Balatonin geopuiston kallioluolia Unkarissa

Tiedonvaihtoa Euroopan kulttuuripääkaupungeista ja digipalveluista

Cherry-logo

Kulttuuri, luovat alat ja luonnonperintö olivat teemoina Cherry-hankkeen tapaamisessa 12.–13. syyskuuta Unkarin Veszprémissä. Kaikkiaan paikalla oli lähes 30 osallistujaa eri puolilta Eurooppaa. Kainuusta paikalla olivat aluekehitysasiantuntija Minna Komulainen ja projektikoordinaattori Elina Keränen Kainuun liitosta, ja mukana sidosryhmäläisenä oli kirjasto- ja kulttuuripäällikkö Hanne Heikkinen Kuhmon kaupungilta.

Hankekumppaneista tapaamista isännöi Unkarin Balatonin alue, ja paikalla oli edustajia Italian Venetosta ja Friuli Venetsiasta, Belgian Leiedalista, Keski-Romaniasta sekä Latvian Zemgalesta. Länsikreikkalaiset hankekumppanit osallistuivat etäyhteyden avulla.

Esittelimme tapaamisessa kulttuuri- ja luonnonperinnön hyödyntämistä eri alueilla. Jakauduimme myös työryhmiin, joista toisessa oli teemana kulttuuri- ja luovien alojen digitalisaatio ja toisessa Euroopan kulttuuripääkaupungit. Teemat näkyvät vahvasti myös Kainuun kulttuuriohjelmassa.

Sopivasti digitaalisuutta sujuvoittamaan palveluita

Virtuaalinen lintuobservatorio tai linnakierros, ekomuseo, 3D-taidetta näkörajoitteisille… Hankekumppaneilla on laajasti esimerkkejä digitaalisista kulttuuripalveluista. Digitaalisuutta tarvittaisiin sekä helpottamaan palveluiden tuottamista että niiden käyttämistä. Kulttuurialan verkostot tarvitsevat alustaa yhteistyölle, kun taas kulttuuritapahtuman kävijä arvostaisi lipunoston mahdollisuutta verkossa.

Unkarissa on tarvetta digitaalisille lipunostopalveluille. Balatonin alueella on tehty digitaalisen taiteen näyttelyitä ja lisätty QR-koodeja luontoreiteille ja nähtävyyksiin. Latviassa on fyysisesti rakennettu raunioiden päälle ja lisätty virtuaalikierroksia – kun taas Balatonilla jotkin rauniot on herätetty henkiin vain virtuaalisesti.

Italiassa turistit kaipaavat ihmiskontaktia ja esimerkiksi lapset innostuvat konkreettisista, vanhanaikaisista peleistä. Pandemian jälkeen on ollut tarvetta ottaa etäisyyttä digitaalisiin välineisiin, eikä robottien vetämille turistikierroksille ole ollut suurta kysyntää.

Belgiassa ajatellaan digitaalisuutta kaikenkattavana siirtymänä. Tärkeää olisi pystyä perustamaan toiminta tietoon (dataan). Keskusteluissa toistui, että digitaalisuus ei ole itseisarvo, eikä yksittäinen ratkaisu auta pitkälle. Haasteena ovat tiedot ja taidot sekä palveluiden tuottamisen että käyttämisen puolella.

Romanian edustaja muistutti, että on syytä keskustella myös eettisistä arvoista: Kuinka ottaa huomioon esimerkiksi valeuutiset ja valetaide tai tekoäly, ja kuinka taata laatu.

Kokemuksia eri kulttuuripääkaupungeista

Esittelijöiden mukaan Unkarissa lähes kaikilla on jokin tarina Balaton-järveltä. Mökki, ensirakkaus… tähän luonnon ja ihmisten suhteeseen kiteytyy alueen erityisyys yhtenä tämän vuoden 2023 Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Alueen keskuskaupungin Veszprémin lisäksi kulttuuripääkaupunkina on koko verkosto, yli 150 kuntaa Balatonin liepeiltä. Alueen kulttuuritarjonta on vilkastunut merkittävästi kulttuuripääkaupunkivuoden 2023 aikana, ja esimerkiksi livemusiikkia on mahdollista kuulla ravintoloissa iltaisin.

Millaisia tarinoita Oulujärven rannoilta löytyykään, kun Oulu 2026 -kulttuuripääkaupunkivuosi lähestyy. Kainuustakin on mukana useita projekteja, ja lisää projekteja on haussa.

Lisätietoja

CHERRY-hankkeesta Kainuun liiton sivuilla

Hankkeesta Interreg Europe -ohjelman sivuilla

Kokouspaikkana Veszprémissä oli audiovisuaalinen keskus Foton, jossa modernia arkkitehtuuria on yhdistetty linnavuoren vanhoihin rakennuksiin. Keskuksessa on paljon sekä paikallisten että kansainvälisten taiteilijoiden toimintaa, kuten näyttelyjä, työpajoja ja konsertteja. Kuvassa näkyy Foton-keskuksen esiintymislavaa ja taustalla palotorni.

 

Balatonin geopuiston kallioluolia Unkarissa

Geopuisto Balatonin alueella on osa UNESCOn geologisten kohteiden verkostoa, johon kuuluu Suomestakin neljä puistoa (Rokua näistä lähimpänä Kainuuta). Puisto esittelee maapallon kehityshistoriaa ja kulttuurien muodostumista. Balatonilla näkyy muinaisten tulivuorenpurkausten jäljiltä mielenkiintoisia kivikerrostumia. Lisäksi alueella on näkyvissä noin tuhat vuotta vanhoja kallioon kaiverrettuja asumuksia, joissa on asunut munkkeja.