Kainuun vetovoimaa vahvistetaan yhdessä

Kainuussa on vetovoimaa. Yhä useampi Kainuun kunta on muuttovoiton tiellä. Kuntien ja Kainuun liiton aktiivinen mainetyö tuottaa tulosta ja iskee ajanhenkeen – koronapandemia on muuttanut ihmisten toiveita ja tarpeita.

Kainuun uusi brändi, vapauden valtakunta sai alkukipinänsä Kainuun liiton järjestämässä brändityöpajassa. Siinä yli 60 toimijaa näkivät Kainuun hyvinkin modernista näkökulmasta. Vetovoiman kärjiksi nousivat innovatiivinen, villi ja rohkea sekä mahdollisuuksillaan yllättävä Kainuu.

Meillä Kainuussa on paljon piilossa olevia helmiä. Niitä on tärkeä nostaa esiin. Brändityöpaja kutoi modernin Kainuun ja sen historiallisen perinnön yhteen. Uusi sanoma syntyi koronapandemian kurittaman ihmisen syvästä kaipuusta ja Ilmari Kiannon maakuntalaulun siivittämästä unelmasta – Kainuusta vapauden valtakuntana.

Kainuun maakuntakuva painottuu luontoon, puhtauteen ja turvalliseen elinympäristöön. Nämä kolme asiaa nousivat esiin tärkeimpinä Kainuun liiton maakuntakuvatutkimuksessa (2021). Siinä haastateltiin yli tuhatta suomalaista. Ilahduttavaa oli, että Kainuu nähtiin myös hyvänä matkakohteena sekä innovatiivisena maakuntana.

Uusia työkaluja Kainuun viestintään

Tunnettuudessa ja näkyvyydessä meillä kainuulaisilla on vielä paljon työtä. Tähän työkaluja tarjoaa uusi Kainuu-brändi, jota Kainuun liiton vetämä mainetiimi ja Kainuun aluemarkkinointihanke työstivät keväällä 2021.

Uusi brändi-ilme, brändiohjeet ja yhteiset markkinointimateriaalit tukevat Kainuun eri toimijoiden mainetyötä. Uudella brändi-ilmeellä toteutetun kesäkampanjan näki digikanavissa ja muissa medioissa yli 1,4 miljoonaa maan suurimmissa kaupungeissa asuvaa suomalaista.

Parhaillaan käynnissä olevalla osaajakampanjalla houkutellaan työvoimaa pahimmin osaajapulasta kärsiville toimialoille. Kampanja pohjustaa helmikuisia virtuaalisia Töihin Kainuuseen -rekrymessuja.

Kainuun liitto tekee parhaillaan Kainuu-esitettä osaajamarkkinoinnin tueksi. Myös Kainuu.fi-sivusto uudistuu ja esittelee Kainuun parhaita juttuja. Kainuuseen tulijoita tervehtii myös uusi tienvarsitaulu, jossa näkyvät uusi brändi-ilme ja naisnäkökulmaa elinvoimapolitiikkaan -kokeilun näkökulma.

Matkailu ja kulttuuri lisäävät Kainuun veto- ja pitovoimaa

Kainuun matkailu nojaa kotimaisiin matkailijoihin. Tämä on ollut korona-aikana maakunnan matkailutoimialan vahva tukijalka.

Matkailuyritykset ovat tehneet valtavasti työtä koronaturvallisuuden eteen ja kuplien avulla myös isotkin kansainväliset urheilukisat ovat onnistuneet hyvin Vuokatissa.

Matkailualueet työskentelevät yhdessä kansainvälisten matkailijoiden saamiseksi Kainuuseen. Fokus on nykyisessä maailmantilanteessa enemmän yksittäisissä ryhmissä kuin chartereissa. Tätä tukee myös matkailun yleinen trendi.

Tammikuun Matka 2022 -messuilla Kainuu esittäytyy aiempaa suuremmalla yhteisosastolla. Lisäksi Kainuun matkailutuotteet löytyvät nyt ensimmäistä kertaa yhteisiltä Artic Lakeland -verkkosivuilta.

Mielikuva Kainuusta painottuu luontoon, mutta kulttuuri nousee vahvasti. Kainuulainen vahva kulttuuri ja tapahtumat luovat lumovoimaa ja pitovoimaa, joilla Kainuu erottautuu Suomen muista maakunnista.

Syksyllä on tehty yli 60 kulttuuritoimijan voimin yhteistä Kainuun kulttuuriohjelmaa. Alkuvuodesta valmistuva kulttuuriohjelma tulee antamaan uusia eväitä niin paikalliseen hyvinvointiin, kulttuurimatkailuun kuin luovien toimialojen uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Ja sokerina pohjalla, Opetus- ja kulttuuriministeriö on tulossa tukemaan kulttuurin vahvistamista Kainuun kunnissa ensin vuonna.

Kainuun vetovoima vahvistuu yhdessä. Viedään kaikki viestiä Kainuun mahdollisuuksista eteenpäin!

Puheenvuoro on julkaistu ensin Kainuun Sanomissa https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/puheenvuoro-kainuun-vetovoimaa-vahvistetaan-yhdessa-208922025/

Minna Komulainen, aluekehitysasiantuntija, Kainuun liitto, matkailun ja  kulttuurin toimialavastaava, Kainuun aluemarkkinointi-hankkeen projektipäällikkö