Kainuu muuttovoiton tiellä

Kainuun laaja-alainen positiivinen vire näkyy myös muuttotilastoissa. Kainuu on pikkuhiljaa muuttumassa muuttotappioalueesta muuttovoittoiseksi. Uusia asukkaita on muuttanut alueelle avoimien työpaikkojen ja vetovoimaisen asuinympäristön perässä.

Korona-aikana muuttoliikkeen suunta Suomessa kääntyi suurista kaupungeista kohti maaseutuja. Osassa harvaan asutun maaseudun kunnista nettomuuttoliikkeen trendi kääntyi muuttovoitoksi. Näin kävi myös Kainuussa. Myös työvoiman kysyntä ja uusien avoimien työpaikkojen määrä on lisääntynyt Kainuussa huomattavasti loppuvuodesta 2020 alkaen, mikä on vetänyt muuttajia Kainuuseen, kertoo erityisasiantuntija Henna Sormunen Kainuun liitosta.

Tulomuutossa kasvua, monet kunnat muuttovoittoisia

Vuonna 2020 tulomuutto Kainuuseen kasvoi 9,1 % ja puolet Kainuun kunnista sai muuttovoittoa. Ennakkotietojen mukaan vuonna 2020 Kainuuseen muutti muualta Suomesta 3058 henkilöä, mikä on 256 henkilöä edellisvuotta enemmän. Kokonaisnettomuutto jäi kuitenkin viime vuonnakin miinukselle, mutta vain 31 henkilöllä. Kokonaisnettomuutto kasvoi Paltamossa +16, Puolangalla +9, Ristijärvellä +2 ja Sotkamossa +28 henkilöä. Maahanmuuttajia Kainuuseen tuli 202 henkilöä enemmän kuin maakunnasta lähti pois.

Vuoden 2021 alussa Kainuu on saanut edelleen muuttovoittoa: tammi-huhtikuussa sitä kertyi 78 henkilöä, joista 16 tuli kotimaasta ja 62 ulkomailta. Muuttovoittoa tuli Kajaaniin 7, Kuhmoon 27, Ristijärvelle 7, Sotkamoon 37 ja Suomussalmelle 25 henkilöä.

Syntyvyys kasvussa

Syntyvyys on ollut alkuvuonna hienoisessa nousussa. Tammi-huhtikuussa 2021 syntyi 180 uutta kainuulaista. ”Jos syntyvyys säilyy samalla tasolla koko vuoden, nousisi syntyneiden määrä Kainuussa 17 prosenttia”, arvio Henna Sormunen Kainuun liitosta. Ikärakenteesta johtuvan korkean kuolleisuuden takia väestö ei kuitenkaan kasva. Poikkeuksen tekee alkuvuonna Sotkamo, jonka väkiluku on kasvanut 15 henkilöllä muuttovoiton ansiosta.

Kainuuseen muuttaa enemmän miehiä

Vuonna 2020 Kainuuseen muuttajista 53 prosenttia oli miehiä. Miesten osuus Kainuuseen muuttajista on viime vuosina noussut. Nuorten miesten ja nuorten naisten määrän ero alueella on huomattavan suuri. Nuorista 20-29 vuotiaista naisia on vain 43 %, mikä tuo alueella omat haasteensa. Vuonna 2020 tulomuuttajista 36 prosenttia oli 20-29 -vuotiaita. ”Kainuun vetovoimaa ja sen tulijoille tarjoamia mahdollisuuksia tulisi edelleen monipuolistaa, jotta nuorten tulomuuttajien joukkoon saataisiin enemmän naisia. Tähän kiinnitetään huomioita parhaillaan valmisteilla olevassa Kainuun maakuntaohjelmassa”, toteaa Kainuun liiton aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas.

Työikäisten tulomuuttajien määrä kasvussa

Avoimien työpaikkojen runsaus houkutteli paljon työikäisiä 30-64 -vuotiaita Kainuuseen vuonna 2020. Tämän ikäluokan tulomuutto kasvoi 13,5 prosenttia ja nousi koko 2010-luvun ennätykseensä. Eläkeläisten tulomuuttajien määrä on kasvanut vuosi vuodelta ja erityisesti vuonna 2020. ”Koronavuosi toi eläkeläisiä koronatilanteeltaan turvallisempaan Kainuuseen”, arvelee Henna Sormunen Kainuun liitosta.

Tilastokeskus ennustaa Kainuun väestön vähenevän alle 60 000 vuoteen 2040 mennessä. ”Kainuussa ennusteen ei kuitenkaan haluta toteutuvan ja Kainuun maakuntahallitus onkin asettanut tavoitteeksi muuttovoiton kasvattamisen sekä väkimäärän pysymisen 70 000 tasolla vuoteen 2040 mennessä”, toteaa Jouni Ponnikas Kainuun liitosta. Toteutuakseen tavoite vaatii voimakasta tulomuuttoa kotimaasta sekä maahanmuuttoa ulkomailta.

 

Visualisoituja tilastoja väestöstä ja muuttoliikkeestä Kainuun liiton tilastosivuilla:

https://kainuunliitto.fi/tietopalvelut/tilastot/vaesto-ja-muuttoliike/