Kostamuksen Ilvekset, Irina Varlamova.

Kansainvälisyyttä kainuulaisissa kaukaloissa

Kainuussa harjoitetaan monenlaista Venäjä-yhteistyötä, mistä suuri yleisö ehkä ei ole tietoinen. Tiesitkö esimerkiksi, että kainuulaiset juniorikiekkoilijat ovat varsin tottuneet kansainväliseen yhteistyöhönHarjoitusotteluista on saatu arvokasta kokemusta ja kuhmolaiselle jääkiekolle rajan läheisyys on jopa kannatteleva tekijä. Pandemian helpottumista odotetaankin innolla molemmin puolin valtakunnanrajaa. 

Nuorille kainuulaiskiekkoilijoille naapuri on tuttu

Venäjän rajan läheisyys leimaa koko Kainuun maakuntaa. Kainuulaisista paikkakunnista etenkin Kuhmosta on naapurikaupunki Kostamukseen lyhyt matka, noin sata kilometriä. Etäisyys on sen verran lyhyt, että virallisista rajanylitysmuodollisuuksista huolimatta asiointiliikennettä on ollut sekä Kuhmosta Kostamukseen että etenkin toisinpäin. Harva kainuulainen kuitenkaan tietää, että rajan yli on käyty säännöllisesti myös jääkiekkoharjoituksissa ja otteluissa.

Kuhmolaiselle jääkiekolle venäläiset pelaajat ovat itse asiassa tärkeä asia, koska kaupungin omat juniori-ikäluokat ovat pieniä. Tällä hetkellä omia junioreja on Kuhmossa nelisenkymmentä, ja Kostamuksesta puolestaan on viime vuosina käynyt Kuhmossa säännöllisesti jopa kolmisenkymmentä eri ikäistä lasta ja nuorta harjoittelemassa osana Kuhmon joukkuetta. Pandemian estettyä lasten kulkemisen rajan yli Kuhmon Kiva HT:n pelaajamäärä on siis pienentynyt merkittävästi. Vaarana onkin, että tilanteen pitkittyessä joukkueita joudutaan vähentämään, vaikka sujuvaa yhteistyötä toki tehdään myös esimerkiksi Sotkamon suuntaan, toteaa puheenjohtaja Antti Komulainen.

Harjoituksia Kuhmoon kulkeneilla kostamuslaisilla pelaajilla on ollut vaihtelevasti, 1–3 kertaa viikossa. Pelaajat ovat olleet erittäin ahkeria ja tunnollisia treenaajia. Sillä aikaa, kun lapset pelaavat, kuljettajavuorossa olevat vanhemmat voivat paitsi seurata harjoituksia kaukalon laidalla, myös esimerkiksi asioida kuhmolaisissa liikkeissä.

Kieli tai kulttuuri ei ole hidaste!

Lasten rajan ylittävän jääkiekkoharrastuksen suurimmaksi haasteeksi voisi arvella kielitaitoa, mutta se ei ainakaan Kuhmossa ole ollut haasteista suurin. Jotkut vanhemmista, joilla on hyvä suomen kielen taito, ovat auttaneet tulkkaamaan valmentajan ja pelaajien välisiä keskusteluita, tai sitten Kuhmossa asuvat Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaiset ovat toimineet tulkkeina. Myöskään kulttuurierot eivät ole toimintaa haitanneet, eikä syrjintää pelaajien kesken ole havaittu, kertoo Antti Komulainen.

Vaikka rajamuodollisuudet sujuisivatkin muutoin sutjakasti, Vartiuksen rajanylityspaikan lyhyet aukioloajat ovat kuitenkin aiheuttaneet jääkiekkoseuralle päänvaivaa. Aikataulut on suunniteltu erikseen siten, ettei venäläisille pelaajille tulisi kotimatkallaan liian kiire rajanylityspaikalle, mutta tämä ei aina ole yksinkertaista. Samoin joskus on saattanut käydä niin, että ahkerimpien harjoittelijoiden viisumista ovat loppuneet käyntikerrat kesken, jolloin harrastus on loppuvuodesta joutunut pakotetulle tauolle.

Myös Sotkamon kiekkojunioreilla (nyk. Vuokatti Team Sport) on ennen pandemiaa ollut aktiivista yhteistyötä rajan yli. Yhteisiä pelejä on järjestetty paitsi Kostamuksen Ilvesten kanssa, myös pietarilaisten lasten kanssa, joilla oli kesäisin kiekkoleirejä Vuokatissa. Yhteiset turnaukset ja harjoituspelit jouduttiin laittamaan jäihin pandemian vuoksi, ja valitettavasti rajat ovat edelleenkin kiinni eikä tulevasta ole tietoa. Yhteisiä pelejä odotellaan varmasti molemmin puolin rajaa malttamattomina. Sotkamossa odotetaan myös sitä, että päästään vastaanottamaan kansainvälisiä vierasjoukkueita uudella, upealla Vuokatti Areenalla.

Myös Kostamuksen ilvesten valmentaja Maksim Zatsepin toteaa erittäin harmilliseksi, että pandemia on häirinnyt yhteistyötä ja yhteisiä pyrkimyksiä kehittää lasten jääkiekkotoimintaa raja-alueilla. Kainuussa on hänen mukaansa erinomaiset olosuhteet lasten jääkiekolle. Yli vuosikymmenen ajan venäläiset lapset ovat saaneet osallistua pelata eri paikkakuntien joukkueissa Suomen raja-alueilla, ja kostamuslaiset joukkueet ovat innolla ottaneet vastaan suomalaisten pelaajien kutsuja ystävyysotteluihin ja turnauksiin. Kostamuksessa muistellaan suurella lämmöllä osallistumista esimerkiksi SuperPark-turnaukseen Vuokatissa. Turnauksen järjestelyt olivat erittäin korkeatasoiset ja sekä nuoret kiekkoilijat että heidän vanhempansa pitivät tapahtumasta paljon.  Toiveissa oli osallistua samaan turnaukseen myös vuonna 2020, mutta valitettavasti pandemia puuttui suunnitelmiin. Zatsepin kuitenkin toivoo, että pian taas päästäisiin tapaamaan suomalaisia jääkiekkoystäviä!

Sotkamon ja Kostamuksen pelaajia vauhdissa. Kuva: Irina Varlamova.

Lisätietoja 

https://www.kuhmonkivaht.fi
Puheenjohtaja Antti Komulainen  
044 060 9549, antti.komulainen@gmail.com 

https://www.vuokattiteamsport.fi 
Puheenjohtaja Lauri Lehtoviita
044 275 7865,  vuokattiteamsport@gmail.com
Vuokatti Areenan esite verkossa

Kostamusten Ilvesten sivu sosiaalisessa mediassa
https://vk.com/kost_hockey