Kainuu sai reilusti muuttovoittoa tammikuussa 2021

Pitkään jatkuneet Kainuun muuttotappioluvut ovat todenteolla kääntymässä. Väestönmuutosten ennakkotietojen mukaan Kainuu sai reilusti muuttovoittoa tammikuussa 2021, yhteensä 63 henkilöä. Muuttotilastoissa on selkeästi nähtävillä positiivinen muutos koronavuonna 2020, erityisesti vuoden loppupuolella. Kokonaisnettomuutto jäi plussalle myös marraskuussa (+12) ja joulukuussa (+22) 2020. Kuntien välinen kuukausittainen nettomuutto on ollut muutamaa kuukautta lukuun ottamatta useita vuosia Kainuussa negatiivinen kymmenien, jopa yli sadan henkilön verran. Näin ollen tammikuun 2021 kuntien välinen nettomuutto +42 henkilöä on Kainuulle huippu-uutinen. Kainuun muuttovoitosta (+63 henkilöä ) 42 tuli kotimaasta ja 21 ulkomailta. Tällaisia lukuja ei olla hetkeen nähty. Kainuun kunnista eniten muuttovoittoa saivat Kajaani (+22) ja Suomussalmi (+20).

Ikärakenteesta johtuva korkea kuolleisuus hidastaa väkimäärän nousua, mutta vuoden 2021 tammikuussa Kainuun väkiluku nousi kuitenkin kolmella henkilöllä ollen 71 683 henkilöä. Viimeksi Kainuun väkiluvun kokonaismuutos on jäänyt plussalle vuoden 2016 syyskuussa ja koko 2010-luvun aikanakin vain yhdeksän kuukauden aikana. Näin ollen positiivinen muutos on merkittävä. Väkiluku kasvoi tammikuussa 2021 Suomussalmella yhdeksällä, Kajaanissa kahdeksalla ja Ristijärvellä kahdella henkilöllä.

Ennakkotietojen mukaan vuonna 2020 Kainuuseen muutti muualta Suomesta yli 3000 henkilöä, mikä oli yli 250 henkilöä edellisvuotta enemmän. Kokonaisnettomuutto jäi kuitenkin viime vuonna miinukselle, mutta vain 31 henkilöllä.  Nähtäväksi jää, riittääkö Kainuun vetovoima nostamaan koko vuoden 2021 muuttoluvut positiiviseksi. Ainakin näkymät tälle muutokselle ovat suotuisat.