Maakuntien lentoliikenne on säilytettävä

Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Lapin, Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan kannanotto: Maakuntien lentoliikenne on säilytettävä

Työministeri Tuula Haataisen ja elinkeinoministeri Mika Lintilän joulukuussa 2020 asettama selvityshenkilö Kari Savolainen on julkistanut selvityksensä Helsinki-Vantaan ilmailualan kestävän kasvun uudelleenrakentamiseksi. Selvitystyön tavoitteena oli ilmailualan tulevaisuuden kasvuedellytysten varmistaminen toimeksiannossa tarkemmin määriteltyihin kysymyksiin vastaamalla. Selvityshenkilö on arvioinut alan selviytymisen kannalta tarpeellisia toimenpiteitä ja tehnyt niistä ehdotuksia. Selvitystyön ehdotuksia työstää ja vie eteenpäin työ- ja elinkeinoministeriön asettama seurantaryhmä.

Selvitystyön aikana lentoliikenteen tilannetta on katsottu mm. lentoyhtiöiden, lentoasemien, eri palvelutoimijoiden, etujärjestöjen ja yrittäjien sekä viranomaisten näkökulmista. Lentoasemien maakuntien ja kaupunkien näkökulmaa, eli asiakkaiden näkemystä ei ole selvityksen aikana kysytty.

Tämä on suuri puute, koska raportissa esitetään maakuntien saavutettavuutta merkittävästi heikentäviä toimenpiteitä, jotka toteutuessaan lopettaisivat lentoliikenteen maakuntakenttien ja Helsinki-Vantaan välillä.

Valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa, Liikenne 12-ohjelmassa todetaan, että kaikkien lentoasemien, myös alle kolmen tunnin etäisyydellä pääkaupunkiseudusta sijaitsevien, merkitys kansainväliselle saavutettavuudelle tunnistetaan. Valtio pyrkii huolehtimaan kolmen tunnin saavutettavuustavoitteen toteutumisesta niillä alueilla, joilla tavoite ei täyty raideliikenteen keinoin. Valtio sitoutuu tarvittaessa turvaamaan lentoliikennettä erillispäätöksillä tukemalla tarvittaessa lentoreittejä alueellinen yhdenvertaisuus ja saavutettavuus sekä elinkeinoelämän tarpeet huomioiden.

Selvityksessä ei ole otettu lainkaan huomioon Liikenne 12-ohjelman tavoitteita alueiden saavutettavuuden turvaamisesta. Selvityshenkilö peräti esittää, että sikäli kun että lentojen ostoliikenne ei lisää saavutettavuutta, tulisi siitä luopua. Tänä vuonnakin valtio tukee lentoliikennettä viidelle maakuntakentälle alueiden työllisyyden, vientiteollisuuden elpymisen ja alueellisen saavutettavuuden varmistamiseksi sekä markkinaehtoiseen liikenteeseen palaamisen mahdollistamiseksi.

Liikenne 12-ohjelmassa todetaan, että Helsinki-Vantaan lentoaseman kehittymisedellytyksistä huolehtiminen mahdollistaa toiminnan muilla lentoasemilla, ja että valtio vaikuttaa EU:ssa siihen, että lentoasemat voivat jatkaa verkostoperiaatteella. Muilla lentoasemilla on tavoitteena hyödyntää uusia teknologisia ratkaisuja, joka tehostaa toimintaa ja alentaa kustannuksia.

Vastoin Liikenne 12 -ohjelman kolmen tunnin saavutettavuustavoitetta ja sen oikeaa tavoitetta nykymuotoisesta lentoasemaverkostosta selvityshenkilö esittää, että verkostoa karsitaan siten, että matkustuskysyntä ohjataan maakuntakentiltä solmupisteisiin, eli suuremmille lentoasemille muilla liikennemuodoilla. Kestämätön on väite, että malli parantaisi alueiden saavutettavuutta. Päinvastoin se heikentäisi sitä ratkaisevasti tavalla, joka ei voi olla vaikuttamatta alueiden ja niiden elinkeinoelämän kilpailukykyyn. 

Selvityksessä ei arvioida lainkaan esitettyjen ratkaisujen vaikutusta maakuntien yritystoimintaan, vientiteollisuuteen ja suuriin investointeihin, eikä myöskään esimerkiksi sairaanhoidon tai huoltovarmuuden tarpeisiin. Ainoa, johon otetaan kantaa, on matkailu. Selvityshenkilö toteaa aivan oikein, että liikenneyhteyksien toimivuus on olennainen osa matkaa ja vaikuttaa merkittävästi matkailijan kokemukseen matkansa laadusta, ja että Suomeen tulisi saada ympärivuotista matkailua ja matkailijoita enenevässä määrin muuallekin kuin Lappiin ja pääkaupunkiseudulle.

Selvitys on erittäin pahasti puutteellinen, koska siinä esitetään alueiden saavutettavuuden rajua heikentämistä arvioimatta lainkaan ratkaisujen aluetaloudellisia vaikutuksia. Selvityksessä esitetty tavoite kansainvälisen matkailun laajasta lisäämisestä ei voi toteutua, mikäli suorat lennot maakuntakentille loppuvat. Päinvastoin se johtaisi matkailijavirtojen voimakkaampaan suuntautumiseen suorien yhteyksien alueille, ja estäisi muiden matkailualueiden hyötymisen koronan positiivisesta kasvuvaikutuksesta Suomen turvalliseen ja luonnonläheiseen matkailuun.

Me allekirjoittaneet katsomme, että selvityksessä esitetty solmupisteisiin perustuva lentoasemien karsintaehdotus on täysin vastoin valtakunnallisia aluekehityksen tavoitteita sekä liikennepoliittisia linjauksia, ja toteutuessaan johtaisi alueiden ja niiden elinkeinoelämän kilpailukyvyn heikkenemiseen ja kurjistumiseen valtion toimesta samaan aikaan kun EU ja valtiot toteuttavat historiallisen suuria toimenpiteitä koronapandemian vahinkojen korjaamiseksi. Lentoasemaverkosto on osa kansallista liikenneinfraa, ja se kuuluu valtion ylläpidettäväksi, kuten maantiet ja rautatiet. Lentoasemaverkoston toimintaedellytyksiin voidaan kuitenkin vaikuttaa valtion ja alueellisten toimijoiden välisellä yhteistyöllä, joten alueelliset toimijat tulee kytkeä kaikkiin lentoliikenteen tulevaisuudesta käytäviin keskusteluihin tiivisti mukaan.

 

Pentti Malinen, maakuntajohtaja                    Jyrki Kaiponen, maakuntajohtaja

Kainuun liitto                                                   Keski-Pohjanmaan liitto

 

Pekka Hokkanen, vt. maakuntajohtaja          Mika Riipi, maakuntajohtaja

Keski-Suomen liitto                                     Lapin liitto

 

Kaj Suomela, maakuntajohtaja                        Markus Hirvonen, maakuntajohtaja

Pohjanmaan liitto                                        Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

 

Kari Karjalainen, kaupunginjohtaja                 Timo Koivisto, kaupunginjohtaja

Joensuun kaupunki                                      Jyväskylän kaupunki

 

Jari Tolonen, kaupunginjohtaja                       Stina Mattila, kaupunginjohtaja

Kajaanin kaupunki                                      Kokkolan kaupunki

 

Matti Ruotsalainen, kaupunginjohtaja           Anne Ekstrand, kaupunginjohtaja

Kemin kaupunki                                           Pietarsaaren kaupunki

 

Timo Nousiainen, kaupunginjohtaja

Tornion kaupunki

 

Anu Tervonen, toimitusjohtaja                         Mervi Järkkälä, toimitusjohtaja

Kainuun Yrittäjät                                         Keski-Pohjanmaan Yrittäjät

 

Sanna-Mari Jyräkoski, toimitusjohtaja           Pirkka Salo, toimitusjohtaja

Keski-Suomen Yrittäjät                             Lapin Yrittäjät

 

Merja Blomberg, toimitusjohtaja

Pohjois-Karjalan Yrittäjät

 

Ari Hiltunen, toimitusjohtaja                            Timo Rautajoki, toimitusjohtaja

Keski-Suomen kauppakamari                 Lapin kauppakamari

 

Jari P. Tuovinen, toimitusjohtaja                     Juha Häkkinen, toimitusjohtaja

Oulun Kauppakamari                                 Pohjanmaan kauppakamari

 

Matti Vuojärvi, toimitusjohtaja

Pohjois-Karjalan kauppakamari

 

Kannanotto pdf-tiedostona: Kannanotto 08042021 maakuntien lentoliikenne