Kainuun ensimmäisessä KulttuuriGaalassa palkittiin kulttuurin ja taiteen ammattilaisia ja sisältöjä

Kainuun ensimmäinen KulttuuriGaala järjestettiin perjantaina 1.12.2023 Sotkamossa, Vuokatin Katinkullassa. KulttuuriGaalassa palkittiin kulttuurin ja taiteen kentällä kuluneena vuonna sävähdyttäneitä taiteen ja kulttuurin ammattilaisia sekä toteutettuja sisältöjä. Palkintokategoriat olivat Kulttuurin tulevaisuus, Kulttuuripersoona, Kulttuurin hyvinvointi, Kulttuuriteko sekä Kulttuurivienti.

Ehdotukset palkintojen saajista tekivät Kainuun kunnat. Valinnat palkittavista teki raati, johon kuuluivat näyttelijä Kati Outinen, Taiteen edistämiskeskuksen erityisasiantuntija Katariina Kummala sekä maakuntajohtaja Pentti Malinen. Palkinnot menivät seuraaville tahoille.

Kulttuuripersoonaksi valittiin Tapani Homanen.

Paltamolainen Tapani Homanen tunnetaan Kanervan lelumestarina ja kulttuurin
monitoimimiehenä. Hän on tehnyt elämäntyönsä paltamolaisen ja kainuulaisen
kulttuurin edistäjänä. Tapani Homanen oli perustamassa Paltamon kesäteatteria
vuonna 1975 sekä ollut pelastamassa arvokkaita perinnerakennuksia.
Perustamallaan lelunäyttelyllä hän on ollut pelastamassa arvokasta leluperinnettä
ja tuonut lelut kaikkien nähtäville.

Tapani Homanen teki 17-vuotiaana Taistelu elämästä ja kuolemasta
–seinämaalauksen, joka lienee Kainuun ensimmäinen muraali. Se herätti aikoinaan
suurta huomiota ja ihmetystä. Eläköidyttyään hän on jatkanut kulttuuritietouden
ja –taitojen välittämistä eteenpäin kansalaisopiston opettajana.

Tapani Homasen kulttuurityölle merkittävää on monitaiteellisuus ja kuntarajat
ylittävä toiminta.

Kulttuurin tulevaisuus -palkinnon sai Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus ry Kulttura

Kulttura on ollut jo useiden vuosien ajan Kainuun alueella kumppani, yhdistäjä,
verkostoija ja toteuttaja lasten- ja nuortenkulttuurin osa-alueilla. Kulttuurikeskus
toimii kaikkien Kainuun kuntien alueella, kehittäen toimintamalleja ja sisältöjä
yhteistyössä kuntien kanssa. He ovat saaneet luotua monenlaisia, eri kulttuurin
ja taiteen osa-alueita nostavaa toimintaa.

Kulttura on toteuttanut yhteistyössä Suomen kulttuurirahaston Kainuun rahaston
kanssa kiertävän ympäristökoulun, jossa tutustutaan lähiluontoon uusista
näkökulmista. Samalla opitaan uutta paikallisen luonnon lajistosta ja sen
ekosysteemistä tieteen ja taiteen keinoin. Ympäristökoulussa tutustutaan myös
siihen, millaista työtä tutkija tekee ja miten tutkittua tietoa ympäristöstä tuotetaan.

Kulttura toimii myös Kainuun kuntien kanssa yhteistyössä varhaiskasvatukseen,
perusopetukseen ja lukioihin suunnatuissa Kulttuurikasvatus- ja
kulttuuriopetussuunnitelma KOPSeissa. Näin saadaan vietyä tietotaitoa
oppilaitoksiin ja päiväkoteihin ja näitä taitoja opettajat ja ohjaajat voivat käyttää
työssänsä hyödyksi.

Kulttuurihyvinvoinnilla palkittiin Kajaanin kaupunginteatteri – alueteatteri
Kajaanin kaupunginteatteri – alueteatteri tuo kainuulaisten saataville teatteri-
elämyksiä asuinpaikkaan ja ikään katsomatta laaja-alaisesti. Lastenesitysten osalta
alueteatteri tekee kiertueita päiväkodeissa ja kouluissa tuoden mahdollisuuden
päästä kokemaan jo lapsuudessa ja nuoruudessa ammattiteatterin tuotantoa.

Alueteatterin merkitys kulttuurin saavutettavuuden ja saatavuuden osalta on ollut
vuosien varrella toiminta-alueella suuri. Alueteatteri on osaltaan mahdollistanut sen,
että riippumatta asuinpaikasta jokaisella henkilöllä lapsista aikuisiin on ollut
mahdollisuus päästä osalliseksi ammattilaisteatterista omalla paikkakunnallaan.
Pitkien välimatkojen alueella tätä voidaan pitää erityisen tärkeänä ja merkittävänä
osallistumisen kynnystä madaltavana kulttuurihyvinvointitekona.

Kulttuuriteko-tunnuksen sai Hiekkaa-tanssiteos: Minna Palokangas & Kia Immonen

Minna Palokangas ja Kia Immonen loivat syyskesälle 2023 Hiekkaa-tanssiteoksen
Sotkamon Hiukkaan, harju- ja rantamaisemaan. Tanssia ja livemusiikkia
ainutlaatuisessa maisemassa ja luonnossa yhdistävä teos toi yhteen eri ikäisiä
tanssin harrastajia ammattilaisten ohjaukseen. Teoksen toteutuksesta vastasivat
Minna Palokangas, tuottaja ja Kia Immonen, koreografi. Mukana oli 38 tanssijaa
ja muusikkoa.

Hiekkaa on tanssillinen, visuaalinen ja luontokokemuksellinen teos Sotkamon
Hiukan harjulla. Se on elämysseikkailu kainuulaiseen hiekka- ja mielenmaisemaan.
Miten jokin liikkumaton, joka on aina ollut olemassa, muuntautuu uudeksi liikkeen
avulla. Tanssi saa meitä katsomaan myös luontoa eri valossa, yhdistäen meitä
ihmisiä sattumanvaraisen elämän keskellä.

Kulttuurivienti-palkinto luovutettiin Taikuri Henri Kemppaiselle

Taikuri Henri Kemppainen on syntyisin Hyrynsalmelta ja on jo useiden vuosien
ajan rakentanut päämäärätietoisesti uraa taikurina, joka on saanut laajan
näkyvyyden niin medioissa kuin myös taikuutta rakastavan yleisön keskuudessa.
Suomen Taikapiiri on valinnut Henri Kemppaisen vuoden taikuriksi vuonna 2022.

Ainutlaatuisten ja tarinallisten live-esiintymisten lisäksi Henri tekee myös
tv-taikuutta ja hänen taikuudestaan tehty sarja Magic in Lapland on levinnyt
laajasti ympäri maailman neljälle mantereelle. Sarjassa Kainuu tulee hienosti
esille niin ihmisten kuin myös maisemien kautta. Saman tuotantoyhtiön ja
kansainvälisten kumppaneiden kanssa Henri Kemppainen valmistelee
uutta tuotantoa taikuuteen liittyen.

Henri muistaa mainita Kainuun ja kainuulaislähtöisyyden aina esiintyessään ja
onkin siksi erinomainen Kainuun mannekiini julkisuudessa.

Artikkelin kuva: Juhani Ronkainen 

 

Lisätietoja antavat:
projektikoordinaattori Joni Kinnunen, joni.kinnunen@kainuunliitto.fi, puh. +358 44 797 4254 sekä kulttuurituottaja Marko Karvonen, marko.karvonen@sotkamo.fi, puh. +358 44 089 5033