Kainuun edunajamisen päämääränä (eli yleistavoitteena) pitkällä aikajänteellä on turvata maakunnan asema ja vahvistaa Kainuun alueen myönteinen kehitys vaikuttamalla kansalliseen ja kansainväliseen päätöksentekoon. Pitkällä aikajänteellä tarkasteltuna pyrimme parantamaan edunvalvonnalla Kainuun päätösvaltaa ja kehittämisresursseja. Jatkuvalla ja operatiivisella tai reaktiivisella edunvalvonnalla ajamme päätöksenteossa näitä tavoitteita tukevia yksittäisiä ratkaisuja. Pienelle maakunnalle yhteistyö ja omien voimien yhdistäminen on ratkaisevin menestystekijä edunajamisessa.
Tämä kirjoitus on tiivistelmää maakuntahallitukselle antamastani tilannekuvasta ja arvioinnista Kainuun edunajamisessa. Seuraavassa keskityn vain edunajamisen perusteisiin ja pitkän linjan kysymyksiin. Niiden tarkastelu osoittaa, kuinka oleellista pienelle maakunnalle on edunajamisessa yhteistyö maakunnan sisällä ja alueiden kesken. Oma toiminta pitää olla ketterää ja nopeaa. Tärkeää on myös, että Kainuusta säilyy eduskunnassa mahdollisimman vahva joukko kansanedustajia, joilla on yhteys valtakunnan politiikan ytimiin.
Alueellisen päätösvallan kannalta merkittävin hanke on ollut Kainuun hallintokokeilu (2005–2012), jossa vaaleilla valitun maakuntavaltuuston päätösvaltaan koottiin tehtäviä ja rahoitusta sekä kunta- että valtion sektorilta. Kokeilun päättymisen negatiivisena seurauksena oli maakunnan kehittämisrahoituksen paluu valtion sektorihallinnon päätettäväksi. Saimme aluekehittämiseen kokeiluvuosina lähes 50 milj. euroa ns. Kainuun kehittämisrahaa, johon oli koottu aiemmin valtion eri sektoreilta maakuntaan kanavoitua rahoitusta kuten alue-, yritys-, maaseutu-, liikenne- ja työllisyysmäärärahat. Nämä rahat maakuntavaltuusto sai jakaa haluamallaan tavalla viranomaisten käyttöön. Kokeilun jälkeen tämä malli luonnollisesti hajosi, ja Kainuun kehittämisvarat ovat jopa enemmän hajallaan kuin ennen kokeilua.
Maakunta- ja soteuudistushanke olisi siirtänyt vastaavasti päätösvaltaa maakunnalle mm. yhdistämällä maakunnan, ELY:n ja TE-palvelujen toiminnot. Kuusitoista maakunnan liittoa kahdeksastatoista oli monialaisen maakunnan perustamiseen erittäin halukkaita. Kuten tunnettua, uudistus kaatui jarrutukseen, Sipilän hallitukselta loppui aika. Kuluvalla hallituskaudella uudistus on jatkunut hyvinvointialueuudistuksena. Mutta se koskee vain sote- ja pela-sektoreita ja rahoitusvastuun siirtoa kunnilta valtiolle. Vaikka näille perustetaan vaaleilla valitut aluevaltuustot, ne eivät täytä Euroopan aluehallinnon kriteerejä. Maakuntien liitot jatkavat entisin tehtävin aluekehitysviranomaisina.
Pitkällä aikajänteellä kansallisella tasolla yksi merkittävä kokonaisuus on ollut pyrkimys säilyttää alueella valtion työpaikkoja ja toimintoja. Yleinen trendi valtionhallinnossa ja valtion rahoittamassa toiminnassa on ollut paikallisten ja alueellisten toimintojen karsiminen sektoreittain, jolloin toimipisteitä on karsittu ja palvelut ja päätösvalta on etääntynyt alueilta. Kainuussa emme ole pystyneet vastustamaan tätä kehitystä. Valtion paikallishallinto on karsittu minimiin, ja aluehallinnossakin on tehtäviä keskitetty, mm. ELY:n liikennetehtävät Kainuuseen hoidetaan Oulusta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Ministeriöiden tavoitteena on (ml hallitusohjelmatavoitteina) edelleen keskittää alueilla olevaa päätösvaltaa ministeriöiden alaisiin keskusvirastoihin (esim. YM:lle uusi lupavirasto).
Toinen merkittävä pitkän aikavälin kokonaisuus on ollut pyrkimys säilyttää alueella julkista liikenneinfraa ja palveluja ja kehittää alueen saavutettavuutta. Kainuun logistinen asema on hyvin haasteellinen edunajamisen näkökulmasta: laaja alue, pitkät sisäiset ja ulkoiset etäisyydet kaikkiin suuntiin sekä pieni liikennetiheys. Liikenneinfraan ja liikenneyhteyksiin on vuosien saatossa saatu vain vähän parannuksia, ja huoltovelka on kasvanut alemmalla tiestöllä. Vaikuttaminen Liikenne12:n investointiohjelmaan vaatii tiivistä yhteistyötä sekä Pohjois- että Itä-Suomen maakuntien kanssa. Avoimia tavoitteita on mm. Vt22:n parantaminen, Vt6 ja Vt5 päätieverkkoasema ja Savon ja Karjalan radan parantaminen Kainuuseen saakka. Tästä asetelmasta nähdään, että Kainuu tarvitsee yhteistyötä sekä Pohjois-Suomen että Itä-Suomen maakuntien suuntaan.
Edunvalvonnalla pyrimme parantamaan Kainuun päätösvaltaa ja kehittämisresursseja – myös EU-tasolla. Suomen EU-liittymissopimus 1995 toi maakunnille aluekehitysvastuun ja sen myötä tarpeen EU-edunvalvontaan. Päätösvallan ja kehittämisresurssien osalta Kainuulle ja koko Itä- ja Pohjois-Suomelle on erityinen merkitys Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan rahoituksella, jonka jatkuvuuden turvaaminen on ollut 1990-luvulta alkaen EU-edunvalvontamme keskeinen tehtävä. Tämä yhteinen edunvalvonta on edellyttänyt sekä EU:n komission linjauksiin että Suomen hallitusohjelmaan vaikuttamista (pohjoisten harvaanasuttujen alueiden erityisasema). Tässä tehtävässä Itä- ja Pohjois-Suomen yhteistyö on ollut kiitettävän yhtenäistä ja aktiivista. Yhtenäisyyttä tarvitaan jatkossa jopa yhä enemmän, kun globaali toimintaympäristö ja sen haasteet muuttuvat – ja myös kansallinen aluepolitiikkakeskustelu on muuttunut – ikävä kyllä – suuralueiden keskinäiseksi kiistelyksi.
Viime vuosina EU-edunajamisen tarve on laajentunut erityisesti komission Green Deal –politiikan vaikuttaessa metsien käytön ja biotalouden reunaehtoihin. IP-maakuntien keskeinen viesti on nyt, että metsäpoliittinen päätösvalta ja ohjaus tulee säilyttää EU:ssa jäsenvaltioilla – ja siinä alueellinen liikkumavapaus ilmasto- ja muissa toimissa on turvattava. Omasta näkökulmastamme olemme ratkaisujen tuottaja, emme ongelma.
Tämä tiivis katsaus osoittanee, että Kainuulla pienenä maakuntana yhteistyö ja omien voimien yhdistäminen on ratkaiseva menestystekijä edunajamisessa. Onnistuneet esimerkit tukevat tätä. Ja toisaalta edunajaminen on pettänyt, kun yhteistyö maakuntien välillä tai maakuntamme sisällä ei ole ollut riittävän tiivistä ja yhtenäistä.
Pentti Malinen, maakuntajohtaja
