Metsä- ja järvimaisema ilmakuvana Itä-Suomesta

Vihreä siirtymä tulee väistämättä, muttei itsestään

Uhkia, mahdollisuuksia ja kehittämistoimia

Ilmastonmuutos ja ympäristön pilaantuminen ovat koko maailmalle perustavanlaatuinen uhka, johon meillä ei ole varaa olla reagoimatta. Tämä uhka ja sen torjumiseksi toteutettavat vastatoimet vaikuttavat meihin jokaiseen hieman eri tavoin, riippuen esimerkiksi siitä, missä päin maailmaa asumme tai mitä teemme työksemme. Kaikki olemme kuitenkin nähneet viime vuosina yhä enemmän erilaisia uutisia sään ääri-ilmiöistä ja ympäristön huolestuttavasta tilasta ympäri maailman.

Vaikka muutos olisikin välttämätön ja tähtäisi positiivisempaan tulevaisuuteen, eri alueiden tai elinkeinojen kehityksen kannalta ajateltuna muutokset voivat toisinaan olla kipeitä tai työläitä toteuttaa. Taloudellista panostusta muutos yleensä vaatii aina. Tämän takia muutosta edistämään ja sen oikeudenmukaisuutta edesauttamaan tarvitaan tukea. Toisaalta uudenlainen ajattelu ja toiminta tarjoavat myös uudenlaisia mahdollisuuksia, joihin kannattaa tarttua rohkeasti.

Euroopan yhteisen vihreän kehityksen ohjelman (Green Deal) tavoitteena on tehdä Euroopasta ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä, vauhdittaa taloutta vihreän teknologian avulla, luoda kestävää teollisuutta ja liikennettä sekä vähentää saasteita. Tämän yhteisen kasvustrategian tavoitteena on, että ilmasto- ja ympäristöhaasteiden muuttaminen mahdollisuuksiksi tekee siirtymästä oikeudenmukaisen ja osallistavan kaikille. Ohjelman toteuttamista tuetaan erilaisin keinoin, ja EU:n pitkän aikavälin varainkäyttösuunnitelmissa (rahoituskehysten kesto on 5–7 vuotta) ohjataan varoja eri rahoitusinstrumenttien kautta tähänkin tarkoitukseen. Nykyinen EU:n rahoituskehys kattaa vuodet 2021–2027.

Green Dealin tavoitteet on otettu tunnollisesti huomioon myös Kainuun aluekehittämisprosesseissa. Vuonna 2021 hyväksytyn Kainuu-ohjelman (maakuntasuunnitelma vuoteen 2040 ja maakuntaohjelma 2022–2025) tavoitteena on, että alueemme toimijat ovat aktiivisesti mukana vihreässä siirtymässä kehittämisen aallonharjalla, jopa tarjoten ratkaisuja globaaliin käyttöön. Erilaisia vihreään siirtymään liittyviä asioita löydät kirjattuina läpi koko Kainuu-ohjelman.

Oikeudenmukainen siirtymä

Kun yhteiskunnat ja taloudet käyvät läpi vihreää siirtymää kohti uusia, vähähiilisiä ja ilmastokestäviä muotoja, tiettyjen elinkeinojen kuten turvetuotannon ja polttoon perustuvan energiatuotannon lopettaminen on välttämätöntä. Rahoituskaudelle 2021–2027 on lanseerattu uusi oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (Just Transition Fund, JTF) tukemaan alueita ja työntekijöitä, joihin siirtymä vaikuttaa eniten, ja edistämään tasapainoista sosioekonomista siirtymää. Näin pyritään lieventämään ilmastosiirtymän haitallisia vaikutuksia. Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto on osa edellä mainittua Euroopan vihreän kehityksen ohjelmakokonaisuutta.

Suomessa JTF-rahaston toimet noudattavat EU:n komission vuonna 2020 laatimaa Suomea koskevaa maaraporttia ja hallitusohjelman tavoitetta puolittaa turpeen energiakäyttö vuoteen 2030 mennessä. Rahastolla kompensoidaan turpeen energiakäytön puolittamisesta koituvia sosioekonomisia ja ympäristöllisiä haittavaikutuksia sekä luodaan uutta korvaavaa elinkeinotoimintaa ja sitä tukevaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Rahastoa toimeenpannaan alueellisten siirtymäsuunnitelmien kautta 14 JTF-maakunnassa. Myös Kainuussa on laadittu oma alueellinen oikeudenmukaisen siirtymän suunnitelmansa, jossa on määritelty Kainuun omat kehittämistarpeet ja -tavoitteet vuoteen 2030 sekä alueella rahoitettavat toimet.

Kainuun JTF-suunnitelman yleistavoitteena on toteuttaa siirtymä energiaturpeen käytöstä ja tuotannosta uusiutuviin paikallisiin energianlähteisiin Kainuussa kestävästi ja oikeudenmukaisesti. Tällöin siirtymästä saavutetaan pysyvät ilmastohyödyt, haitankärsijöitä tuetaan ja luodaan uusia hiilineutraaleja työpaikkoja, liiketoimintaa ja yrityksiä siirtymässä menetettyjen tilalle. JTF-ohjelman tavoitteet näet havainnollistettuina alta.

Kainuun JTF-ohjelman mukaiset tavoitteet

Täsmärahoituksella vaikuttavampaa hanketoimintaa

Oikeudenmukainen siirtymä rahoitetaan Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 ohjelman kautta. JTF-rahoitusta välittävät maakuntien liitot ja osa ELY-keskuksista.

Kainuulla on Kainuun liiton ja ELY-keskuksen kautta käytössään oikeudenmukaisen siirtymän JTF-tukea yhteensä 14,9 milj. euroa ohjelmakaudella 2021–2027. Kainuun liiton ensimmäinen JTF-haku toteutettiin kesällä 2023. Tuolloin rahoitettiin yhteensä 9 hanketta, joista osa oli useamman toimijan yhteisiä ryhmähankkeita. Näille hankkeille myönnettiin JTF-tukea ja kansallista vastinrahaa yhteensä 4 846 459 € alla olevan kuvan mukaisesti. Kuvaan merkityillä koodeilla löydät kunkin hankkeen AURA-ohjelman hanketietopalvelusta: EURA 2021.

Kainuun liitossa JTF-toimintalinjalta 7 rahoitetut hankkeet (9 kpl) vuodenvaihteen 2023-2024 tilanteen mukaisesti.

Ylä- ja Itä-Kainuun vihreän siirtymän osaamiskeskus -kehittämishanke (ryhmähanke R-01065) on yksi lupaava esimerkki. Se on tänä vuonna käynnistyvä JTF-rahoituksen saanut kahden vuoden verkostomainen hanke, jota toteutetaan laajana yhteistyönä viiden kunnan ja kolmen yliopiston kesken. Hankkeen virallisina hakijoina toimivat Hyrynsalmen kunta, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto (LUT), Helsingin yliopisto ja Oulun yliopisto. Hankkeen tavoitteena on vihreän siirtymän investointien vauhdittamisen ohella juurruttaa alueelle kattava osaaminen omien luonnonvarojen ja energiavarojen ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään hyödyntämiseen ja jalostamiseen mahdollisimman korkean lisäarvon tuotteiksi. Hankkeesta voit lukea lisää EURA2021-järjestelmästä ja Hyrynsalmen kunnan www-sivuilta.

Kainuun liiton toinen JTF-haku on parhaillaan auki ja sulkeutuu 15. helmikuuta. Kolmas haku avataan syyskuussa.

Tule kuulolle ajankohtaisseminaariin!

Kainuun liitto, Oulun yliopiston Mittaustekniikan yksikkö (MITY) ja Kajaanin ammattikorkeakoulu järjestävät 25. tammikuuta yhteistyössä Kainuun metsäbiotalouden ja biokiertotalouden ajankohtaisseminaarin, teemoina ovat investoinnit ja tulevaisuuden näkymät, TKI, biokaasu, uudet innovaatiot sekä puurakentaminen.

Lisätiedot tilaisuudesta: Kainuun metsäbio- ja biokiertotalouden ajankohtaisseminaari 25.1.2024 – Kainuun liitto

Lue lisää aiheesta

Ilmastonmuutos – Ilmatieteen laitos
Vihreä siirtymä – Euroopan komissio (europa.eu)
Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (JTF) | Rakennerahastot
Vaikuttavaa verkko-oppimista vihreästä siirtymästä – Lapin liitto