Kainuun tuulivoimamaakuntakaavaa laaditaan eri tahojen tavoitteita kuunnellen ja yhteensovittaen

Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan tarkistaminen käynnistyi maakuntavaltuuston päätöksellä vuonna 2019 ja tavoitteena on, että uusi tuulivoimamaakuntakaava on hyväksymiskäsittelyssä vuoden 2023 lopussa. Käynnistämispäätöksen jälkeen valmistelussa on laadittu mm. erilaisia selvityksiä ja kuultu osallisia erilaisilla tavoilla. Osallisten palaute on keskeinen osa valmistelua. Kaavoituksessa osallisia ovat maanomistajat sekä kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja erilaiset yhteisöt.  Mielipiteet ja lausunnot on käsitelty huolellisesti ja ne ovat olleet tärkeää aineistoa aina seuraavaa kaavavaihetta valmisteltaessa.   

Erilaiset tavat saada tietoa, antaa palautetta ja vaikuttaa kaavan valmisteluun 

Kaavan valmisteluun kuuluu aloitus-, luonnos-, ehdotus- ja hyväksymisvaihe. Jokaisessa vaiheessa on jaettu tietoa valmistelusta ja osallisilla on ollut mahdollista antaa palautetta kaavan laadintaan.  

Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan tarkistamisen keskeisimpiä osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyjä ovat olleet lakisääteiset nähtävillä olot, lausunnot ja mielipiteet, viranomais- ja sidosryhmäneuvottelut sekä muut esittely- ja keskustelutilaisuudet. Osallisilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa ja antaa palautetta koko kaavaprosessin ajan. Kaava-aineisto on ollut nähtävillä Kainuun liiton verkkosivuilla ja aineisto on päivitetty ajantasaiseksi kaavaprosessin edetessä. Viralliset kuulutukset on julkaistu kaavaprosessin aikana aina kun kaava-aineistoja on julkaistu. Lisäksi on laadittu verkko- ja mediatiedotteita. Kainuun maakuntakaavan tarkistamiseen liittyviä lehtiartikkeleita on ollut valmistelun aikana mm. Kainuun Sanomissa ja muissa alueella ilmestyvissä lehdissä lukuisia kertoja sekä Ylen verkkosivuilla 2019–2023. Valmistelun kuluessa on järjestetty mm. kaavakahviloita, avoin kysely ja haastatteluja sekä pyydetty osallisten palautetta julkisesti kolme kertaa valmisteluaineistosta sekä järjestetty virallinen kaavaehdotusta koskeva lausuntokierros. Sidosryhmäneuvotteluja on järjestetty yli 100 kpl valmistelun aikana keskeisten tahojen kanssa.  

Maakuntakaavatyötä ohjaavat ja päätöksistä ovat vastanneet ja vastaavat maakuntahallitus ja maakuntavaltuusto. Maakuntahallituksen rooli korostuu valmistelun ohjaajana, ja kaavan hyväksyy maakuntavaltuusto.  

Vaikuttaako palautteen antaminen? 

Monipuolisten palautteen antomahdollisuuksien ja kokoamisen tarkoitus on ollut valmistella mahdollisimman hyvä maakuntakaava Kainuuseen. Saatu palaute on käyty huolellisesti läpi, erilaiset tavoitteet on pyritty yhteensovittamaan ja palaute on vaikuttanut maakuntakaavaratkaisuun. Esimerkiksi maakuntakaavan valmistelun määrälliset tavoitteet ovat tarkentuneet. Kun luonnosvaiheessa esitettiin maakuntakaavan tuulivoimaloiden alueiden osa-aluemerkintöjä noin 600 tuulivoimalalle, ehdotusvaiheessa näitä osa-aluemerkintöjä on noin 460 voimalalle. Tuulivoimaloiden alueiden kaavarajauksia on tarkistettu muun muassa alueen luonto- ja ympäristöarvojen, ekologisten yhteyksien, vakituista ja vapaa-ajan asutusta koskevien tietojen, maisemavaikutusten arvioinnin, yhteisvaikutusten, asianosaisen kunnan/kaupungin kuulemisen perusteella sekä muiden ajantasaisten tietojen perusteella. Maakuntakaavamääräyksiä, maakuntakaavaselostusta ja erityisesti vaikutusten arviointia on täydennetty palautteen perusteella. 

Voiko vielä antaa palautetta? Miten palautetta annetaan? 

Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan 2035 kaavaehdotus on julkisesti nähtävillä 20.09.–23.10.2023. Kaavaehdotukseen on mahdollista tutustua Kainuun liiton virastossa, Kainuun kaupunkien ja kuntien virastoissa niiden aukioloaikana sekä Kainuun liiton verkkosivuilla:

https://kainuunliitto.fi/kaavoitus-ja-liikenne/tuulivoimamaakuntakaavan-tarkistaminen/kainuun-tuulivoimamaakuntakaavan-tarkistaminen-ehdotusvaihe/

Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan 2035 kaavaehdotusta koskevat muistutukset pyydetään toimittamaan kirjallisesti viimeistään maanantaina 23.10.2023 klo 12 mennessä ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen: kirjaamo@kainuunliitto.fi tai postitse: Kainuun liitto, Kauppakatu 1, 87100 KAJAANI. Palaute pyydetään toimittamaan kirjaamoon sähköpostiin ensisijaisesti pdf- ja word-muodossa. 

Mistä saan lisätietoja? 

Lisätietoja Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan tarkistamisesta löytyy Kainuun liiton verkkosivuilta:  

https://kainuunliitto.fi/kaavoitus-ja-liikenne/tuulivoimamaakuntakaavan-tarkistaminen/ 

Lisätietoa Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan tarkistamisesta koskevista osallistumismenettelyistä löytyy valmistelun osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta:  

https://kainuunliitto.fi/assets/uploads/2022/12/Kainuun_tuulivoimamaakuntakaava_tarkistaminen_Osallistumis_ja_arviointisuunnitelmaMH28112022.pdf