Kainuun kesän kolme vahvaa trendiä – työmatkailun elpyminen, kesäkauden aikaistuminen ja luontomatkailun suosio

Kainuun matkailutoimialalla päästiin taas kasvuvauhtiin. Kesäkuussa 2021 oli yli 10 000 yöpymistä enemmän verrattuna normaalivuoteen, kesäkuuhun 2019. 

”Kainuun matkailuluvuissa näkyy kolme vahvaa trendiä: työmatkailun elpyminen, kesäkauden varhentuminen sekä luontomatkailun suosio”, sanoo aluekehitysasiantuntija Minna Komulainen Kainuun liitosta. Erityisesti työmatkustuksen käynnistyminen lentoliikenteen myötä nosti Kajaanin matkailun kasvulukuja. Samoin vahva luontomatkailun trendi näkyy mm. Hossan yöpymismäärien reippaana kasvuna. Matkailuseurannan lukujen mukaan kesämatkailukausi käynnistyi tänä vuonna varhain, mihin saattoivat vaikuttaa kesäkuun helteiset säät ja hyvä koronatilanne vielä kesäkuussa.

Kasvua yli normaalivuoden kävijämäärän

Tilastokeskuksen mukaan kesäkuussa 2021 Kainuussa oli 94 500 yöpymistä (+22 %), joista kotimaisia oli 93 000 ja ulkomaalaisten 1500 yötä. Kotimaiset yöpymiset kasvoivat kesäkuussa 2021 yli koronakriisiä edeltävän tason, + 10 000 yöpymistä enemmän aiempaan verrattuna (84 500 kesäkuussa 2019). Kesäkuun 2021 majoitusmyynti kasvoi yli normaalivuoden myynnin, ja oli nyt 3,7 miljoonaa euroa (vrt. 2019 vastaava myynti 3.2 miljoonaa). Rekisteröidyt tammi-kesäkuun myynnit olivat 19,2 miljoonaa euroa ja ne lisääntyivät 3,2 miljoonaa euroa edellisestä vuodesta.

Hotellihuoneen toteutunut keskihinta oli kesäkuussa 2021 Kainuussa 89 euroa vuorokaudelta, hieman korkeampi kuin edellisvuonna. Kainuussa huoneiden käyttöaste oli 52,6%. Tässä voi näkyä myös se, ettei tilastoissa näy alle 20 vuodepaikan mökkimajoituksia. Samoin matkailuvaunumajoitusta näkyi Kainuussa teiden varsilla kesän aikana. Vastaavasti muilla alueilla kesäkuussa paras käyttöaste oli Pohjois-Karjalassa (62,5 %) ja Varsinais-Suomessa (58,0 %), kun taas Helsingissä huoneiden käyttöaste oli vain 25,9 %, Oulussa 51,8 % ja Rovaniemellä 33,9 %.

Työmatkailu ja luontomatkailun vetovoima kasvoi

Vapaa-ajan matkailijat viettivät 83 900 yötä (+20,4 %) ja business-matkailijat 10 600 yötä (+30,9 %). Tammi-kesäkuussa kotimaisten rekisteröityjen yöpymisten määrä Kainuussa oli 425 000 (+24,7 %) ja ulkomaalaisten 14 500 (-50,6 %), eli yhteensä 439 000 rekisteröityä (+18,7 %) yötä. Ulkomaalaisista etenkin virolaisten, tanskalaisten sekä latvialaisten majoittujien määrä kasvoi, mikä voi viitata juuri työmatkailun lisääntymiseen. Vartiuksen rajalla venäläisten matkailijoiden määrä kasvoi 1 800 kävijään (+18,3 %).

Matkailijoiden määrä nousi etenkin Suomussalmella (75,8 %) ja Kajaanissa (71,9%), missä näkyvät Hossan vahva vetovoima luontomatkailun kohteena sekä Kajaanissa työmatkustuksen elpyminen. Kainuulaiset matkailuyritykset tekivät paljon töitä koronaturvallisuuden eteen ja laajamittaisia altistumisia onnistuttiin välttämään.

Kainuun markkinaosuus palasi kohti normaalia. Kainuu markkinaosuus kaikista yöpymisistä oli 5,5 % (-1,4 %), kotimaisista yöpymisistä 5,7 % ja ulkomaalaisten tekemistä yöpymisistä 2,0 %. Vastaavasti matkailu elpyi etenkin pääkaupunkiseudulla, Lapissa ja Pirkanmaalla, joissa kävijämäärän kasvu näkyi siis markkinaosuuksia jaettaessa.

Työmatkailun elpymistä tuki myös lentoliikenteen käynnistyminen, vaikka määrät olivatkin vielä  vähäisiä edellisvuosiin verrattuna. Kajaanin lentokentälle saapui kesäkuussa yhteensä 690 matkailijaa. Lisäksi 660 matkailijaa lähti lentoasemalta, joten yhteensä matkoja tehtiin lentoaseman kautta 1 400. Lentoliikenteen jatkon kannalta on tärkeää saada normaali työmatkailu ja kansainvälinen matkailu käyntiin turvallisista maista.

Lue lisää: https://kainuunliitto.fi/kainuun-kesan-kolme-vahvaa-trendia-tyomatkailun-elpyminen-kesakauden-aikaistuminen-ja-luontomatkailun-suosio/

Lisätietoja: aluekehitysasiantuntija Minna Komulainen, Kainuun liitto, minna.komulainen@kainuunliitto.fi, puh. 044 410 0726