Matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät Kainuussa kolmanneksi eniten maaliskuussa

Matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät Kainuussa kolmanneksi eniten koko Suomessa maaliskuussa 2021.  

Tilastokeskuksen ja Visitoryn tilastojen mukaan maaliskuussa 2021 Kainuussa oli 99 300 yöpymistä (+29 %), joista kotimaisia oli 95 900 ja ulkomaalaisten tekemiä 3400 yötä. Kotimaiset yöpymiset lisääntyivät 31 prosenttia ja ulkomaalaiset yöpymiset vähenivät 7 prosenttia edellisen vuoden maaliskuuhun verrattuna. Viime vuoden maaliskuussa koronatilanne sulki kainuulaisia hiihtokeskuksia kesken parhaan laskettelukauden, mutta kotimaisin voimin kysyntä on palautunut nyt jopa majoitusmyynnin osalta yli vastaavan ajankohdan, vuoden 2018 maaliskuun.  Maaliskuun 2021 majoitusmyynti oli 4,4 miljoonaa euroa, missä vuoteen 2020 kasvua oli 36 prosenttia.

Slow travel trendinä – viipymä kasvoi etenkin kansainvälisillä matkailijoilla

Maaliskuun aikana kotimaiset matkailijat yöpyivät rekisteröidyissä majoitusliikkeissä Kainuussa keskimäärin 3,8 yötä (+0,17) ja ulkomaiset matkailijat 10 yötä (+7,4 vrt. 2020). Eniten ulkomaalaisten yöpymisiä kirjattiin venäläisille matkailijoille (870 yötä), ukrainalaisille (370). Ulkomaisten matkailijoiden määrässä vaikuttanevat Terrafamen tehdasinvestoinnit sekä useat hiihtokilpailut Vuokatissa. Ulkomailta tulleet hiihtäjät majoittuivat pidempiä aikoja karanteenien takia, ja näin kv. matkailijoiden määrä ei notkahtanut suuresti (-6,9%).

Vapaa-ajan matkailijat viettivät 89 900 yötä (+27,6 %) ja business-matkailijat 9 400 yötä (+48,0 %) maaliskuussa Kainuussa. Sotkamossa kävijöitä oli 83 100 (24,7 %), Kajaanissa 8 000 (57,2 %), Ukkohalla-Paljakassa 4 400 (188,5 %) sekä Suomussalmella 1 900 (-23,8 %).

Kainuun markkinaosuus nousi

Koronavuonna kotimaan matkailu veti hyvin Kainuussa. Kainuun markkinaosuus nousi 11,5 prosenttiin vuoden 2019 4,3 prosentista. Matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät Kainuussa kolmanneksi eniten Suomessa maaliskuussa 2021. Tähän suhteelliseen markkinaosuuden nousuun vaikuttaa muun maan matkailijamäärien, etenkin pääkaupunkiseudun ja Lapin matkailun lasku. Koko Suomessa kirjattiin yhteensä 863 000 yöpymistä (-13,3 %), joista kotimaisia oli 816 000 (+11,7 %) ja ulkomaalaisten tekemiä 47 500 yötä (-82,1 %). ”Koronatilanteen purkautuessa markkinoita jaetaan uudelleen ja juuri nyt on aika tehdä kovasti töitä Kainuun markkinoinnin eteen, jotta hyvä markkinaosuus saadaan säilytettyä ja yrityksille tärkeää liikevaihtoa”, toteaa aluekehitysasiantuntija Minna Komulainen Kainuun liitosta.

Kainuun saavutettavuus on iso kynnys kansainvälisen matkailun kehittymiselle. Maaliskuussa Kajaanin lentokentälle saapui yhteensä 230 matkailijaa, joten lentomatkustajien saapumiset vähenivät 87 prosenttia. Kainuun matkailualueet esittelevätkin pian Kainuun matkailukohteiden tarjontaa ja palveluita uudelle aloittavalle lentoyhtiölle DAT:lle.

Suomen korkeimmat hotellihuoneiden käyttöasteet mitattiin maaliskuussa Kainuussa, 60,3 prosenttia. Kainuussa huoneiden käyttöaste nousi samaan kuin matkailun huippuvuonna 2019. ”Tämä trendi näkyi Kainuussa siinä, että hiihtolomaviikkojen majoitus alkoi täyttyä jo aiempaa aikaisemmassa vaiheessa”, kertoo Minna Komulainen. Vastaavasti Helsingissä hotellihuoneiden käyttöaste oli 15,2 prosenttia ja Rovaniemellä 17,8 prosenttia. Hotellihuoneen toteutunut keskihinta oli maaliskuussa 2021 Kainuussa 94 euroa vuorokaudelta, hieman korkeampi kuin edellisvuonna.

Kainuun matkailun terveysturvallisuuden eteen on tehty kovasti töitä

Kotimaiset yöpymiset olivat yhä selvästi vuoden 2019 maaliskuuta alemmalla tasolla. Tulevan kesän matkailumyynnissä korostuvat edelleen terveysturvallisuus. Kainuun liitto ja Kainuun Sote järjestävätkin Koronaexit-webinaarin tiistaina 11.5. klo 15.00-16.00 matkailuyrityksille ja tapahtumatuottajille. Lähes pikkukaupungin väkimäärän verran Kainuuseen maaliskuussa saapuneista 25 500 matkailijasta huolimatta koronavirus ei kuitenkaan lähtenyt leviämään paikallisväestössä. Siitä voidaan antaa iso kiitos matkailuyrityksille ja Kainuun Sotelle hyvästä yhteistyöstä ja ponnisteluista matkailun terveysturvallisuuden eteen.

Lisätietoja: aluekehitysasiantuntija Minna Komulainen, Kainuun liitto, minna.komulainen@kainuunliitto.fi, puh. 044 410 0726