Kainuun datakeskustoimiala vahvistuu – Islantilainen Borealis Data Center laajentaa Kajaaniin hankkimalla Herman IT Oy:n konesalitilat Renforsin Rannasta

Yksi maailman johtavista ympäristövastuullisista datakeskustoimijoista, islantilainen Borealis Data Center, on ostanut Herman IT Oy:n konesalitilat Kajaanin Renforsin Rannasta liiketoimintakaupalla. Kauppaan ovat Borealis Data Centerin tiedotteen mukaan vaikuttaneet erityisesti LUMI-supertietokone ja laajempi yhteistyö CSC:n kanssa. Tiedote nostaa esille myös alueen ympäristöä säästävän ja muuntautumisvalmiin infrastruktuurin. 

Kainuu on digitaalisen siirtymän aallonharjalla

Kajaanin suurteholaskentaan erikoistuva ekosysteemi ja sen lippulaiva LUMI-supertietokone ovat viime vuosina kasvattaneet Kajaanin kiinnostavuutta kansainvälisten suurteholaskennan toimijoiden piirissä myös yksityisellä sektorilla. Samalla Kajaanin ammattikorkeakoulun tekoäly- ja DC-koulutukset sekä mm. satsaukset tietoliikenneyhteyksiin ja Kajaanin pelialan vetovoimaisuus rakentavat maakunnasta ansaittua kuvaa yhtenä digitaalisen siirtymän kansallisista kärkitoimijoista.

”Datan määrä ja siihen liittyvä liiketoiminta on globaalisti rajussa kasvussa. On erittäin tärkeää, että Kajaanista ja Kainuusta on muodostunut datakeskuskeskittymä ja suurteholaskennan ekosysteemi. Tehokkaiden datakeskusten tarve kasvaa. Borealiksen päätöksen myötä on mahdollista saada myönteinen kierre, joka pitää meidät alueena varmasti tässä datakeskustoimialan kasvussa kiinni ja mahdollisena investointikohteena muillekin kansainvälisille yrityksille”, toteaa kansanedustaja, Kainuun maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mikko Polvinen tyytyväisenä.

Kainuun maakuntahallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen huomioi maakunnassa tehdyn pitkäjänteisen työn alueen houkuttelevuuden kasvattamiseksi ja peräänkuuluttaa maakunnan suurteholaskentakapasiteetin tehokasta hyödyntämistä.

”Kainuussa on panostettu pitkäjänteisesti siihen, että olemme datakeskusinvestointien näkökulmasta houkuttelevia. Meillä on erittäin kilpailukykyinen toimintaympäristö ja osaavaa henkilöstöä sekä on tarjolla puhdasta ja uusiutuvaa energiaa modernien vaatimusten mukaisesti. Kainuun liitto on kohdentanut aluekehitysrahoitusta toimijoille ja yrityksille, jotka voisivat hyödyntää entistä paremmin suurteholaskentaa tiedon analysoinnissa ja konesalissa syntyvän hukkalämmön hyödyntämisessä. On tärkeää edelleen löytää uusia toimintamalleja, jotka parantavat yritysten mahdollisuuksia hyödyntää suurteholaskentaa. Tehokkaan LUMI-supertietokoneen myötä Kajaanin datakeskusekosysteemi on vahvistanut kansainvälistä näkyvyyttään ja vetovoimaansa, mistä Borealiksen tulo Renforsin rantaan on selkeä osoitus”, Seppänen kertoo.

Kainuun uusi maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen on myös erittäin tyytyväinen uutisesta.

”Borealis Data Centerin tulo Kajaaniin on odotettu myönteinen uutinen tämänhetkisen haasteellisen taloussuhdanteen keskellä. Uusien datakeskusten saaminen Kainuuseen on keskeinen tavoite Kainuun investointistrategiassa. Suurteholaskenta ja datakeskusala ovat vahvasti mukana Kainuun maakuntaohjelman kärkitoimialoissa sekä painopiste Kainuun älykkään erikoistumisen strategiassa. Näiden teemojen kehittämiseen on kohdennettu merkittävästi Kainuun liiton hallinnoimia EU:n aluekehitysvaroja. Kainuun Liitto osoitti vuonna 2019 kaikkien aikojen suurimman aluekehitysrahoituksensa 4,2 miljoonaa euroa LUMI-supertietokoneen investointiin ja on rahoittanut edelleen useita CSC:n, Kajaanin kaupungin sekä Kajaanin ammattikorkeakoulun datakeskusekosysteemin kehittämishankkeita. On palkitsevaa nähdä, että nuo strategiset panostukset kantavat hedelmää, ja maakuntakeskuksen yksi ehdoton kärkitoimiala jatkaa kasvuaan”, hän iloitsee.

 

Lisätietoja

maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mikko Polvinen
+358 40 751 0297

maakuntahallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen
+358 45 317 9050 sakari.seppanen@vuokatti.net

maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen
+358 40 539 5090 riikka.pirkkalainen@kainuunliitto.fi

 

Borealis Data Centerin tiedote (englanniksi):
www.bdc.is/borealis-data-center-expands-footprint-with-acquisition-and-expansion-of-kajaani-data-center-fostering-supercomputing-and-sustainable-operations