Saavutettavuus on yksi Kainuun aluekehityksen pullonkauloista. Saavutettavuuden ja
liikennejärjestelmän (liikenneverkon kunto ja palvelutarjonta) näkökulmasta kehityssuunta on ollut heikentyvä. Kainuun ja Itäisen Suomen liikenneinfrastruktuuri on jäänyt jälkeen Etelä- ja Länsi-Suomeen verrattuna tieverkon ja rataverkon
kunnon, toimintavarmuuden ja palvelukyvyn osalta. Ero korostuu varsinkin junaliikenteen saavutettavuudessa ja lentoliikenteen tilanteen herkkyydessä. Tietoliikenteellinen saavutettavuus on alueella parantunut, mutta ei ole vielä riittävällä tasolla.

 

Lentomatkustajat Kajaanissa

Vuonna 2020 koronapandemian takia lennot Kajaaniin lopetettiin täysin kahdeksaksi kuukaudeksi, mikä näkyy tilastoissa matkustajamäärän romahtamisena lähes 90 000 matkustajasta reiluun 17 000 matkustajaan. Tauon jälkeen lentoliikenne on jatkunut valtion kustantamana ostopalveluna elokuulle 2022 pienemmällä kalustolla ja harvemmilla lentovuoroilla. Täyttöaste on ollut maakuntakentistä paras. Vuoden 2022 tammi-elokuussa matkustajia on ollut jo enemmän kuin koko vuonna 2021. Lennoissa tuli taas tauko elo-lokakuussa 2022.  Kajaanin lennot jatkuvat huhtikuun 2024 saakka ostopalveluna.

 

Tieliikenne

Kainuussa on 5,7 prosenttia kaikista Suomen teistä (yhteensä 4412 km), joilla ajetaan 676 miljoona autokilometriä vuodessa. Teistä kestopäällysteisiä on 13 prosenttia.

 

Tieliikenteen liikennemääriä voit myös tarkastella Väyläviraston liikennemääräkartasta. Liikennemäärää kuvataan vuoden keskimääräisellä vuorokausiliikenteellä (KVL) ja sen yksikkö on ajoneuvoa / vuorokausi. Avaa paikkatietokartta tästä: Liikennemääräkartta

Tieliikenneonnettomuuksia kartalla voit tarkastella Tilastokeskuksen paikkatietoaineistosta: Tieliikenneonnettomuudet

 

Autojen ensirekisteröinnit käyttövoiman mukaan

Kainuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista on eniten bensiinikäyttöisiä (lähes 50 %). Ensirekisteröityjen bensa-autojen osuus on hieman tipahtanut viime vuosina ja erityisesti dieselautojen ensirekisteröintien osuus on vähentynyt selkeästi.  Vuonna 2021 sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä oli 3,6 % ja tammi-heinäkuussa 2022 7,3 %. Ladattavien hybridien (bensa/sähkö) osuus nousi yli 15 prosenttiin vuoden 2022 tammi-elokuussa.

Ladattavien hybridi- ja sähköautojen määrä on hieman kasvanut parin viime vuoden aikana, mutta niiden osuus autokannasta on edelleen hyvin alhainen. Kaasuautoja ei rekisteröidä juuri ollenkaan, koska Kainuussa ei ole kaasutankkausmahdollisuutta henkilöautoille.

 

Henkilöautojen lukumäärä

Kainuussa on liikennekäytössä yli 38 700 henkilöautoa. Kainuussa ajetaan Suomen vanhimmalla autokannalla. Liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä on 14,4 vuotta (koko maa 12,2) (2021).

 

 

Rautatieliikenne

Kaukoliikenteen matkoja rataosittain vuonna 2021 voit tarkastella täältä kartalta: Rautateiden kaukoliikenne 2021 (VR, Väylävirasto), (pdf, 131 kt)

Tavaraliikenteen kuljetusvirtoja rataosittain vuonna 2021 voit tarkastella täältä kartalta: Tavaraliikenteen kuljetusvirrat 2021 (VR, Väylävirasto), (pdf, 300 kt)

Rataosittaiset bruttotonnit vuonna 2021 on esitetty kartalla täällä: Bruttotonnit 2021 (VR, Väylävirasto), (pdf, 318 kt)

 

Rajaliikenne

Matkustajien määrä Vartiuksen rajalla tipahti vuoden 2019 lähes 200 000:sta koronarajoitusten seurauksena noin 55 000:een vuonna 2020 ja alle 30 000:een vuonna 2021.

Liikennemäärä vuonna 2019 Venäjältä Suomeen oli vajaa 115 000, mutta vuonna 2020 enää reilu 35 000.

 

 

Tietoliikenne

Nopea laajakaistayhteys (väh. 100 Mbit/s) on saatavilla keskimäärin 58 prosentilla kotitalouksista Kainuussa (koko maassa 71 %). Kuntien välillä on suuret vaihtelut: Kajaanissa 100 Mbit/s tiedonsiirtonopeus on saatavilla 84 prosentilla kotitalouksista, mutta Puolangalla vain 9 prosentilla kotitalouksista.

Valokuitu on Kainuussa saatavilla 31 prosentilla kotitalouksista (koko maassa 49 %).

Nopea 4G 100 Mbit/s matkaviestiverkko kattaa Kainuussa 85 prosenttia kotitalouksista (koko maassa 94 %) ja 5G 100 Mbit/s kattaa 57 prosenttia kotitalouksista (koko maassa 83 %). Kainuun kunnista 5G on saatavilla Kajaanissa, Kuhmossa, Paltamossa ja Sotkamossa (vuoden 2021 lopussa). Kainuun pinta-alasta nopea 4G 100 bit/s mobiiliyhteys kattaa 8 prosenttia ja 5 G 100 bit/s 2 prosenttia.

 

Traficomin uudessa karttapalvelussa voi tarkastella kiinteiden laajakaistayhteyksien saatavuutta sekä mobiiliverkon kattavuutta alueittain. Palvelussa voi tarkistaa yhteyksien saatavuutta tarkemmin myös haluamansa osoitteen mukaan. Avaa karttasovellus tästä: Traficomin karttapalvelu

 

Lisätietoja