Pienen Kainuun etuna toimii laajan verkostoitumisen mahdollisuus

Tervehdys jälleen Tulevaisuuden taidot – Kainuu ennakoi -hankkeesta! Olemme projektipäällikkö Tainan kanssa pistäneet vipinää hankkeeseen, jotta syyskuukausien vauhdikas eteneminen ei pääsisi meitä yllättämään. Monesti syksyt tuppaavat vain vilahtamaan ohitse.

Olemme suunnitelleet kynät sauhuten hankkeen livetapaamisia, joista ensimmäinen koittaa marraskuun 30. päivä. Pidämme hankkeessa ensi vuonna järjestettävien koulutusten ja työpajojen kick offin, jonne kaikki ennakoinnista kiinnostuneet ovat tervetulleita! Tapahtuma järjestetään Hotelli Valjuksessa Kajaanissa. Ilmoittautuminen tapahtumaan on auki 15.11. asti ja linkin lisätietoihin löytää tekstin lopusta.

Suunnittelupöydällä ovat myös ensi vuoden tulevaisuustyöpajat, joita järjestämme Kainuun kärkitoimialoille. Tarkoituksena on kerääntyä toimialoittain pohtimaan tulevaa sekä ennakoinnin roolia yritysten ja julkisen puolen työnantajien arjessa ja toiminnassa. Työpajojen vetäjät saapuvat tilaisuuteen Turusta asti, joten Kainuun asia otetaan vakavasti ympäri Suomen.

Kainuulaisten työnantajien työvoima- ja osaamistarpeita on kartoitettu syys- ja lokakuun aikana haastattelukierroksella, joka on osoittautunut erittäin antoisaksi. Kainuulaiset työnantajat ovat lähteneet haastatteluihin mielellään ja innokkaasti mukaan. Jos ja kun työpajoihin ja ennakointitoimintaan lähdetään yhtä tarmolla mukaan, tulemme varmasti näkemään hyviä tuloksia ennakointityössä muutaman vuoden päästä. Tällainen perintö hankkeelta olisi erityisen mieleinen.

Lokakuussa tärkeää on ollut tutustua ja verkostoitua kainuulaisten toimijoiden kanssa yhä enemmän. Mitä pidemmälle pääsemme hankkeen kanssa, sen suuremmat verkot meillä on vesillä. Nämä verkot tulevat palvelemaan ennakointitoimintaa maakunnassa. Monet työnantajat ovat vastanneet tähän mennessä toteutetuissa haastatteluissa, että tapaamiset kasvokkain ovat ensisijainen ja tärkein viestinnän muoto. Kyseessä on iso asia, joten se vaatii myös tutustumista asian äärellä työskenteleviin ihmisiin. Kainuun etuna näen sen, että on mahdollista oppia tuntemaan toimijoita hyvin pitkälle. Kun tuntee ihmisiä työn puolesta, on heitä myös helpompi lähestyä. Näin myös viestit lähtevät leviämään tehokkaammin.

Lisätietoa Kick off -tapahtumasta (kainuunliitto.fi)
Hankkeen nettisivu (ely-keskus.fi)

 

Kirjoittaja Jonna Hänninen on Tulevaisuuden taidot – Kainuu ennakoi -hankkeen projektisuunnittelija.