Kulttuurin vahvistuvat verkostot
Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla 2024–2025

 

Hankkeen tausta

Hankkeen kehittämistehtävä pohjaa työlle, jota Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla on tehty maakuntien omissa kehittämistehtävissä vuosien 2022–2023 aikana. Tänä aikana Kainuussa toteutettu Kulttuuri-Kainuu on panostanut toteuttamassaan kehittämistehtävässä uusien kulttuurisisältöjen ja tuotantotapojen löytämiseen maakunnan alueella, kuntien välisen yhteistyön lisäämiseen, kulttuurin ja taiteen alan toimijaverkoston luomiseen ja ylläpitämiseen, sekä kulttuurin näkyvyyden edistämiseen mm. yhteismarkkinoinnin keinoin. Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurikenno -yhteistyötä ja vaikuttavuutta kulttuuripalveluihin hanke on puolestaan järjestänyt osaamisklinikoita ja taidepilotteja rakentaen alueelle vahvaa kulttuuri- ja taidealan yhteistyöverkostoa, vahvistaen kuntien kulttuuritoimen osaamista ja pilotoimalla kunnissa yhteistyössä suunniteltua ja hankittuja taidetoimintaa.

Näillä kahdella maakunnalla on jo olemassa olevaa maakunnan rajat ylittävää taide- ja kulttuurialan yhteistyötä ja alueellisia tehtäviä. Ne luovat hyvän pohjan entistä tiiviimmän ja laaja-alaisemman yhteistyön kehittämiselle. Maakuntia yhdistää naapuruuden ja yhteistoiminnan lisäksi myös se, että ne tekevät tiivistä yhteistyötä Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden toteutuksen osalta. Koko hankealue on osa Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta.

Hankkeen tavoitteet

Molempia maakuntia yhdistävänä pääpainopisteenä hankkeessa (kehittämistehtävässä) on maakuntien, sen kuntien ja kulttuurialan toimijoiden välisten yhteistyö- ja tuotantomallien edelleen kehittäminen ja juurruttaminen alueelle aiemmissa hankkeissa tehdyn kehittämistyön jatkumona.

Hankkeen myötä on tavoitteena, että:
1. Alueelle juurtuu maakuntien ja niiden kuntien välinen yhteistyö- ja tuotantomalli
2. Kulttuurin saatavuus ja saavutettavuus paranevat
3. Taiteilijoiden toimintaedellytykset parantuvat

Kulttuuriasioissa ajankohtaista

Hankkeen yhteyshenkilöt