Nuoret mukaan aluekehittämisen dialogiin

Kainuun liitto toteuttaa keväällä 2023 Interreg Aurora –ohjelmasta rahoitettavaa minihanketta “Bridging Youth and Regional Development Through Dialogue” yhdessä Pohjois-Pohjanmaan liiton ja norjalaisen Nord Universitetin kanssa. Hankkeen tavoitteena on päästää nuoret ääneen ja valmistella heitä aktiiviseen vaikuttamiseen myös tulevaisuudessa. Hanke tarjoaa nuorille alustan harjoitella dialogitaitoja, laajentaa verkostojaan sekä alueellisesti että kansainvälisesti, ja rakentaa pohjaa uusille aloitteille.

Pitkän tähtäimen tavoitteena on löytää käytännön keinoja dialogin lisäämiseksi nuorten ja aluekehitystoimijoiden välillä ja nuorten paremmaksi osallistamiseksi alueiden kehittämisessä. Tässä lyhyessä minihankkeessa kerätään kokemuksia ja kirjataan yhdessä nuorten kanssa ylös suosituksia tulevien toimenpiteiden suunnittelun pohjaksi.

Nuori – tule kuulolle webinaariin 30.3.

Hankkeen ensimmäisenä näkyvänä toimenpiteenä järjestetään torstaina 30.3.2023 klo 14–16 englanninkielinen webinaari, johon kutsutaan nuoria ja asiantuntijoita sekä Suomesta, Norjasta että Ruotsista? Tilaisuudessa kuullaan mielenkiintoisia asiantuntijapuheenvuoroja liittyen dialogin rakentamiseen ja osallisuuteen ja pyritään aloittamaan nuorten kanssa keskustelua nykytilanteesta ja siitä, mitä sen parantamiseksi voitaisiin tehdä.

Tilaisuudessa on mukana asiantuntevia puhujia niin Kalottiakatemiasta, High North Dialoguen tapahtumaorganisaatiosta kuin Dialogiakatemiastakin. Tule mukaan inspiroitumaan!

Tilaisuuteen on vapaa pääsy, voit osallistua alla olevan linkin kautta.
Liity kokoukseen napsauttamalla tästä

Englanninkielisen tilaisuuden ohjelma

Moderator: Tatiana Petrova, Launch Pad Finland & The Regional Council of Kainuu

14.00 Opening & welcome words:  Why we are here today? Why do we need dialogue?

Regional Council of Kainuu

14.05 – 14.30 The Timeout discussion model

Kai Alhanen, Director of Dialogue Academy
Q & A

14.30 – 15.00 Calotte Academy, School of Arctic Dialogue

Lassi Heininen, Professor (Emeritus), founder of the Calotte Academy
Q & A

15.00 – 15.30 High North Dialogue

Director Frode Mellemvik, High North Center, Nord University
Researcher Elena Zhurova Sæther, High North Center, Nord University
Q & A

15.30 -15.50 Questions and comments from speakers and audience, reflecting on the insights

15.55 Closing & upcoming activities

Boostia Bodöstä

Hankkeen seuraava askel on aluekehittäjien ja mukaan valittujen aktiivisten nuorten yhteinen matka High North Dialogue 2023 –tapahtumaan Norjan Bodössä, missä ryhmä osallistuu myös Barentsin nuorisovaltuusto BRYC:n järjestämään “Generation Barents –sivutapahtumaan. Matka tarjoaa hyviä esimerkkejä kansainvälisistä tapahtumista, jotka kutsuvat nuoria osallistujia yhteistyöhön, verkostoitumaan, vaihtamaan ideoita ja oppimaan.

Hankkeen loppukevään toimenpiteitä suunnitellaan parhaillaan, ja kerromme lisää heti suunnitelmien tarkennuttua. Pysy kuulolla!