Maakuntajuhla

Kainuun maakuntajuhla Kajaanissa 14.8.2021

Kainuun maakuntajuhlaa vietetään Kainuun maakuntakukan Kanervan päivän aikoihin elokuussa. Juhla kiertää kaikissa Kainuun kunnissa.   

Tänä vuonna juhlapäivä osuu Kanervan päivään ja sitä juhlitaankin Kajaanissa, Kaukametsän salissa lauantaina 14.8.2021 klo 13.00. Kahvitarjoilu juhlaa ennen n. klo 12 alkaen.   

Tapahtumaa voi poikkeuksellisesti tänä vuonna seurata myös netin kautta 

Maakuntajuhla on maksuton ja kaikille avoin. Juhlan juontaa kainuulaisille tuttu parivaljakko Heikki Mäkäräinen ja Elias Keränen. Nämä kajaanilaislähtöiset ammattinäyttelijät ja taiteen monitoimimiehet kokevat tämän keikan suureksi kunniaksi ja Mäkäräisen mukaan he ovat molemmat innoissaan, että pääsevät purkamaan pakkautunutta esiintymisenergiaansa kotiyleisön edessä. Keränen odottaa erityisesti Nälkämaan laulua ja nähtäväksi jää olisiko hänestä jopa esilaulajaksi asti?  

Juhlassa jaetaan perinteisesti Pro Kainuu -palkinnot, tänä vuonna palkinnon saa kolme henkilöä.  Juhlapuheen pitää Outi Tarkiainen. 

Turvallisuuden vuoksi ei maakuntajuhlaan tänä vuonna järjestetä bussikuljetuksia kunnista.    

Kaukametsän saliin voidaan tämänhetkisen tiedon mukaan ottaa 250 vierasta.  Paikkaliput ovat varattavissa ja noudettavissa Kajaani Infosta sen aukioloaikana  (ma-to klo 8–16, pe klo 9–15) ajalla 19.7. – 6.8.2021.  

Tapahtumalinkki lähetyksen seuraamista varten sekä muut tarpeelliset käytännön ohjeet ilmoitetaan verkkosivuilla sekä Kainuun liiton ja Kainuun sosiaalisen median kanavissa lähempänä tapahtumaa.   

Lisätietoa juhlasta:


https://www.kainuunliitto.fi/maakuntajuhla,
Kainuun liiton Facebookista ja