Aluekehitysjohtaja, maakuntajohtajan varahenkilö
Biotalous Kainuussa
Biotalous käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon, tuotteiden, energian ja palveluiden tuottamiseen ja korvaa niillä uusitumattomien luonnonvarojen käyttöä. Biotalous siis kattaa useita toimialoja.
Biotalous on liikevaihdoltaan ja henkilömäärältään suurin yksityisen sektorin toimiala Kainuussa. Kainuun biotalouden kärjet ovat: metsäbiotalous, joka sisältää metsä- ja puuklusterin ohella myös metsien tarjoamien uusiutuvien raaka-aineiden hyödyntämisen ja jalostamisen (esim. puun eri jakeet, marjat, sienet ja tuotannon sivuvirrat) sekä ruoan tuotanto, joka sisältää maatalouden ohella luonnontuotealan sekä kalastuksen ja kalan kasvatuksen.
Kainuussa biotalouden ja sen tuotannon sivuvirtojen ja eloperäisten jätteiden jalostamiseen perustuvan biokiertotalouden kehittäminen on keskeinen osa talouden ja yhteiskunnan vihreää siirtymää fossiilitaloudesta vähähiiliseen kiertotalouteen.
Uusiutuva energia on kasvuala ja Kainuussa erityisesti tuulivoima ja metsäenergia ovat merkittäviä investointien kohteita. Näiden lisäksi olennaista on vahvistaa kaikkien Kainuun uusiutuvien luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä ja kehittää uusia bio- ja kiertotalouden innovaatioita. Hyvä vesien hallinta ja vesiekosysteemien suojelu ja kestävä hyödyntäminen eli vesiviisaus on olennainen osa bio- ja kiertotaloutta
Metsäbiotalouteen liittyy myös Kainuun maakunnan merkittävin investointitavoite. KaiCell Fibers Oy:n biotuotetehtaan saaminen Paltamoon, joka olisi toteutuessaan noin 900 miljoonan euron teollinen investointi. Tuotannon käynnistämistä tavoitellaan vuoteen 2024 mennessä.
Biotalouden kehittämistavoitteet on määritelty Kainuu-ohjelmassa.