viimeistään neljän kuukauden kuluttua
hankkeen päättymisestä. Ellei rahaston myöntämää tukea ole käytetty päätöksen mukaiseen tarkoitukseen, myönnetty tuki voidaan periä takaisin.
Kainuun tulevaisuusrahaston raha on verotonta yleistukea (KHO 1996/3233), josta hakijan ei tarvitse suorittaa arvonlisäveroa. Hakija ei myy projektipalveluja Kainuun liitolle eikä voi lisätä maksatushakemuksiin omiin palveluihinsa tai kustannuksiinsa arvonlisäveroa.
AUDIOVISUAALISTEN TUOTANTOJEN TUKI
6 § Tuen myöntäminen AV-tuotannoille
AV-tukea voi hakea yritys tai muu yhteisö taikka yksityinen elinkeinonharjoittaja, joka toimii audiovisuaalisen tuotannon taloudellisesti ja juridisesti kokonaisvastuullisena tuottajana. Tuen hakijan tulee olla kirjanpitovelvollinen.
Tukea myönnetään pääasiallisesti tuotannoille, jotka toteutetaan kokonaan tai osittain Kainuun alueella, mutta myös muualla toteutettavat tuotannot ovat tukikelpoisia, kun ne tukevat Kainuun maakuntamarkkinointia. Kelpoisuudesta päätetään hakemuskohtaisesti. Hajautetussa tuotannossa alueella tapahtuvaan toteutukseen voivat kuulua esimerkiksi Kainuussa toteutuvat kuvauspäivät sekä alueellisen
työvoiman ja palveluiden hyödyntäminen.
Hyväksyttäviä tuen kohteita ovat muun muassa pitkät näytelmäelokuvat, dokumentti-, animaatio- ja lyhytelokuvat, tv-sarjat tai niiden jaksot, mainoselokuvat, musiikkivideot sekä pelituotannot ja muut interaktiiviset tuotteet. Tukea voi hakea hankkeiden kuvausvaiheen- ja/tai jälkituotantovaiheen kustannuksiin. Rahastosta voidaan tukea käsikirjoittamista, kehittelyä, esituotantoa tai levitystä vain, jos tuki lisää Kainuulle tulevaa hyötyä hankkeesta. Pitkien elokuvien ja sarjojen (suunniteltu kesto 75 minuuttia tai enemmän) osalta katsotaan eduksi muun rahoituksen
aktiivinen hankinta. Tuotannon soveltuvuus tuen piiriin arvioidaan tapauskohtaisesti Kainuun liiton toimesta.
Hakemuslomakkeen liitteenä tulee toimittaa:
- kustannusarvio, jossa on eriteltynä alueelliset kustannukset, ostot, työntekijät ja palvelut jne.
- esitys hakijan ja Kainuun liiton markkinointiyhteistyöstä ja tuotannon tuottamasta näkyvyydestä Kainuun maakunnalle
- tuotannon synopsis tai käsikirjoitus
Varmistuneesta tulorahoituksesta sekä levitys- ja myyntijärjestelyistä on liitettävä mukaan aiesopimusten tai päätösten jäljennökset.
7 § AV-tuen tukiehdot
Tukipäätöksessä määritellään myönnetty enimmäissumma ja tarkennetaan muut sopimusehdot. Rahaston myöntämä enimmäistuki on 50 % hankkeen kokonaiskustannuksista. Erityistapauksissa maakuntahallitus, tai maakuntahallituksen delegointipäätöksen perusteella maakuntajohtaja, voi myöntää suuremmankin tuen kuitenkin niin, että sen enimmäismäärä voi olla enintään 75 %.
Hakemuksia otetaan vastaan jatkuvana hakuna. Hakemukset käsitellään viestintätiimissä. Viestintä- ja markkinointipäällikkö tekee esitykset tukipäätöksistä. Tukipäätöksen tekee maakuntajohtaja enintään 30 000 euron tuotantotuesta ja ylimenevästä maakuntahallitus. Mikäli rahastosta on kuluvan kalenterivuoden aikana myönnetty jo enemmän kuin 20 % rahaston pääomasta, on maakuntahallituksella oikeus sulkea rahaston käyttö vuoden loppuun saakka.
8 § AV-tuen maksatus
Tuki maksetaan täysimääräisenä, mikäli tuen enimmäisosuus kokonaiskustannuksista (%), tuen enimmäisosuus alueellisista kustannuksista (%) sekä alueellisten kustannusten vähimmäisosuus kokonaiskustannuksista (%) toteutuvat suunnitellulla tavalla. Tarvittaessa kokonaistukea tarkistetaan kriteerien ylittymisen tai alittumisen suhteessa niin, että lopullinen hyväksytty tuki vastaa tukipäätöksessä vahvistettuja
kriteerejä.
Maksatuksista sovitaan tukipäätöksen tekemisen yhteydessä hankkeen laajuus ja vaikuttavuus huomioiden. Hakijan on mahdollista hakea ensimmäistä maksatuserää (enintään 30 %) kokonaistuesta ennen kuin kuluja on syntynyt. Alle 10 000 euron tuki on mahdollista maksaa myös kerralla.
Hyväksyttävän maksuosuuden tarkistus tehdään viimeisen maksatuserän yhteydessä loppuraportissa todennettujen kustannusten perusteella. Mikäli aiemmin maksettu tuki ylittää lopullisen hyväksyttävän maksuosuuden, osa siitä voidaan periä takaisin. Mikäli tuen saaja antaa harhaanjohtavaa tietoa tai ei käytä saamaansa tuesta suunnitelman mukaiseen tarkoitukseen, voidaan tuki kokonaisuudessaan tai osa siitä
periä takaisin.
RAHASTON TOIMINTA
9 § Rahaston hoito
Rahastoa hoitaa ja sen säännöistä päättää Kainuun maakuntahallitus. Maakuntahallituksella on valta siirtää edelleen tulevaisuusrahaston rahojen käyttöä koskevaa päätösvaltaa maakuntajohtajalle.
Maakuntahallitus seuraa rahaston käyttöä puolivuosittain.
10 § Pääoma ja sen kartuttaminen
Rahaston pääomaa voidaan kartuttaa maakuntavaltuuston päätöksin siirtämällä rahastoon varoja Kainuun liiton tilinpäätökseen kertyneestä ylijäämästä, liiton omaisuuden myynnistä tai kunnilta keräämästä jäsenmaksusta vuosittain liiton talousarvion yhteydessä päätettävä summa. Rahaston pääomaa voidaan kartuttaa keräyksin ja lahjoituksin.
11 § Varojen säilyttäminen
Rahaston varat talletetaan erilleen Kainuun liiton varoista. Rahaston pääomalle lasketaan rahalaitoksen maksama korko. Rahastosta on tilinpäätöksen yhteydessä laadittava selvitys, josta selviävät rahaston menot ja tulot, tuetut hankkeet sekä rahaston tila vuoden lopussa.
12 § Rahaston sääntöjen voimassaolo
Ohjeistus on voimassa toistaiseksi. Rahaston säännöt sekä muutokset hyväksyy Kainuun maakuntahallitus hallintosäännön mukaisesti.
13 § Rahaston lakkauttaminen
Rahaston lakkauttamisesta päättää Kainuun maakuntavaltuusto. Mikäli rahasto jostain syystä lakkautetaan, palautetaan rahaston mahdollinen pääoma Kainuun liiton taseeseen.