Kestävän matkailun ja kiertotalouden seminaari Kajaanissa 27.-28.9.

Työ- ja elinkeinoministeriö sekä Kainuun liitto järjestävät kestävän matkailun ja kiertotalouden seminaarin Kajaanissa 27.-28.9.2023. Tapahtumassa käsitellään puheenvuoroissa, keskusteluissa ja tapausesittelyissä jätteiden kierrätystä, sähköistä lentämistä ja kestävän matkailun mahdollisuuksia läntisen Barentsin alueella. Seminaari on osa Barentsin euroarktisen neuvoston (BEAC) talous- ja matkailutyöryhmien puheenjohtajuutta.

Kiertotalouden osiossa tapahtuman ensimmäisenä päivänä Macon Oy esittelee yleisölle lokakuussa julkaistavan, yritysten muovijätteiden kierrätystä koskevan raportin tuloksia. Raportti on laadittu osana BEAC:n taloustyöryhmän toteuttamaa ja ulkoministeriön rahoittamaa Muovin matka Barentsin alueella -hanketta.

Raportti kartoittaa yritysten muovijätteiden keräyksen, kierrätyksen ja jatkojalostuksen tilannetta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa Barentsin alueella. Raportista ilmenee missä määrin alueella syntynyttä muovijätettä kierrätetään, millainen palveluntarjoajaverkosto ja keräysinfrastruktuuri alueella on käytettävissä, ja miten alueen muovijätteitä jalostetaan uusiksi raaka-aineiksi.

Kestävän matkailun osiossa keskitytään sähköisen lentämisen mahdollisuuksiin läntisen Barentsin alueella. Toisena päivänä kuullaan alueellisia näkökulmia ajankohtaisissa asiantuntijapuheenvuoroissa kestävästä matkailusta Suomesta, Ruotsista sekä Norjasta.

Seminaarissa järjestetään myös kattava oheisohjelma, jonka puitteissa osallistujilla on mahdollisuus tutustua Vuokatin alueeseen, CSC:n Kajaanin datakeskuksessa olevaan LUMI-supertietokoneeseen sekä Kajaanin ammattikorkeakoulun VR-laboratorioon.

Tapahtuma tukee Suomen lokakuussa päättyvää kaksivuotista puheenjohtajuuskautta Barentsin euroarktisessa neuvostossa. Tapahtuma saa rahoitusta ulkoministeriön Itämeren, Barentsin ja arktisen yhteistyön määrärahasta.

Seminaaria on mahdollisuus seurata myös etäyhteyden kautta Kainuun liiton YouTube-kanavan kautta.

Lisätietoja:

neuvotteleva virkamies Petri Haapalainen, TEM, 0295 064 922, petri.haapalainen@gov.fi
erityisasiantuntija Hanna-Mari Kuhmonen, TEM, 0295 047 008, hanna-mari.kuhmonen@gov.fi
aluekehityspäällikkö Roman Gokkoev, Kainuun liitto, p. 044 4100 732, roman.gokkoev@kainuunliitto.fi

Tutustu seminaarin ohjelmaan tarkemmin Kainuun liiton nettisivuilla

Tiedote työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla